Oletko koskaan ihmetellyt mitä sovittaja tekee musiikille? Mikä on hänen roolinsa? Musiikkiterminä sovittaminen tarkoittaa teoksen muuntamista toiselle kokoonpanolle, kuten esimerkiksi pianokappaleen muuntamista jousikvartetille sopivaksi tai vaikkapa yksiäänisen Siionin laulun muuntamista neliääniselle kuorolle sopivaksi.
Toisinaan sovittaja haluaa lisätä sovitukseen jotain omaakin musiikillista sanottavaa muuntelemalla tai lisäämällä musiikkia, joskus jopa niin paljon, että alkuperäinen teos on hädin tuskin tunnistettavissa. Sovittamalla voidaan siis rikastaa ja monipuolistaa musiikkia. Näin ehkä alunperin yksinkertainen ja vaatimaton sävelmä voi saada lisää ulottuvuuksia.
Useat säveltäjät ovat hyödyntäneet musiikin muuntelua teoksissaan. Siitä on kehittynyt aivan oma teosmuotonsakin: teema ja variaatiot. Aluksi alkuperäinen teema soitetaan muuntelemattomana. Teemana voi olla vaikkapa aivan tuttu laulusävelmä sointujen tukemana. Sen jälkeen seuraa muunnelmaosia (variaatiot) yksi toisensa jälkeen alkuperäistä sävelmää eri tavoin muunnellen. Sen myötä teema näyttäytyy joka muunnelman kohdalla uudessa valossa ja ikään kuin rikastuu vähitellen.
Itselleni yksi voimakkaimmista musiikkikokemuksista on ollut saksalaisen Johann Sebastian Bachin (1685–1750) säveltämä Goldberg-muunnelmat Glenn Gouldin soittamana. Teemana on Bachin itsensä säveltämä rauhallinen ja lempeä Aria. Pitkä teos etenee teemaa monipuolisesti ja taitavasti Ariaa muunnellen: seuraa hitaita ja nopeita osia, seuraa tyyniä ja myrskyisiä osia ja seuraa sekä helposti että vaikeasti ymmärrettäviä osia. Onpa Bach hoksannut vielä lisätä loppupuolelle oman aikansa harmittoman ”kansanlaulurallinkin”, joka sopii musiikillisesti hyvin yhteen teeman kanssa. Tuntuu aivan, että viimeiseen muunnelmaan päästäessä teemasta on ammennettu ulos aivan kaikki mahdollinen.
Mutta teospa ei vielä päätykään viimeiseen muunnelmaan. Kaiken jälkeen seuraa vielä alun teema (Aria) sellaisenaan, muuntelemattomana. Teos siis alkaa ja sulkeutuu samoihin säveliin ikään kuin välittämättä siitä, mitä kaikkea välillä on tapahtunut. Se on taiteellisesti vaikuttava ja puhutteleva kokemus, jopa tyhjentävä. Pianisti Glenn Gould vielä aivan korostaa tätä lysähtämällä kokoon soitettuaan viimeisen sävelen.
Vaikka Goldberg-muunnelmilla ei olekaan varsinaista hengellistä vaikutinta, minulle syntyy siitä voimakas mielleyhtymä kokonaisen ihmiselämän kaareen sen kaikkine rikkauksineen. Aivan sellaiseen kuin Raamatun Jobilla oli. Jobin kertomushan alkaa ja päättyy siihen, kuinka Jobilla on elämässä kaikki hyvin. Alun ja lopun välillä tapahtuu jotain sellaista, jota inhimillinen ymmärrys kykenee tuskin käsittelemään – Job saa kokea kaikkein pahimmat kuviteltavat kärsimykset ja koettelemukset. Alun ja lopun välillä on kuitenkin se ero, että ”Herra siunasi Jobin elämän loppuajan vielä runsaammin kuin oli siunannut sen alkuajat”. Job saikin kuolla ”korkeassa iässä ja elämästä kyllänsä saaneena”.
Näin on ihmiselämäkin: me tulemme ja lähdemme täältä alastomina. Tuloa ja lähtöä erottaa kuitenkin se, että lähdemme täältä sittenkin rikkaampina kuin tänne tullessamme. Se rikkaus on koettu ihmiselämän täydellinen kirjo. Elämän lahja.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys