Kun Spo­ti­fys­ta­ni soi Cho­pin ja kor­jaan sa­mal­la syk­syn en­sim­mäi­siä ko­kei­ta, mi­nul­la on soh­val­la­ni tur­val­li­nen olo. Kun avaan verk­ko­leh­den ja kat­son ot­si­koi­ta pa­ko­lais­ten tu­los­ta Suo­meen ja muu­al­le Eu­roop­paan, mi­nul­le tu­lee huo­les­tu­nut olo. Ei sik­si, et­tä pa­ko­lai­set si­nän­sä mi­nul­le ai­heut­tai­si­vat huol­ta, mut­ta epä­toi­von laa­juus saa olo­ni epä­var­mak­si.

Vii­me päi­vien ai­ka­na olen sekä kuul­lut et­tä lu­ke­nut use­am­man ker­ran ih­mis­ten miet­tei­tä pa­ko­lais­ky­sy­myk­ses­tä. Täs­sä esi­merk­ki­nä kak­si ta­paus­ta. En­sim­mäi­nen on pät­kä kes­kus­te­lu­ti­lan­tees­ta. Eräs kes­kus­te­luun osal­lis­tu­nut ker­toi, mi­ten joku hä­nen tun­te­man­sa ih­mi­nen oli koh­dan­nut jou­kon maa­han­muut­ta­ja­nuo­ria. Ti­lan­ne oli ol­lut ikä­vä ja tämä kan­ta­suo­ma­lai­nen hen­ki­lö oli ko­ke­nut tul­leen­sa ti­lan­tees­sa epä­a­si­al­li­ses­ti koh­del­luk­si.

Kes­kus­te­lu­kump­pa­neis­sa­ni he­rä­si huo­len­se­kai­nen ky­sy­mys: mitä jat­kos­sa tu­lee ta­pah­tu­maan? Ta­pah­tuu­ko jo­ta­kin ikä­vää, kun ul­ko­maa­lais­taus­tai­sen vä­es­tön osuus li­sään­tyy lä­hel­läm­me? Minä olin hil­jaa. En sa­no­nut ää­neen sitä, mitä ajat­te­lin mie­les­sä­ni. Et­tä ta­paus oli ikä­vä, mut­ta se oli esi­merk­ki nuor­ten huo­nos­ta käy­tök­ses­tä ei­kä joh­tu­nut sii­tä, et­tä he ovat eri kult­tuu­ris­ta ko­toi­sin.

Toi­nen esi­merk­ki löy­tyy so­mes­ta. Siel­lä Fa­ce­book-ka­ve­ri lin­kit­ti omil­le si­vuil­leen maa­han­muut­toon liit­ty­vän, suur­ta huo­mi­o­ta maa­il­mal­la saa­neen uu­ti­sen. Tämä neut­raa­li lin­ki­tys he­rät­ti kes­kus­te­lua, jon­ka kan­na­not­to­ja luin sy­dän kyl­mä­nä: mitä jos me kaik­ki ajat­te­li­sim­me noin? Pa­ko­lais­ten tulo lä­hel­le ai­heut­taa jois­sa­kin ih­mi­sis­sä tor­jun­ta­re­ak­ti­on, jos­sa ”ne” näh­dään pe­lot­ta­vi­na muu­ka­lai­si­na, jot­ka ”tuo­vat mu­ka­naan tau­te­ja ja ri­kol­li­suut­ta”.

Mi­nus­sa he­rää mo­nia tun­tei­ta: suut­tu­mus­ta, su­rua, ah­dis­tus­ta, le­vot­to­muut­ta, pel­koa… Olen vi­hai­nen kes­kus­te­li­joil­le sii­tä, et­tä he mie­les­tä­ni tuo­mit­se­vat pa­ko­lai­si­na maa­han saa­pu­vat ih­mi­set en­nak­ko­luu­loi­ses­ti. Pel­kään, et­tä täl­lai­set ag­g­res­sii­vi­set il­mauk­set so­mes­sa ovat vies­ti sii­tä, et­tä näi­tä hä­dän kes­kel­tä saa­pu­nei­ta ei ha­lu­ta tai pys­ty­tä nä­ke­mään avun­tar­vit­si­joi­na. Et­tä he jou­tu­vat koh­taa­maan tääl­lä toi­sen­lai­sen, mut­ta yh­tä pe­lot­ta­van maa­il­man. Pe­lot­ta­van sik­si, et­tä kun hei­dät näh­dään uh­ka­na, hei­tä koh­del­laan kuin uh­kaa. Ah­dis­tun, kun ta­ju­an, et­tä ol­lak­se­ni vas­tuun­tun­toi­nen mi­nun pi­täi­si ot­taa osaa kes­kus­te­luun.

Mut­ta en tee niin. Mo­lem­mis­sa ta­pauk­sis­sa olen teh­nyt it­se kris­tit­ty­nä vää­rin: olen sul­ke­nut sil­mä­ni, kun jo­ta­kin koh­del­laan epä­oi­keu­den­mu­kai­ses­ti. Kum­mas­sa­kaan ta­pauk­ses­sa ei ai­heu­tet­tu mie­li­pa­haa ke­nel­le­kään ni­me­tyl­le hen­ki­löl­le. Ei­vät­hän nämä ih­mi­set, joi­hin epäi­lyk­set, epä­luu­lo ja jopa viha koh­dis­tui­vat, tie­dä sitä it­se. Mut­ta kun ase­tan it­se­ni sen ky­sy­myk­sen eteen, mitä oli­sin voi­nut teh­dä toi­sin, tie­dän vas­tauk­sen.

On­nek­si so­mes­sa­kin on jul­kais­tu myös mo­nia kir­joi­tuk­sia, jois­sa muis­tu­te­taan vel­vol­li­suu­des­tam­me aut­taa hä­däs­sä ole­via. Tar­vit­sem­me enem­män lä­him­mäi­sen­rak­kaut­ta. Sel­lais­ta, joka ylit­tää pe­lon, jota jon­kin asi­an vie­raus meis­sä saat­taa ai­heut­taa. Kun­pa minä ja sinä siis nä­ki­sim­me Kris­tuk­sen kas­vot myös niis­sä lä­him­mäi­sis­säm­me, jot­ka tun­tu­vat meis­tä vie­rail­ta ja pe­lot­ta­vil­ta ja jot­ka ovat saat­ta­neet ai­heut­taa meil­le vai­kei­ta het­kiä.