Kuun­te­len, kun ra­di­os­sa käy­dään huo­les­tu­nut­ta kes­kus­te­lua kir­kon jä­sen­ka­dos­ta. Oh­jel­mas­sa nos­te­taan esil­le län­si­mais­sa yhä yleis­ty­vä ha­lut­to­muus si­tou­tu­mi­seen. Joku to­te­aa, et­tä kirk­koon kuu­luu vie­lä yli 70% suo­ma­lai­sis­ta, mitä voi­daan pi­tää po­si­tii­vi­se­na seik­ka­na ver­rat­tu­na esi­mer­kik­si po­liit­tis­ten puo­lu­ei­den jä­sen­mää­rien ke­hit­ty­mi­seen. Si­tou­tu­mis­kam­mo ko­et­te­lee vie­lä pa­hem­min pa­ri­suh­tei­ta – Ti­las­to­kes­kuk­sen mu­kaan avi­o­liit­to­ja sol­mi­taan yhä vä­hem­män ja yhä use­am­pi niis­tä päät­tyy eroon.

Toi­si­naan oman ko­ti­rau­ha­nyh­dis­tyk­se­ni­kin toi­min­nas­sa har­mi­tel­laan sitä, et­tä työ­vuo­roi­hin on han­ka­la saa­da va­paa­eh­toi­sia tar­peek­si, suur­ten ke­sä­seu­ro­jen työ­vuo­rois­ta pu­hu­mat­ta­kaan. Ja vaik­ka vuo­rot täyt­tyi­si­vät­kin, saat­taa esiin­tyä vä­lin­pi­tä­mät­tö­myyt­tä nii­den hoi­ta­mi­ses­sa.

Myös mo­nien ko­ti­rau­ha­nyh­dis­tyk­se­ni iso­jen seu­ro­jen ja juh­la­seu­ro­jen osal­lis­tu­ja­mää­rät ovat las­ke­neet. Toi­si­naan nii­den jär­jes­tä­mi­sen mie­lek­kyyt­tä on tul­lut poh­dit­tua. Tä­hän saak­ka mil­tei kaik­ki oh­jel­ma on ha­lut­tu säi­lyt­tää en­nal­laan, jos­kin joi­tain suu­ria seu­ro­ja on ly­hen­net­ty kol­mi­päi­väi­sis­tä kak­si­päi­väi­sik­si.

SRK:lla työs­ken­nel­les­sä­ni seu­ra­sim­me jul­kai­su­jen pu­to­a­via myyn­ti­käy­riä huo­les­tu­nei­na ja poh­dis­ke­lim­me syi­tä sii­hen, mik­sei­vät ih­mi­set tule os­ta­neek­si tuot­tei­ta sii­nä mää­rin kuin en­nen. Kir­jo­jen, leh­tien ja ää­nit­tei­den myyn­nil­lä on suu­ri mer­ki­tys SRK:n toi­min­nan ra­hoit­ta­mi­ses­sa.

On­ko ar­kie­lä­män haas­teis­ta tul­lut niin ras­kai­ta ja vaa­ti­via, et­tei ai­kaa ja voi­ma­va­ro­ja tah­do riit­tää enää va­paa­eh­tois­työl­le? On­ko ti­lal­le tul­lut jo­tain muu­ta kor­vaa­vaa, joka vie suu­rem­man osan ajan­käy­tös­tä? Ha­lu­taan­ko pi­tää mah­dol­li­suu­det avoi­mi­na vii­me tip­paan as­ti, jos­ko jo­tain vie­lä mie­len­kiin­toi­sem­paa te­ke­mis­tä tai me­ne­mis­tä tu­li­si tar­jol­le? On­ko kyse sii­tä, et­tei rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ti­lai­suuk­siin osal­lis­tu­mis­ta pi­de­tä enää niin tär­ke­ä­nä kuin ai­em­min?

Tämä kaik­ki saa mi­nut tut­ki­maan omaa sy­dän­tä­ni. Mitä kris­til­li­syy­den työ mi­nul­le mer­kit­see? Olen­ko it­se ha­lu­ton si­tou­tu­maan sii­hen ja mik­si?

Koen kris­til­li­syy­den työn kyl­lä rak­kaak­si ja tär­ke­äk­si, mut­ta sil­ti osal­lis­tu­mi­se­ni sii­hen on ajoit­tain mel­ko pas­sii­vis­ta. Tun­tuu, et­tä ar­kie­lä­mä ja ela­tuk­sen mur­heet pai­na­vat niin ras­kaas­ti, et­tä usein­kaan ei jak­sa läh­teä rau­ha­nyh­dis­tyk­sen ti­lai­suuk­siin. Omal­le luon­teel­le­ni kun on vie­lä se tun­nu­so­mais­ta, et­tä so­si­aa­li­nen kans­sa­käy­mi­nen tah­too en­ti­ses­tään uu­vut­taa. Toi­si­naan taas vii­kon­lo­put ovat niin täyn­nä – va­paa­eh­toi­sia tai vält­tä­mät­tö­miä me­no­ja – et­ten pys­ty osal­lis­tu­maan toi­min­taan. Ke­säl­lä vuo­ros­taan ke­sä­lo­ma­suun­ni­tel­mat ja -reis­sut tah­to­vat täyt­tää hei­nä­kuun niin, et­tä suu­riin ke­sä­seu­roi­hin osal­lis­tu­mi­nen on vä­hin­tään­kin epä­var­maa, niin­pä ei tule ha­keu­dut­tua va­paa­eh­toi­ses­ti nii­den työ­vuo­roi­hin­kaan.

On siis hy­viä ja luon­nol­li­sia syi­tä, mut­ta on myös te­ko­syi­tä. En voi kiis­tää it­sek­kyy­den osuut­ta omis­ta­kaan mo­tii­veis­ta­ni. Tun­nen syyl­li­syyt­tä. Us­kon, et­tä moni muu­kin tun­tee sa­moin. Ha­lu­ai­sin teh­dä ja osal­lis­tua enem­män. On­nek­si us­kon lah­jan saa pi­tää an­si­ot­to­ma­na­kin, ei­kä mi­nun tar­vit­si­si sen jäl­keen oi­ke­as­taan muus­ta huo­leh­ti­a­kaan!

"Mut­ta Her­ra vas­ta­si: 'Mart­ta, Mart­ta, sinä huo­leh­dit ja hä­täi­let niin mo­nis­ta asi­ois­ta. Vä­hän on tar­peen, tai yk­si ai­noa.'" (Luuk. 9:41–42.)