Jou­lun al­la Stoc­kan näy­teik­ku­na oli jäl­leen niin upea, et­tä sitä saat­toi sa­noa näh­tä­vyy­dek­si. Pu­hu­mat­ta­kaan useis­ta esi­mer­kik­si Kes­ki-Eu­roo­pan suur­ten kau­pun­kien näy­teik­ku­nois­ta. Olen lo­ma­reis­suil­la jos­kus aja­tel­lut, et­tä jo pel­kät näy­teik­ku­nat ovat yk­si reis­sun mat­ka­koh­teis­ta. Näy­teik­ku­nat luo­vat mie­li­ku­via hy­vis­tä asi­ois­ta: kau­neu­des­ta, täy­del­li­syy­des­tä, siis­tey­des­tä, hal­lit­se­mi­ses­ta ja rak­kau­des­ta. Näy­teik­ku­nat tar­jo­a­vat es­teet­tis­tä nau­tin­toa mut­ta myös he­rät­tä­vät unel­mia. Mut­ta mil­tä näyt­tää maa­il­ma sa­dun­hoh­tois­ten näy­teik­ku­noi­den ta­ka­na?

Jos­kus sil­loin kun olin lap­si, per­he­al­bu­mit oli­vat tie­tyn­lai­nen kur­kis­tu­sik­ku­na ih­mis­ten ja per­hei­den elä­mään. Nii­hin oli tal­len­net­tu muis­to­ja jou­luis­ta, syn­ty­mä­päi­vis­tä, eri­lai­sis­ta lo­ma­mat­kois­ta ja muis­ta elä­män tär­keis­tä asi­ois­ta. Ke­hi­tyk­sen myö­tä me­dia toi näy­teik­ku­nat en­sin jul­ki­suu­den hen­ki­löi­den elä­mään ja myö­hem­min so­si­aa­li­nen me­dia toi tuon sa­man mei­dän kaik­kien ulot­tu­vil­le. Blo­gin, Fa­ce­book-pro­fii­lin, Ins­tag­ram-ti­lin, Twit­te­rin tai muun so­si­aa­li­sen me­di­an kaut­ta voim­me luo­da it­sel­lem­me näy­teik­ku­nan, jon­ka läpi toi­set voi­vat kat­sel­la elä­määm­me. Olen pal­jon miet­ti­nyt tätä ke­hi­tys­tä ja pyr­ki­nyt kat­se­le­maan sitä po­si­tii­vi­ses­sa va­los­sa. So­si­aa­li­nen me­dia mah­dol­lis­taa niin mo­nen­lais­ta hy­vää. Olen it­se ko­ke­nut to­del­la tär­ke­äk­si esi­mer­kik­si lap­suu­des­ta tut­tu­jen, mut­ta sit­tem­min elä­män etään­nyt­tä­mien ka­ve­rei­den koh­taa­mi­sen. Ala-as­te­ai­kai­set ka­ve­rit, laa­ja su­ku­lais­ten jouk­ko ja vaik­ka­pa opis­to­vuo­den ai­ka­na tär­keik­si muo­dos­tu­neet ih­mis­suh­teet ovat saa­neet so­men kaut­ta jat­ku­vuut­ta. Li­säk­si mo­nien asi­oi­den ja ta­pah­tu­mien so­pi­mi­nen ja kuu­lu­mis­ten vaih­ta­mi­nen ta­pah­tuu hel­pos­ti Fa­ce­boo­kin eri­lai­sis­sa ryh­mis­sä. Vii­me ke­sän lo­pul­la ra­kas Su­le­vi-pap­pa­ni kuo­li pit­kän sai­ras­te­lun uu­vut­ta­ma­na. Su­ku­lai­set pi­ti­vät koko ajan mei­tä kau­ka­na asu­via mu­ka­na pa­pan vii­mei­sis­sä päi­vis­sä su­vun oman ryh­män kes­ken. Sil­loin ajat­te­lin usein, mi­ten tär­keä ja hyvä asia so­si­aa­li­nen me­dia on. Mut­ta liit­tyy­kö so­meen ja siel­lä ra­ken­ta­maam­me näy­teik­ku­naan myös hait­to­ja ja ikä­viä puo­lia? Mie­les­tä­ni liit­tyy. Toi­si­naan jopa pal­jon­kin.

Luin jos­sa­kin so­si­aa­li­sen me­di­an pals­tal­la ohi­men­nen ky­sy­myk­sen, et­tä saa­vat­ko ra­kas­tu­neet näyt­tää rak­kaut­taan jul­ki­ses­ti me­di­as­sa vai är­syt­tää­kö sel­lai­nen mui­ta. Jäin sil­loin miet­ti­mään omaa käyt­täy­ty­mis­tä­ni so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa. Ajat­te­len, et­tä mi­nun so­mes­sa­ni rak­kaus saa nä­kyä, kun­han sitä ei tar­vit­se var­ta vas­ten ke­nel­le­kään esi­tel­lä. Mie­luum­min toi­von mi­nun näy­teik­ku­nas­sa­ni nä­ky­vän omia rak­kai­ta­ni kuin vaik­ka­pa hie­no­jen os­ta­mie­ni si­sus­tus­tuot­tei­den tai vaat­tei­den ku­via. Vaik­ka täs­sä taas jou­tuu toki poh­ti­maan rak­kait­ten­sa tah­toa ja sitä, mitä tie­to­ja heis­tä ha­lu­aa net­tiin kos­kaan lait­taa. Uu­si no­ja­tuo­li on toki pal­jon neut­raa­lim­pi kuva bit­ti­a­va­ruu­den hur­jas­sa maa­il­mas­sa kuin vaik­ka­pa kuva omis­ta lap­sis­ta. Mut­ta toi­saal­ta, mitä mi­nus­ta ja elä­mä­nar­vois­ta­ni ker­to­vat ku­vat ta­va­rois­ta tai han­kin­nois­ta tai hie­nois­ta lo­ma­mat­kois­ta? Ja mitä minä ha­lu­an sel­lai­sil­la ku­vil­la ys­tä­vil­le­ni ja tut­ta­vil­le­ni vies­tiä? Ja mis­sä me­nee hy­vän maun raja nii­den no­ja­tuo­li- ja "uu­si vil­la­pai­ta" -ku­vien kans­sa?

Ra­kas­tan ku­va­ta ym­pä­röi­vää maa­il­maa. Jo lap­se­na muis­tan kou­lu­bus­sis­sa is­tus­kel­les­sa­ni miet­ti­vä­ni usein ohi vi­li­se­viä mai­se­mia, et­tä mis­tä koh­din sai­si min­kä­kin­lai­sen ku­van ja mi­ten kau­niis­ti nii­tä voi­si ra­ja­ta. Kau­neu­den ko­ke­mi­nen on mi­nul­le tär­ke­ää, ja huo­maan usein tus­kas­te­le­va­ni, mi­ten jon­kin kau­niin het­ken voi­si­kin saa­da ikuis­te­tuk­si. On­nek­si ny­ky­ai­ka on tuo­nut tä­hän tus­kaan hel­po­tus­ta sil­lä, et­tä kän­ny­kät ovat teh­neet va­lo­ku­vaa­mi­sen hel­pok­si. Vaik­ka ku­van laa­tu ei ole ol­len­kaan sama kuin kun­non ka­me­ral­la ote­tus­sa, niin olen huo­man­nut, et­tä laa­tua tär­ke­äm­mäk­si on omas­sa elä­mäs­sä­ni nous­sut se, et­tä yli­pää­tään pys­tyn tal­let­ta­maan het­kiä ja muis­to­ja omak­si ilok­se­ni.

Ha­lu­an myös ja­kaa asi­oi­ta ys­tä­vie­ni kes­ken. Us­koi­sin sen ole­van var­sin tut­tua mo­nel­le muul­le­kin ku­vaa­mi­ses­ta naut­ti­val­le. Ins­tag­ram-pro­fii­lis­sa­ni on­kin pal­jon ku­via per­hees­tä­ni, ko­dis­ta­ni ja eri­lai­sis­ta ta­pah­tu­mis­ta elä­mäs­säm­me. Täs­sä yh­tey­des­sä olen miet­ti­nyt pal­jon omaa jul­kis­ta ik­ku­naa­ni, elä­mä­ni näy­teik­ku­naa, joka sa­mal­la hei­jas­taa koko per­hee­ni elä­mää ja meil­le tär­kei­tä ar­vo­ja. Per­he­al­bu­mis­ta, jota ai­kai­sem­min kat­sel­tiin lä­hin­nä vain lä­him­pien su­ku­lais­ten ja ys­tä­vien kes­ken, on tul­lut pal­jon laa­jem­mal­le nä­ky­vä näy­teik­ku­na. Se mah­dol­lis­taa mo­nen­lais­ta hy­vää, mut­ta sa­mal­la sii­nä on mie­les­tä­ni myös vaa­ra­na se, et­tä me­ne­täm­me jon­kin­lai­sen kont­rol­lin ja so­keu­dum­me sil­le, mil­lais­ta si­säl­töä it­ses­täm­me, lä­hei­sis­täm­me ja elä­mäs­täm­me jaam­me ke­nen ta­han­sa näh­tä­väk­si. Sii­nä mis­sä per­he­al­bu­meis­sa nä­kyi­vät usein per­heen juh­la­het­ket, so­mes­sa tu­lee hel­pom­min esi­tel­leek­si myös laa­jem­min ar­kie­lä­mää. Sa­mal­la se mie­les­tä­ni hei­jas­taa her­kem­min ar­vo­maa­il­maam­me ja luon­net­tam­me.

