Teks­ti: Kal­le Yli­mä­ki

Eräs ke­sän eh­do­ton ko­ho­koh­ta ovat Su­vi­seu­rat. Muis­tan, kun lä­hes kol­me­kym­men­tä vuot­ta sit­ten val­mis­te­lim­me vai­mo­ni kans­sa kah­des­taan mat­kaa Pu­das­jär­ven su­vi­seu­roi­hin. Val­mis­te­lut oli­vat ai­ka suo­ra­vii­vai­sia: telt­ta, ma­ku­pus­sit ja rep­pu.

Tel­tas­sa oli hyvä nuk­kua, vaik­ka il­lan tyyn­ty­es­sä saim­me hää­tää run­sas­lu­kui­sia ini­se­viä luon­no­nys­tä­viä, en­nen kuin pää­sim­me yö­le­vol­le. Mie­leen­pai­nu­va het­ki oli he­rä­tä aa­mul­la, kun kai­ut­ti­mis­ta al­koi kuu­lua: “Kau­nis aa­mu­au­rin­kom­me, kuin­ka pais­tat puh­taas­ti...”

Telt­ta­ma­joit­tu­mi­nen on ol­lut mie­lui­saa per­heen kas­va­es­sa­kin. Pie­niä haas­tei­ta on las­ten kans­sa ol­lut, eten­kin jos on sat­tu­nut huo­not sää, mut­ta kai­kes­ta on sel­vit­ty.

Mo­nen telt­tai­lu­vuo­den jäl­keen tuli ai­ka, et­tä telt­ta­ma­joit­tu­mi­sen si­jaan aloim­me haa­veil­la omas­ta mat­kai­lu­au­tos­ta tai -vau­nus­ta. Vuo­si toi­sen­sa pe­rään asi­aa mie­it­t­tiin, mut­ta lo­pul­ta tuu­mat­tiin, et­tei me tai­de­ta mah­tua mi­hin­kään vau­nuun. Vaih­to­eh­to, et­tä nais­vä­ki oli­si ma­joit­tu­nut vau­nus­sa ja mie­het tel­tas­sa, ei oi­kein ot­ta­nut tuul­ta pur­jei­siin.

Su­vi­seu­rois­sa kä­vim­me ihas­te­le­mas­sa asun­to­lin­ja-au­to­a­lu­eel­la iso­ja au­to­ja. Tun­tui kau­kai­sel­ta haa­veel­ta, et­tä jos­kus mei­dän per­heem­me voi­si hu­ris­tel­la sel­lai­sel­la. Tot­ta sii­tä kui­ten­kin tuli! Se oli iso jut­tu per­heel­le, ja mi­nul­le it­sel­le­kin, kun pää­sin ison au­ton rat­tia pyö­rit­te­le­mään. Su­vi­seu­ra­reis­sut hel­pot­tui­vat ker­ta­hei­tol­la. Ei kun kamp­peet kyy­tiin ja me­nok­si!

Toki ison au­ton kun­nos­sa­pi­dos­sa oli oma vai­van­sa. Mi­nul­le oli ke­säi­sin iso pu­ris­tus, et­tä sain au­ton kat­sas­tus­kun­toon. Mut­ta kun kat­sas­tus­mies hy­mys­sä suin toi­vot­te­li mu­ka­via ki­lo­met­re­jä, kyl­lä tun­tui peh­moi­sel­ta 12-lit­rai­sen ko­neen jy­li­nä.

Saim­me per­heen kans­sa naut­tia noin kym­me­nen vuo­den ajan täs­tä mu­ka­vuu­des­ta, kun­nes pää­dyim­me myy­mään au­tom­me. Sen jäl­keen pää­tim­me siir­tyä ta­kai­sin telt­ta­ma­joi­tuk­seen. Vii­me vuo­den Su­vi­seu­roi­hin läh­det­tiin telt­ta mu­ka­nam­me.

Omal­la rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä­ni oli pur­ku­vas­tuu vii­me vuo­den Su­vi­seu­rois­sa. Mei­dän­kin per­heem­me tar­koi­tus oli jää­dä maa­nan­tain jäl­keen pur­ku­tal­koi­siin. Lau­an­tain työ­vuo­ros­sa opet­te­lin uu­sia asi­oi­ta tu­le­viin Lo­pen Su­vi­seu­roi­hin. Puo­len päi­vän jäl­keen seu­ra-alu­eel­la al­koi mel­koi­nen my­räk­kä. Tal­koo­po­ru­kal­le ker­rot­tiin, et­tä jos ko­ti­vä­ki kai­paa apua, on hyvä men­nä pai­kan pääl­le avuk­si. Het­ken ku­lut­tua sain pu­he­lun tyt­tä­rel­tä­ni, et­tä syök­sy­vir­taus oli rik­ko­nut tel­tan ja kaik­ki oli lä­pi­mär­kä­nä. Kun pää­sin tel­tal­le, näin, et­tä kaik­ki ke­pit oli­vat ir­ti ja poik­ki, ja per­he is­tui au­tos­sa

Em­me­pä osan­neet etu­kä­teen aja­tel­la, et­tä ta­kai­sin telt­tai­luun siir­ty­mi­nen sai­si täl­lai­sen alun. Mitä nyt teh­täi­siin? Per­he ha­lu­si läh­teä heti ko­tiin, mut­ta mi­nul­la oli työ­teh­tä­vä­ni pur­ku­tal­kois­sa kes­ki­viik­koon as­ti.

Jon­kin ai­kaa rau­hoit­te­lin it­se­ä­ni ja läh­din pur­ka­maan ha­jon­nut­ta telt­taa ja siir­tä­mään kas­tu­nei­ta lauk­ku­ja ja vaat­tei­ta pe­rä­kär­ryyn. Lo­pul­ta pää­dyim­me sii­hen, et­tä pak­ko on läh­teä ko­tiin. Au­tos­sa mie­li rau­hoit­tui ja saim­me so­pia kai­ken häs­sä­kän kes­kel­lä tul­leet sa­na­har­kat. Tun­tui mu­ka­val­ta kuun­nel­la Ke­sä­seu­ra­ra­di­o­ta ja näin jat­kaa kes­ken jää­nei­tä seu­ro­ja.

Nyt edes­sä on ky­sy­mys, mis­sä me ma­joi­tum­me, kun tel­tan rip­peet jou­duim­me lait­ta­maan kier­rä­tyk­seen? Ky­sy­mys­tä ei ole vie­lä rat­kais­tu, mut­ta em­me­kö­hän me han­ki uu­den tel­tan. Se on edul­li­nen ja kel­po tapa suu­ren­kin per­heen ma­joit­tua Su­vi­seu­rois­sa.

Vaik­ka kaik­kea sat­tuu ja ta­pah­tuu, on tur­val­lis­ta us­koa, et­tä kaik­ki­val­ti­as Ju­ma­la aut­taa ja nä­kee jo­kai­sen ti­lan­teem­me. Hän on joka päi­vä kans­sam­me, tyy­nes­sä ja myrs­kys­sä.