Ilta on kulunut jo pitkälle, kun saavun kotiini. Olen istunut useamman tunnin tällä kertaa kunnanvaltuuston kokouksessa. Ajatukseni viipyvät vielä pitkään kotiin palattuanikin illan keskusteluissa ja tehdyissä päätöksissä. Erityisen paljon puhuttiin tänä iltana lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvoinnista. Keskusteltiin myös siitä, pystymmekö vastaamaan ikäihmisten hoidon ja hoivan tarpeeseen. Ja tietenkin puhuimme myös rahasta.
Usein olen palaillut kokouksista ristiriitaisissakin mietteissä. Olivatko päätökset oikeudenmukaisia? Jotkut asiat saattoivat keskusteluttaa pitkäänkin. Punnitsimme vaihtoehtoja ja päädyimme kompromissiin, sillä yhteistyötähän päätöksenteko on. Pohdin, heikensinkö minä jonkin ihmisen asemaa tai aiheutinko hänelle mielipahaa käyttäessäni minulle uskottua päätösvaltaa? Olivatko oikeat taustatiedot ja päätösten vaikutukset tiedossa, kun tein ratkaisuni? Vaikka olen kokenut lukuisat minulle uskotut luottamustoimet tosi kiinnostaviksi, päätösvallan ja vastuun tasapainoilu on tuonut myös oman vaivansa ja kipunsa.
Seurasin maamme uuden hallituksen virkaanasettamista. Vanhan tavan mukaan uuden hallituksen jäsenet kaksi sormea Raamatun sivulla vannoivat noudattavansa Kaikkivaltiaan Jumalan nimessä kaikissa toimissaan Suomen lakeja ja toimivansa oikeudenmukaisuuden nimissä Suomen ja kansalaisten parhaaksi. Tuo juhlava vakuutus muistutti itseänikin siitä, kuinka vastuullisessa tehtävässä päätöksentekijöinä olemme, ja eritoten nyt, kun jaettavana on vain niukkuutta tai enintään kohtuullisuutta.
Mieltäni eivät ylentäneet eduskunnassa käydyt ensimmäiset keskustelut uuden hallituksen ohjelmasta. Mietin, mitä ajattelee esimerkiksi nuori tuollaisesta keskustelun tasosta. Mielestäni ei ole ihme, että hän mieltää yhteisistä asioista keskustelun ja päättämisen riitelyksi, eräänlaiseksi sensaatiohakuiseksi viihteeksi. Samaan aikaan ollaan syystäkin huolestuneita, kun nuoria ei kiinnosta osallistuminen päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Evästäessään vaikeiden ratkaisujen edessä olevaa uutta hallitusta maamme presidentti lausui mielestäni viisaita sanoja. Hänen viestinsä oli, että me tyytyisimme nyt kohtuuteen yhteisen hyvän jaossa. Valtioneuvoston jäseniä hän tavallaan rohkaisi muun muassa toteamalla, että he tulevat kuulemaan paljon sitä, mitä ei saisi tehdä ja vähemmän sitä, mitä pitäisi tehdä.
Toivon ja rukoilen maamme valtaapitäville voimia ja viisautta, kun he joutuvat tekemään kipeitäkin päätöksiä isänmaan edun nimissä. Tehtävä ei minusta ole helppo. Mutta turvallista on luottaa myös näissä asioissa Jumalan johdatukseen ja varjelukseen. Saamme pyytää sitäkin, että saisimme vielä vapaasti uskoa ja kokoontua.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys