Hilk­ka Liuk­ko­nen

Su­vi­seu­ra­mat­kam­me al­koi nel­jä vuot­ta sit­ten. Puo­li­son vas­tuu­teh­tä­vän myö­tä per­heen ka­len­te­ri al­koi täyt­tyä ko­kouk­sis­ta. Kes­kus­te­luil­mas­to ko­dis­sam­me muut­tui su­vi­seu­ra­pai­not­tei­sek­si. Ko­kous­ten kaut­ta sain ter­vei­siä seu­ra­jär­jes­te­ly­jen ete­ne­mi­ses­tä. Jos­kus ter­vei­siä oli lä­he­tet­ty omal­la ni­mel­lä­ni. Tun­tui hy­väl­tä.

Yh­täk­kiä kaik­ki ko­kouk­set muut­tui­vat etä­ko­kouk­sik­si. Niis­sä sääs­tyy ai­kaa, mut­ta sit­ten ne päät­ty­vät yh­del­lä klik­kauk­sel­la. Ei sin­ne enää jää­dä ter­vei­siä huu­te­le­maan.

Lopella vietettiin myös vuoden 2012 suviseurat.

Suviseurojen kuvapalvelu

Oi, mi­ten voi­mal­li­se­na su­vi­seu­ra­kent­tä nä­kyy­kin mie­le­ni mai­se­mas­sa. Sil­mie­ni eteen piir­tyy upea lip­pu­ri­vis­tö ta­ka­naan val­koi­se­na hoh­ta­va su­vi­seu­ra­telt­ta. Kai­ut­ti­mis­ta kuu­luu ”Su­vi­seu­rat al­ka­vat” ja lap­set jää­te­lö­lauk­kui­neen tai ros­ka­kep­pei­neen in­toa puh­ku­en tie­naa­vat jää­te­lö­lip­pu­jaan.

Täl­lä het­kel­lä tie näyt­tää mut­kai­sel­ta. Juu­ri nyt siir­ryim­me taas pie­nen va­paam­man jak­son jäl­keen tiu­kem­piin ra­joi­tuk­siin. Vas­ta saim­me kuul­la, kuin­ka ko­ro­na­lu­vut hi­po­vat kor­keut­taan ja nyt on nä­kö­pi­ris­sä, et­tä huip­pu tait­tuu­kin alas eh­kä yh­tä no­pe­as­ti kuin se nou­si­kin. Toi­voa saa­daan ai­na vä­lil­lä lu­paa­vis­ta en­nus­teis­ta. Näin on Tai­vaan Isä näh­nyt hy­väk­si.

Kat­se­len lä­hes­ty­vien Su­vi­seu­ro­jen seu­ra­merk­kiä, joka nä­kyy vas­tuu­rau­ha­nyh­dis­tys­ten ku­val­li­ses­sa rul­la­ju­lis­tees­sa. Mer­kin al­la nä­kyy heh­ke­än il­ta-au­rin­gon kul­taa­ma mai­se­ma. Aja­tuk­se­ni yh­ty­vät sii­hen tun­nel­maan, mikä ku­vas­ta vä­lit­tyy. Näen myös it­se­ni siel­lä seu­ra­kan­san kes­kel­lä. Mie­lee­ni muis­tu­vat mo­net kos­ket­ta­vat ti­lan­teet. Pit­kä eh­tool­lis­jo­no, joka vie miet­teet ajan il­lan vii­mei­seen het­keen ja sii­hen, kun pää­sem­me nä­ke­mään ja ko­ke­maan sen, mi­hin olem­me us­ko­neet. Kun­pa sai­sin sii­nä jou­kos­sa ol­la. Kun­pa sy­dä­mes­sä oli­si se pas­si, mil­lä tai­vaan ovet avau­tu­vat.

Vas­tuu­rau­ha­nyh­dis­tyk­sis­sä ta­pah­tuu pal­jon asi­oi­ta, joi­ta suu­ren ta­pah­tu­man jär­jes­tä­mi­nen edel­lyt­tää. Tun­ne sii­tä, et­tä su­vi­seu­ra­mat­ka on me­neil­lään, on to­del­li­nen. Olen huo­man­nut, et­tei omas­sa mie­les­sä us­kal­la pääs­tää voi­ma­kas­ta odo­tuk­sen tun­net­ta val­toi­hin­sa. Sitä ikään kuin suo­je­lee it­se­ään pet­ty­myk­sel­tä, jos em­me pää­se­kään ko­ke­maan kent­tä­ta­pah­tu­maa.

Sa­mal­la mie­leen avau­tuu voi­ma­kas kuva sii­tä, kuin­ka suu­re­na seu­ra­kent­tä to­teu­tuu­kaan, jos seu­rat vie­te­tään vii­me vuo­sien ta­paan etä­ta­pah­tu­ma­na, ja maa­il­man ää­ris­sä­kin tie­to­ko­nei­den vä­li­tyk­sel­lä saa­daan kuul­la ilo­sa­no­maa. Koko maa­il­ma toi­mii seu­ra­kent­tä­nä. Täl­lai­nen on mah­dol­lis­tu­nut jo edel­li­si­nä ke­si­nä, kun pa­kon sa­ne­le­ma­na on jou­dut­tu sa­nan kuu­lut­ta­mi­seen pel­käs­tään in­ter­ne­tin vä­li­tyk­sel­lä.

Su­vi­seu­rois­sa on jo­ten­kin hel­pom­pi us­koa. Su­vi­seu­rois­ta saa voi­maa, joka saat­taa kan­taa vie­lä ai­ko­jen pääs­tä. Su­vi­seu­ra­tel­tas­sa seu­ra­kan­san yh­ty­es­sä tai­vaal­li­sel­ta tun­tu­vaan lau­luun saa het­kit­täin ko­kea si­sim­mäs­sään vah­vas­ti, et­tä tah­don ol­la us­ko­mas­sa. Tah­don tä­män kan­san mu­ka­na va­el­taa.

Kun kak­si vuot­ta sit­ten tuli tie­to, et­tei Su­vi­seu­ro­ja pe­rin­tei­ses­sä muo­dos­sa voi­da jär­jes­tää, tuli en­sim­mäi­se­nä hätä sii­tä, kuin­ka säi­lyn us­ko­mas­sa, kun Su­vi­seu­ro­jen tuo­ma us­kon vah­vis­tus jää ko­ke­mat­ta. Huo­ma­sin kui­ten­kin, kuin­ka Ju­ma­la vah­vis­ti toi­sel­la ta­val­la. Ke­sä­seu­ra­ra­di­on myö­tä pää­si osal­li­sek­si sel­lai­ses­ta, mi­hin sy­dän voi­mal­li­ses­ti yh­tyi. Us­ko­nys­tä­vien kans­sa sai myös ko­kea het­kiä, jot­ka roh­kai­si­vat us­ko­maan.

Puo­len vuo­den pääs­tä tie­däm­me, mil­lä muo­dol­la Su­vi­seu­rat to­teu­tui­vat. Mon­ta asi­aa pi­tää en­nen sitä vie­lä so­pia ja jär­jes­tel­lä. Va­paa­eh­tois­työ­hön men­nyt ai­ka­kin tun­tuu en­tis­tä tär­ke­äm­mäl­tä, kun asi­at ei­vät ole­kaan niin it­ses­tään­sel­vyyk­siä. Tu­lee tun­ne, et­tä ko­kous­ten­kin kaut­ta su­vi­seu­ra­mat­kam­me ete­nee.

Pit­kä­ai­kai­nen toi­veem­me on, et­tä voi­sim­me tur­val­li­ses­ti ko­kea to­dek­si ys­tä­vien vä­li­sen lau­sah­duk­sen: ”Näh­dään su­vi­seu­rois­sa.”