Lee­na Pyy­kö­lä

”Äi­ti, mis­sä isi on?”, kuu­luu ky­sy­mys pie­nen ty­tön suus­ta.

”Su­vi­seu­ra­ko­kouk­ses­sa”, vas­taan.

”Ai, taas jos­sain ko­kouk­ses­sa.”

Tä­män kal­tai­nen kes­kus­te­lu on var­mas­ti tut­tua mo­nel­le per­heel­le tä­nä­kin ke­vää­nä. Työ­hön tii­viis­ti osal­lis­tu­va voi ol­la per­heen isä tai äi­ti. Useis­sa per­heis­sä on jou­dut­tu te­ke­mään va­lin­ta sii­tä, kum­pi osal­lis­tuu esi­mer­kik­si vas­tuu­työ­hön. Toi­sen on ol­ta­va huol­ta­mas­sa per­het­tä sekä val­mis­te­lui­den ai­ka­na et­tä Su­vi­seu­rois­sa. Su­vi­seu­ra­työ vaa­tii pal­jon ko­kous­ta­mis­ta, tal­koi­ta ja työ­vuo­ro­ja, ja sa­mal­la se vaa­tii myös per­heil­tä pal­jon. Yk­si­näi­set il­lat ja lau­an­tait las­ten kans­sa ko­to­na saat­ta­vat jos­kus tun­tua yli­voi­mai­sil­ta. Vaik­ka ajoit­tain vä­sy­mys vai­vaa sekä ko­kouk­sis­sa kul­ke­vaa et­tä ko­tiin jää­vää, pää­mää­rä on kui­ten­kin kum­mal­la­kin sama, koh­ti Su­vi­seu­ro­ja.

Mei­dän per­heel­lem­me Su­vi­seu­rat on odo­tet­tu ta­pah­tu­ma, jota mie­ti­tään tal­ven mit­taan usein. Suun­ni­tel­laan loma-ai­kaa työs­tä, mie­ti­tään ma­joit­tu­mis­ta ja sääs­te­tään ra­haa. Tänä tal­ve­na Su­vi­seu­rat on kul­ke­neet mu­ka­nam­me en­tis­tä tii­viim­min, ja tu­le­van ke­sän su­vi­seu­ra­mat­ka on siis jo al­ka­nut. Per­he on esi­mer­kik­si pääs­syt kur­kis­ta­maan seu­ra-alu­ee­seen ja sen suun­nit­te­luun hy­vis­sä ajoin. Ke­vään ja ke­sän tal­koo­mat­kat tuo­vat konk­reet­ti­sen työn nä­ky­viin myös lap­sil­le ja nuo­ril­le. On kyse val­ta­vas­ta pon­nis­tuk­ses­ta. Omal­la esi­mer­kil­lä ja asen­noi­tu­mi­sel­la an­nam­me oi­ke­an ku­van myös lap­sil­le su­vi­seu­ra­työn mer­ki­tyk­ses­tä.

Las­ten ilon ja odo­tuk­sen seu­raa­mi­nen an­taa myös it­sel­le oi­ke­an­lais­ta miel­tä jak­saa. Ylä­as­tei­käi­nen poi­ka suun­nit­te­lee pyö­räi­le­vän­sä ka­ve­rei­den kans­sa seu­roi­hin, kun mat­kaa on so­pi­vas­ti noin sata ki­lo­met­riä. Opis­ton käy­neet odot­ta­vat sa­man yh­tei­söl­li­syy­den ko­ke­mis­ta kuin opis­tos­sa. Sak­saan au pai­rik­si läh­te­vä nuo­ri on pyy­tä­nyt pääs­tä kes­ki­ke­säl­lä Suo­meen, kos­ka ei ha­lua jää­dä Su­vi­seu­rois­ta pait­si. Eri ta­val­la us­ko­va lap­si­kin ai­koo tul­la Su­vi­seu­roi­hin pai­kan pääl­le. Täs­sä ta­pauk­ses­sa Su­vi­seu­ro­jen mer­ki­tys nou­see­kin it­sel­le en­tis­tä suu­rem­paan ar­voon. Ru­kous nou­see Tai­vaan Isän puo­leen, et­tä kai­ut­ti­mis­ta kuu­lu­va lau­lu ja pu­heet sai­si­vat läm­mit­tää mei­dän kaik­kien sy­dä­miä.

Pie­nem­mil­le vii­me ke­sän Lo­pen Su­vi­seu­rat ovat ai­no­at tar­kas­sa muis­tis­sa ole­vat kent­tä­seu­rat.

”Siel­lä sai ol­la ka­ve­rei­den kans­sa ja siel­lä tu­tus­tui uu­siin ka­ve­rei­hin.”

”Siel­lä oli niin hyvä tun­nel­ma.”

”Ai, se mis­sä oli kau­hee ruuh­ka ja hir­vees­ti ih­mi­siä? Minä me­nin siel­lä huk­kaan, mut­ta on­nek­si iso­sis­ko löy­si mut.”

”Kun eka ker­ran näin ison tel­tan ja sen vau­nu­me­ren, tuli jo­ten­kin tur­val­li­nen olo.”

Vii­me vuo­del­ta myös kou­lu­ma­joi­tus jäi mu­ka­va­na muis­to­na mie­leen. Kuu­man ja pö­lyi­sen seu­ra­päi­vän päät­teek­si oli mah­ta­vaa pääs­tä suih­kuun ja vii­le­ään luok­kaan nuk­ku­maan. Hy­vin nu­ku­tun yön jäl­keen jak­soi taas läh­teä ken­täl­le.

Tu­le­van ke­sän Su­vi­seu­ro­ja odo­te­taan taas in­nol­la. Mat­ka on ly­hyt, ja ken­täl­le men­nään hy­vis­sä ajoin. Toi­vot­ta­vas­ti ison tel­tan nä­ke­mi­nen sy­käh­dyt­tää jäl­leen yh­tä pal­jon, vaik­ka ken­täl­lä käy­dään­kin etu­kä­teen usei­ta ker­to­ja. Su­vi­seu­ro­jen tun­nel­ma ja sa­no­ma py­sy­vät sa­ma­na työ­vuo­rois­ta huo­li­mat­ta. Toi­veis­sa on, et­tä saam­me he­rä­tä joka aa­mui­seen ”Hy­vää huo­men­ta ja Ju­ma­lan ter­ve” -kuu­lu­tuk­seen ken­täl­lä ja py­säh­tyä tär­keim­män asi­an, Ju­ma­lan sa­nan, ää­rel­le.