Erää­nä syk­syi­se­nä päi­vä­nä Fa­ce­boo­kin vies­ti­ku­va­ke hoh­taa pu­nai­se­na. Kiva, jol­la­kin on asi­aa. ”Jt. Roh­ke­nen lä­hes­tyä pyyn­nöl­lä, vaik­ka ar­vaan, et­tä ko­e­vii­kon ja kir­jo­tus­ten työ­pai­nees­sa saa­tat hel­pos­ti kiel­täy­tyä.. SRK et­sii en­si vuo­den alus­ta blo­gis­te­ja verk­ko­leh­teen, saan­ko eh­dot­taa sua? :)”

Si­tou­tu­mi­nen kir­joit­ta­jan teh­tä­vään vaa­tii kyp­syt­te­lyä. Luon­tai­nen lais­kuus ke­hot­taa pi­kai­ses­ti sa­no­maan ei. Olen vä­hän ai­em­min lu­pau­tu­nut mu­kaan mei­dän alu­eel­lem­me tu­le­vien su­vi­seu­ro­jen or­ga­ni­saa­ti­oon. Aja­tus kah­teen pit­kään pro­jek­tiin si­tou­tu­mi­ses­ta sa­ma­nai­kai­ses­ti tun­tuu haas­teel­li­sel­ta. Työ­kin vie ”urau­tu­mi­ses­ta­ni” huo­li­mat­ta voi­mia. Mis­tä ot­taa ai­kaa kir­joit­ta­mi­sel­le? Ja mis­tä minä kir­joit­tai­sin? Mitä tuo­ret­ta sa­not­ta­vaa mi­nul­la oli­si täs­sä sa­nan­pal­jou­des­ta kär­si­väs­sä maa­il­mas­sa?

Vuo­den kes­tä­nees­sä Päi­vä­mies-pi­men­nos­sa elä­nee­nä en ole juu­ri kuul­lut­kaan blo­gien ole­mas­sa­o­los­ta, jo­ten käyn tut­kai­le­maan kir­joi­tuk­sia. Lo­pul­ta vas­taan ky­sy­jäl­le: ”Näyt­ti­hän siel­lä ole­van mo­nen­lais­ta kir­jai­li­jaa. Osa niis­tä oli suo­ras­taan pe­lot­ta­van hy­viä! Tuli mel­kein suo­ri­tus­pai­nei­ta, vaik­ken ole mi­hin­kään lu­pau­tu­nut­kaan. Mut­ta jos nyt aras­ti nos­tan kä­pä­lä­ni ja sa­non jaa, nii kai sii­tä eroon pää­see, jos pa­hal­ta tun­tuu?”

Su­vi­seu­ro­jen toi­mi­kun­tiin kuu­lu­vien hen­ki­löi­den kurs­sil­la Ra­nu­an opis­tol­la koen löy­tä­jän ilon. Teh­tä­vä, joka edel­leen au­ke­aa edes­sä­ni ajal­li­ses­ti si­to­va­na ja jä­sen­ty­mät­tö­mä­nä, saa myös toi­sen nä­kö­kul­man. Eri puo­lil­ta maa­kun­taa saa­pu­neis­ta ih­mis­jou­kois­ta muo­dos­tuu vii­kon­lo­pun ai­ka­na ryh­mä, jon­ka ta­voi­te on jär­jes­tää riit­tä­vän hy­vät su­vi­seu­rat vuon­na 2016. Omas­sa toi­mi­kun­nas­sam­me huo­maam­me toi­sis­sam­me eri­lai­sia vah­vuuk­sia ja to­te­am­me ole­vam­me hyvä tii­mi. Tun­tuu hy­väl­tä jat­kaa tu­le­viin kuu­kau­siin yh­des­sä luo­miem­me pe­li­sään­tö­jen va­ras­sa.

Ym­mär­rän, et­tä tein hy­vän pää­tök­sen suos­tu­es­sa­ni su­vi­seu­roi­hin liit­ty­vään teh­tä­vään. Ajat­te­len, et­tä omaa asen­net­ta on pal­jol­ti syyt­tä­mi­nen, jos teh­tä­vät tun­tu­vat epä­miel­lyt­tä­vil­tä. Pää­tän naut­tia täs­tä eh­kä ai­nut­ker­tai­ses­ta mah­dol­li­suu­des­ta ol­la mu­ka­na jär­jes­tä­mäs­sä su­vi­seu­ro­ja alus­ta as­ti. Ha­lu­an aja­tel­la, et­tä edes­sä­ni on uu­sien mah­dol­li­suuk­sien mat­ka, jol­la opin asi­oi­ta, joi­ta en osan­nut aja­tel­la tar­vit­se­va­ni­kaan.

Lo­pul­ta vas­ta­sin jaa myös Päi­vä­mie­hen verk­ko­leh­den toi­mit­ta­jal­le. Pää­tin si­tou­tua blo­gis­tik­si­kin, sa­mal­la asen­teel­la.