JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Unta ja elämää

6.7.2015 6.19

Juttua muokattu:

8.3. 22:29
2020030822295420150706061900

Näin erää­nä yö­nä un­ta. Unes­sa kul­jin hää­pu­vus­sa et­si­mäs­sä it­sel­le­ni saat­ta­jaa alt­ta­ril­le. Tu­le­va mie­he­ni odot­ti mi­nua kir­kos­sa. Unien tyy­pil­li­seen ta­paan ta­pah­tu­ma­pai­kat vaih­te­li­vat mie­li­val­tai­ses­ti: olin vä­lil­lä kou­lus­sa luo­kan edes­sä opet­ta­ja­na, vä­lil­lä lap­suu­te­ni ko­dis­sa ja tein myös yl­lä­tys­hyp­päyk­siä vih­ki­kirk­koo­ni, jos­sa pen­kit täyt­tyi­vät vie­rais­ta.

Unes­sa­ni ku­kaan ei pu­hu­nut. Ai­noa ää­ni syn­tyi pu­ku­ni hel­man ka­hi­nas­ta ja kir­kon­kel­lo­jen soi­tos­ta. Kui­ten­kin koh­taa­mi­sis­sa eri ih­mis­ten kans­sa tie­sin il­mais­see­ni saat­ta­jan tar­pee­ni ja tie­sin saa­nee­ni kaik­ki­al­la kiel­tä­vän vas­tauk­sen ky­sy­myk­see­ni. Lo­pul­ta olin taas kir­kos­sa sul­ha­se­ni kans­sa - ja hän­kin il­mai­si ha­lut­to­muu­ten­sa kul­kea kans­sa­ni kir­kon käy­tä­vää pit­kin!

He­rä­sin unes­ta­ni hy­myil­len.

Unes­ta seu­ran­nut hu­vit­tu­nut olo säi­lyi pit­kän ai­kaa aja­tus­te­ni lai­ta­mil­la. Poh­din myö­hem­min, mik­si olin unes­sa­ni jat­ku­vas­ti iloi­nen, vaik­ka ker­ta toi­sen­sa jäl­keen ih­mi­set kiel­täy­tyi­vät aut­ta­mas­ta mi­nua tär­ke­än ta­voit­tee­ni saa­vut­ta­mi­ses­sa.

Olen täl­lä het­kel­lä sink­kuu­te­ni kans­sa si­nut-vai­hees­sa. Pär­jään epä­es­teet­ti­ses­ti sut­tu­roi­tu­jen kat­to­lam­pun joh­to­jen ai­heut­ta­man kär­si­myk­sen kans­sa ja syön (yri­tän syö­dä) ilol­la koko vii­kon sa­maa maa­nan­tai­na teh­tyä ma­ka­ro­ni­laa­tik­koa. Vä­lil­lä iloit­sen myös pois­sa­o­lol­laan lois­ta­van avi­o­puo­li­son puo­les­ta, kun hä­nen ei tar­vit­se kuul­la jo­kais­ta viu­lu­ni esit­tä­mää ää­nen­mur­ros­ta il­tai­sin.

Tu­len siis toi­meen elä­mä­ni kans­sa. Eh­kä­pä sen vuok­si koin unes­sa­ni­kin hu­vit­ta­va­na sen, et­tä en pääs­syt avi­o­liit­to­ai­keis­sa­ni kir­kon eteis­tä pi­tem­mäl­le. Voi ol­la, et­tä to­del­li­ses­sa elä­mäs­sä en kos­kaan pää­se edes sin­ne as­ti, mut­ta niin kau­an kuin ti­lan­ne ei ai­heu­ta pään­sär­kyä, kaik­ki on hy­vin. Luo­tan sii­hen, et­tä jos mi­nul­le on tar­koi­tet­tu joku ih­mi­nen, hän tu­lee mi­nua vaik­ka ko­ti­o­vel­ta ha­ke­maan. Par­haas­sa ta­pauk­ses­sa olen hän­tä pi­hal­la vas­tas­sa.

SatuKaikkonen
Edustan kasvavaa suomalaista lajityyppiä, yksin eläviä sinkkuja. Päivittäisenä tehtävänäni on opastaa suomalaista nuorisoa oppimaan, vapaalla ollessani yritän harjoitella oikeaa viuluotetta ja lisätä itsekuria kirjojen suhteen. Lapin luonnon avaruudessa etsin toisinaan itseäni ja omaa tahtoani.
10.12.2024

Voimistakaa uupuneet kädet, vahvistakaa horjuvat polvet, sanokaa niille, jotka sydämessään hätäilevät: ”Olkaa lujat, älkää pelätkö. Tässä on teidän Jumalanne!” Jes. 35:3–4

Viikon kysymys