Mil­lai­sia blo­ge­ja ja Ins­tag­ram- tai Fa­ce­book-pro­fii­le­ja ih­mi­set mie­lui­ten kat­se­le­vat? Mil­lai­sia asi­oi­ta minä toi­von nä­ke­vä­ni so­mes­sa? Tai ys­tä­vie­ni näy­teik­ku­nois­sa? Ai­van ku­ten kaup­po­jen näy­teik­ku­noi­den­kin edes­sä, niin so­mes­sa­kin ha­lu­an toi­si­naan haa­veil­la. Saa­da uu­sia ide­oi­ta pu­keu­tu­mi­seen, si­sus­ta­mi­seen tai vaik­ka­pa ur­hei­luun. Ja vä­lil­lä vain naut­tia kau­neu­des­ta. Mut­ta mi­ten pal­jon jak­san sel­lais­ta? En­tä jos ys­tä­vie­ni näy­teik­ku­nat al­ka­vat muis­tut­taa Stoc­kan näy­teik­ku­naa? En­tä jos oma so­si­aa­li­sen me­di­an pro­fii­li­ni al­kaa ol­la sel­lai­nen? Ei­kö se ala sil­loin näyt­tää jo­ten­kin teen­näi­sel­tä ja lii­an täy­del­li­sel­tä? Alan kai­va­ta ta­kai­sin nii­den per­he­al­bu­mei­den pa­riin. Vaik­ka niis­sä­kin elä­män ro­soi­suus oli usein pii­los­sa juh­la­vaat­tei­den, kat­taus­ten, ul­ko­maan­mat­ko­jen tai vaik­ka kau­nii­den mai­se­mien ta­ka­na, koen sil­ti, et­tä ne oli­vat lä­hem­pä­nä ar­kea. Lä­hem­pä­nä ai­van ta­val­lis­ta elä­mää.

On iha­naa huo­ma­ta so­mes­sa, et­tä joku on löy­tä­nyt upe­an uu­den ma­ton, eh­kä juu­ri sen tren­dik­käim­män, tai et­tä toi­nen on saa­nut koko ko­tin­sa näyt­tä­mään kau­niil­ta ja hie­nol­ta. Sil­ti ai­van kaik­kein eni­ten ilah­dut­taa näh­dä, mi­ten on­nel­li­sia toi­set ovat. Mi­ten per­heet voi­vat hy­vin, lap­set hy­myi­le­vät, äi­dit ja isät ra­kas­ta­vat toi­si­aan ja elä­mää oh­jaa­vat ter­veet ar­vot sekä toi­sia kun­ni­oit­ta­va asen­ne. Ei niin, et­tä mi­tään sel­lais­ta esi­tel­lään kei­no­te­koi­ses­ti, vä­ki­sel­lä, vaan et­tä ar­ki vain saa näyt­täy­tyä siel­lä sel­lai­se­na kuin se on. Kau­nii­na ja ar­vok­kaa­na kaik­ki­ne sen eri­lai­si­ne puo­li­neen. Ja et­tä sii­nä saa­vat nä­kyä elä­män eri­lai­set ro­soi­suu­det ja vai­ke­at­kin het­ket. Kos­ka elä­mäm­me ei ole sil­lä ta­voin täy­del­li­nen kuin ne kaup­po­jen näy­teik­ku­nat. Toi­voi­sin so­men tar­jo­a­van it­sel­le­ni hy­vi­nä ai­koi­na iloa ja huo­noi­na het­ki­nä loh­tua ja lem­peyt­tä. Ja kai­kil­le meil­le sel­lais­ta maa­il­maa, jos­sa voi­sim­me it­se ol­la juu­ri it­sem­me ja elä­mäm­me nä­köi­siä.