Virpi Karisto
Virpi Karisto
Ennen vanhaan, noin viime vuosituhannella, luulin, että Joulu tulee siitä, jos hössötän, valmistelen, häärään ja touhuan niska limassa ja hermot pinkeinä ulkoiset puitteet kuntoon. Rima oli korkealla. Lopputulos oli yleensä se, että itkin itsekseni joulusaunassa väsymystäni ja mietin, että ‘Vihtoen viha viilenee, saunoen sappi sammuu’. Tällaisen perisuomalaisen huoneentaulun olin jossakin nähnyt. Tuolloin kirjoitin itselleni ohjenuoraksi runon, jonka laitan tuonne kirjoitelmani loppuun rennon joulun toivotukseksi, vaikka vähän nolottaakin nuoren minäni paatoksellisuus.
Vuosien mittaan on joulun suorittamisen rima etsiytynyt sellaiselle korkeudelle, että voin pystyssä päin kävellä sen alitse. Omat jouluperinteet ovat muotoutuneet vähitellen. Aaton joulusauna on siirtynyt aatonaatolle, samoin kuusen koristelu. Kiire ja lahjojen määrä on vähentynyt, mielenrauha lisääntynyt. Hössöttäminen ja stressaaminen on vaihtunut lempeyteen itseä ja muita kohtaan. Yksi tapa on säilynyt: jouluevankeliumi ja Enkeli taivaan pöydän ääressä ennen jouluateriaa. Ruuhkaisimpina vuosina tuolla pöydällä oli mittaa 4,3 metriä.
Matkan varrelle on mahtunut monenlaisia jouluja.
Ensimmäinen yhteinen joulu avioliiton solmimisen jälkeen ei ollut ensimmäinen yhteinen joulumme. Jaska oli armeijassa eikä saanut jouluksi lomaa. Minä olin lapsuudenkodissani ja ymmärsin juuri joulun aikaan odottavani esikoistamme. Äitini oli onnesta mykkyrällä, kuten me tulevat vanhemmatkin.
Seuraavaa joulua vietimme uutena pienenä perheenä toisessa mummolassa. Äiti soitti sinne ja kertoi alkaneensa itkeä, kun huomasi, että olen ensimmäistä kertaa jouluna pois kotoa. Varmaan hän jo siinä vaiheessa tiesi, että oli itse viimeistä joulua viettämässä maan päällä.
Joskus, aika monestikin, on sairastettu jouluna. Pohjanoteeraus taisi olla se joulu, kun kaikki muut paitsi 9 kuukautta vanha kuopus olivat influenssassa. Väki makoili pitkin olohuoneen lattiaa lahjapapereiden keskellä, ja vauva mönki pötköttelijöiden yli ja söi paperia. Tai sitten se, kun olimme vatsataudissa. Sinä jouluna ei ylensyöty vaan ylenannettiin.
Eräänä jouluna, kun olin lopen uupunut vauva-arjesta ja jatkuvasta valvomisesta, menimme Maitoisiin joululeirille. Se oli väsyneelle äidille luksusta. Sai pysähtyä tärkeimmän äärelle ilman ruuanlaittoa ja tiskirumbaa. Laskeskelin, että sillä rahalla, joka meni leirimaksuihin, en olisi saanut ostettua kotiin niin herkullisia ja runsaita jouluruokia kuin leirillä sai. Ja kaikki muu hyvä päälle. Voisi sanoa, että hinta-laatu-suhde oli kohdallaan. Myöhemmin olimme parina jouluna myös ohjaajina joululeirillä. Niistäkin jouluista jäi mukavat muistot, vaikka työtä oli enemmän kuin leiriläisenä.
Kymmenisen vuotta sitten elämässämme oli paljon hälinää ja ristivetoa, aivan kuin Satakieli-sadun Kiinan keisarin hovissa. Jo hyvissä ajoin syksyllä ilmoitin perheelle, että tämä äiti ei sitten jaksa joulua laittaa eikä ottaa ketään vastaan jouluvierailulle. Mutta nuo ihanat lapset puolisoineen ja lapsineen järjestivät kaikkien aikojen yllätyksen: Jaska kuskasi minut 4:nnen adventin messuun, muka syntymäpäivänsä kunniaksi, ja sillä aikaa talo täyttyi jälkikasvusta ja jouluruuista. Kun astuin ovesta sisään, keittiön piilosta kajahti Porsaita äidin oomme kaikki. Olihan meillä sitten mukava pikkujoulupäivä! Eikä väsyneen äidin tarvinnut laittaa tikkua ristiin.
Eräänä vuonna haimme tuettua perhelomaa jouluksi. Saimmekin sellaisen Huhmariin Itä-Suomeen. Juuri ennen joulua Huhmari meni konkurssiin, ja joulunviettopaikkamme vaihtui Härmän kylpylään. Lähdimme sinne avoimin mielin. Olimme kuulleet, että siellä on herkulliset ruuat ja oivallinen kylpyläosasto.
Heti perille saavuttuamme, asiat alkoivat mennä alamäkeen. Tulimme kylpylälle sen verran myöhässä, että lomalaisten alkuinfot olivat jo menneet, joten haahuilimme hölmöinä vastaanottoaulassa, kunnes jostain ilmestyi henkilökuntaa opastamaan meitä eteenpäin. Majoittuminen tuotti pienoisen pettymyksen: meille oli varattu kolme erillistä tosi pientä huonetta. Perinteiset yhdessä pelailemiset ja herkuttelut piti siis suunnitella yhteisiin tiloihin. Paha vain, että yhteisten tilojen välittömässä läheisyydessä oli karaokebaari, jossa oli ohjelmaa lauleloineen ja tanssahteluineen aamusta iltaan. Myös ruokasali oli tuon rientolan kupeessa. Ruoka oli todellakin hyvää, mutta sen nauttiminen vähemmän nautinnollista melusaasteen vuoksi. Olen monesti ihmetellyt, ja ihmettelin myös Härmässä, miksi musiikkia pitää soittaa niin kovalla. En voi käsittää, että jonkun mielessä tunnelmallisuus kasvaisi samaa tahtia äänen voimakkuuden kanssa. Omassa päässäni vaikutus on päinvastainen.
Jo matkalla osa väestä oli ollut vähän flunssaisen oloista, ja asetuttuamme taloksi alkoi kuume nousta yhdellä ja toisella, ja lopulta 5/7 oli petin pohjalla köhimässä. Joku jaksoi välillä käydä syömässä, osa jopa osallistua yhteisiin ohjelmiin ja käydä kylpylän puolella polskimassa, mutta melkoisen vaisua meininki oli. Minä terveenä kannoin apteekista särkylääkkeitä ja kaupasta kurkkupastillia ja paperinenäliinoja.
Joulusaunan oli määrä olla lämpimänä jouluaamuna klo 6. Ei ollut. Oli kylmänä. Siellä silti istuin lauteilla miettimässä maailman menoa ja joulun ihanuutta. Ei ollut vihtaa, millä vihtoa vihaa eikä löylyä, jolla sammuttaa sappea. Ikimuistoinen joulusauna. Kuulin myöhemmin henkilökunnalta, että se kuuluisa ‘Joku’ oli unohtanut laittaa illalla saunan ajastimen päälle.
Joulupäivän messussa Ylihärmän kauniissa puukirkossa joulun sanoma tuli toisella tavalla lähelle kuin karaokebaarin joululaulutulkinnoissa.
Jäi Härmästä joulukirkon lisäksi toinenkin hyvä muisto. Eräs kesällä leskeytynyt mies sai siellä parannuksen armon ja samalla vastauksen siihen, miksi oli tullut hankkiutuneeksi kylpylään joulua viettämään, vaikka ei normaalisti ollenkaa harrasta kyseisen tyylisiä asioita.Taivaan Isän ohjauksessa oli hänenkin askeleensa ja joulunviettonsa.
Näiden ääripääjoulujen väliin on mahtunut kymmeniä ihan tavallisia jouluja, milloin mummolassa, milloin kotona omalla tai laajennetulla porukalla. Kyselin perheeltä taannoin, minkälainen joulu on hyvä joulu. Se on kuulema parasta, kun sisaruksia perheineen tulee käymään, saa tavata kaikkia ja pelata lautapelejä ja laulaa yhdessä. Iloitsin siitä, että kukaan ei ajatellut lahjoja joulun parhauden mittarina.
Vaan muistammeko lapsen sen, mi taivaisen tuo kirkkauden? Oman sävynsä jouluun tuo pieni vauva. Suurin osa lapsistamme on syntynyt syksyllä, joten melko usein huushollissa on ollut joulun aikaan pikkuinen tuhisija muistuttamassa siitä, että Jeesuskin oli alussa pieni, avuton vauva. Kaksi marraskuussa syntynyttä lastamme on myös saanut kunniatehtävän toimia Rauhanyhdistyksen joulukuvaelmassa Jeesuksen roolissa.
Tässä vielä lupaamani jouluruno vuodelta 1993:
No kuulkaas nyt, emännät hyvät!
Näin on mun mietinnät syvät:
Ei kannata liikaa joulua laittaa.
Ketäs se nyt niin kovasti haittaa,
jos on vähän pölyä katonrajassa
tai kesävaatteet sekaisin ulkovajassa?
-Ei ainakaan Joulupukkia!
Se ei kattele kenenkään sukkia,
että onko ne pikkusen reikäset
vai kenties eriväriset.
Eikä se lastenkaan joulumieltä latista,
jos äiti ei ihan koko ajan patista,
että siivoo nyt huonees kunnolla
– täytyyhän jouluna siistiä olla!
Ja pitäis vielä paljon ehtiä
ja muutenkin vähän rehkiä:
nääs leipomatta on piparit, tortut,
leikkelemättä tähdet ja tontut,
laatikot on vielä porkkanoina
mullin mallin kaikki jouluroina,
jauhoina kaapissa joulupulla.
– Tähänkö nyt pitäisi joulun tulla?
Tiiätkö, mitä minä aattelen,
kun joulun tuloa oottelen?
Se on sieltä aina ennenki tullu,
vaikka aina ei oo ees kinkkua ollu.
Minä tikkuan sukkaa Jaskalle
ja opetan lauluja lapsille:
"Nyt sytytämme kynttilän..."
ja saman tien "Soihdut sammuu..."
Jos vain jouluun asti muistaisin,
että kiireet mielestä puistaisin
ja lahjoja maltilla käärisin,
muutenkin rauhassa häärisin,
ettei ois jouluna sydän jäätä
siksi, kun särkee selkää ja päätä.
Kyllä luulen, että ylimmillään
on lasten ilo ihan sillään,
kun äiti on hyvällä tuulella
ja muistaa iskääkin suuella
ja välillä laulella lauluja
ja piirrellä joulutauluja.
Näitä mä aattelin marraskuussa.
Saa nähä, mitä sitten joulukuussa.
Varmaan se on samaa kuin aina ennen,
kiirettä, kiirettä tullen ja mennen.
Lahjaideoita pursuaa pää:
Liisalle tuo ja Lassille tää
eikä Petteri varmasti pärjää,
jos ilman mopoa jää.
Leppoisaa joulumieltä ja kynttilänpätkiä valoksi talven pimeyteen!
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.