Aurinko laskee olohuoneen ikkunoiden takana, ja valoisa yö meinaa viedä yöunet kokonaan. Tuntuu oudolta ja jännittävältä olla kotona Oulussa. Elämä Tartossa on nyt jäänyt taakse, vaikka mieli on vielä siellä. Edes muuttomatkalle sattunut suviseurareissu ei katkaissut kokonaan ajatuksia muutoksen ja muuton pyörteistä.
Suviseurat olivat tietyllä tavalla hyvin erilaiset kuin koskaan ennen. Ehdin ennen Tartosta lähtöä stressata aika hirmuisesti pakkaamisella ja muuttosuunnitelmilla, ja suviseuroissa huomasin kyllä, että mieli oli hiljainen ja kaipasi rentoutumista. Oli ihana poiketa kaiken stressin keskellä seuroihin, hiljentyä ja virkistyä Jumalan sanan äärellä ja nähdä monia rakkaita ystäviä. Torstaiaamuna Siionin laulujen jatkuva kaiku oli todella pysäyttävää ja meinasi aivan itkettää, niin paljon kosketti kuulla lauluja suomen kielellä. Tartossa seuroja oli tosi harvoin ja luonnollisesti seuroissa laulettiin viroksi.
Tartosta ehti tulla vajaassa kahdessa vuodessa todella kotikaupunki. Mutta siihen vaadittiin ainakin minulta aika monenlaisia tunnetiloja ja välillä kovasti asennoitumista, sillä oli aikoja, jolloin kaipasin Suomeen todella paljon. Nyt poismuuton jälkeen mietin, teinkö minä työtä sopeutuessani vai hurmasiko Tartto minut huomaamatta?
Tartto on siitä mielenkiintoinen kaupunki, että se näyttäytyy erilaisina päivinä todella erilaisena. Koti-ikävässä, harmaana, huonona päivänä näin paljon rumia, rappeutuneita taloja ja vanhoja teollisuusalueita. Mutta heti kun aurinko vain vähänkin pilkisti pilvien välistä ja koti-ikävä helpottui, Tartto näytti hurmaavalta, kauniilta, arkkitehtuurisesti kiinnostavalta ja todella kotoisalta paikalta. Onneksi aurinko paistoi useimpina päivinä.
Virossa ei välttämättä ystävysty helposti, sillä virolaiset tuntuvat olevan suomalaisiakin pidättyväisempiä. Varsinkin silloin, kun yhteistä kieltä ei löydy. Usein ihan tuskastuin asiakaspalvelun jäykkyydestä ja tylyydestä, kun oma viron kielen taitoni ei ollut juurikaan kehittynyt. Myöhemmin kyllä huomasin, että kun aloin itse tapailla viroa, sain myös ystävällisempää palvelua. Se jos mikä motivoi käyttämään kieltä!
Kielen oppiminen sen luonnollisessa ympäristössä oli minulle aivan uusi kokemus. Englannin ja ruotsin kielten tunneilta minulla oli vieraan kielen oppijana aivan surkea itsetunto. Yhtäkkiä huomasin, että vieras kieli tarttui päähäni ikään kuin vahingossa. Se oli todella palkitsevaa! Ehkä vielä joskus uskaltaudun käyttämään englantiakin vapaammin.
Tuntuu, että kaikki se, mitä Tartto ja ulkomailla asuminen antoi minulle ja koko perheelle, on vielä osittain sellaista, jolle ei löydy sanoja. Lapset ovat käyneet läpi aikamoisen koulun ylittäessään pelkojaan vieraalla kielellä opiskelun ja erilaisten tilanteiden kohtaamisen kanssa. Olen ihaillut heidän uskomatonta sinnikkyyttään ja vahvuuttaan! Vaikka kipeiden tunteiden kanssa oli välillä vaikeaa ja toisinaan tuntui, että selvitäänkö kaikesta, niin ihmeellisesti aina löytyi keinoja ja voimia uudelleen ja uudelleen mennä päin asioita, jotka tuntuivat pelottavilta ja jopa mahdottomilta.
Tartossa asuminen olikin koko perhettä yhdistävää aikaa. Kun kaverit eivät olleet iltaisin ovella kyselemässä mukaansa, istuimme usein kotona yhdessä ja opimme viettämään aikaa oman perheen kesken. Se ei olekaan mikään itsestäänselvyys. Toisaalta jokainen oppi varmasti myös itsenäisemmäksi.
On ollut koskettavaa huomata, miten ystävyys voi syntyä ihmisten välille muutamien yhteisten sanojen kautta, vaikka alkuun kumpikaan ei kunnolla ymmärrä toista. Sain kahden vuoden aikana tuntea ystävyyttä ja ihania hetkiä erilaisten ihmisten kesken, vaikka niin minä kuin kohtaamani virolaisetkin olimme kaikki hiukan pidättyväisiä ja varovaisia.
Nyt istun kotona Oulussa. Kesäyö on valoisa ja lämmin. Ikkunoista avautuu rakas sielunmaisema. Vaikka tarttolainen rehevyys ja vehreys tekivät minuun lähtemättömän vaikutuksen, nämä pohjoisen karut ja jopa kitukasvuiset maisemat tuntuvat silti rakkaimmilta. Täällä minulla on koti, vaikka osan sydämestäni jätinkin Tarttoon.
Ajatukset kietoutuvat sekavista muuttotunnelmista kiitollisuuteen ja toivoon. Jumala näki elämäni Tartossakin. Hän ohjasi ja siunasi kaiken minulle parhaimmalla tavalla. Enkä minä lopulta voi muuta kuin kiittää.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys