Työpäivän päätteeksi löysin entisen mummolani, nykyisen kesäpaikkamme kirjahyllystä Lutherin esipuheita ja reunaselityksiä käsittelevän kirjan. Uppouduin lukemaan. Psalttarin kohdalla Luther äityi ylistyssanoihin. Hänen mielestään psalmit ovat mitä puhuttelevimpia kuvauksia uskovaisten tuntemuksista ja kokemuksista, ahdistuksista ja onnen aiheista. Ne ovat ikään kuin päiväkirjan tekstejä: henkilökohtaisia, rehellisiä, avoimia, tunteikkaita.
Rohkenen kertoa kirjoittaneeni päiväkirjaa koko täysi-ikäisyyteni ajan. Lukion viimeisellä luokalla äidinkielenopettajani kehotti meitä valmistautumaan kevään ylioppilaskirjoituksiin kirjoittamalla mahdollisimman paljon. ”Aloittakaa pitämään vaikka päiväkirjaa”, hän kannusti. Silloin aloitin. Ja olen jatkanut tähän päivään saakka. Yli kaksikymmentä vuotta.
Olen kiitollinen, että olen tullut kirjoittaneeksi. Tekstit tarjoavat kurkistusikkunan eri elämänvaiheisiin. Niiden kautta on havaittavissa myös aikuistumisen vaiheet ja ihmisenä kypsyminen. Kirjoittaminen on ollut hyvin epäsäännöllistä. Nuorempana tekstejä syntyi tiheämmin. Nykyisin harvemmin. Kuitenkin jokaiselle vuodelle on joitakin merkintöjä. Kaikkien tekstien taustalla on tarve purkaa elämäntilanteita, käsitellä ja jäsentää niihin liittyviä ajatuksia ja tunteita.
Varhaisimmat kirjoitukseni käsittelevät ja esittelevät lähinnä sen hetkisiä kiinnostuksen kohteitani. Olen luetellut muun muassa silloisen tietokoneemme suorituskyvyn arvoja: prosessoritehon, kiintolevyn muistikapasiteetin, keskusmuistin määrän ynnä muuta sellaista. On myös joitakin luonnehdintoja tuolloisista ystävistäni ja perheenjäsenistäni. Maailma oli täynnä mahdollisuuksia – kaikki tiet tuntuivat olevan avoimina. Kaikesta paistaa läpi viattomuus ja kirkasotsaisuus.
Elämän suuret murrosvaiheet ovat synnyttäneet tekstejä. Lukion jälkeinen armeijavuosi, kotoa lähteminen, opiskelupaikkakunnalle muuttaminen, opintojen aloitus ja opiskelijaelämän uudet ihmissuhteet on käsitelty kirjassa. Ja totta kai nuoruuden ihastukset, palavat tunteet ja sydänsurut.
Tekstejä on syntynyt pettymysten, ahdistavien tilanteiden, raskaiden elämänvaiheiden ja mutkikkaiden ihmissuhteiden hetkissä. Usein olen kirjoittanut enemmän negatiivisia kuin positiivisia tuntemuksia. Positiivisia asioita ei ole ollut tarvetta samalla tavoin purkaa ja jäsennellä. Toki niitäkin teksteistä löytyy.
Eräs selvä käännekohta päiväkirjassa on nähtävissä silloin, kun tajusin, että tekstejä saattaa joku muukin minun lisäkseni lukea. Jälkipolvet ehkä, tai kuka tahansa, jonka käsiin kirja mahdollisesti voi joutua. Taisin sen huomion ihan kirjoittaa. Huomio ei paljon vaikuttanut sisältöön, mutta ehkä sen jälkeen pyrin ikään kuin enemmän selittämään tilannetta, tuomaan monipuolisempia katsantokantoja asioihin. Aloin kirjoittamaan myös elämäni positiivisista puolista.
Joitakin hauskoja ennustuksiakin oman elämäni suhteen olen kirjoittanut muistiin. Joitakin niistä on toteutunut, enemmistö kuitenkin on osunut enemmän tai vähemmän harhaan. Osan on toki mahdollista toteutua edelleen.
Nuoruusvuosien teksteihin toisinaan palatessani minua puhuttelee syvästi luottamus Jumalan johdatukseen ja turvaan. Ahdistavimpinakin hetkinä olen kokenut sen tarpeelliseksi kirjoittaa. Lyhimmillään vain: ”Jumala, auta!” Saman pyynnön jos muistaisi aina edelleenkin.
Nykyisin, kun harvemmin kirjoitan, en koe enää suurta tarvetta käsitellä ja jäsennellä tunne-elämääni päiväkirjan kautta nuoruusvuosien tapaan. Kun kirjoitusten väli saattaa venyä kuukausiksi, käyn niissä kronikan tavoin läpi elämäni pieniä kulminaatiopisteitä. Kokonaan en ole kuitenkaan unohtanut henkilökohtaista kokemustasoa. Kun kirjoittaa henkilökohtaisesti, rehellisesti, avoimesti ja tunteikkaasti, se tekee teksteistä elämänmakuisen. Tuntuu kuin niissä ihminen puhuisi ihmiselle.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys