Juh­lia kyl­lä riit­tää, kun per­het­tä on siu­nat­tu. Vii­me vuo­si oli meil­le mel­koi­nen mul­ti­hui­pen­tu­ma juh­lien suh­teen, sil­lä en­sim­mäis­tä ker­taa juh­lim­me vuo­den si­sään kih­la­jai­set, häät, ne­li­kymp­pi­set, rip­pi­juh­lat ja ris­ti­äi­set. Tie­dän, et­tä te­o­ri­as­sa oli­si voi­nut ol­la vie­lä val­mis­tu­jais­juh­lia ja mui­ta­kin, mut­ta oli­pa sitä nois­sa­kin mu­ka­vas­ti mie­tit­tä­vää täl­lai­sel­le juh­laih­mi­sel­le.

Vii­mei­sim­pien juh­lien lait­ta­mi­nen oli sel­lai­nen ko­ke­mus, et­tä ker­to­es­sa­ni juh­la­val­mis­te­luis­ta joku eh­dot­ti, et­tä kir­jaa­pa asi­at ylös ja tee juh­lien­lait­to-opas lap­si­per­heen kes­kel­tä. Oli­si­han sii­nä ide­aa, ja äk­ki­sel­tään mie­tit­ty­nä kek­si­sin kyl­lä muu­ta­man lu­vun kir­ja­seen.

Aloit­tai­sin te­ok­sen vaik­ka näin:

Luku 1

Han­ki ne­li­sen ki­loa jau­he­li­haa. Pyö­rit­te­le ne pul­lik­si uu­del­la re­sep­til­lä, jota on ko­vas­ti ne­tis­sä ke­hut­tu. Mum­mon par­haat -ni­mel­lä ei voi tul­la kuin hy­viä, jo­ten nii­tä­pä sit­ten pyö­rit­te­le ja pan­nul­la pais­te­le ihan ura­kal­la. Muis­ta teh­dä erik­seen glu­tee­nit­to­mat­kin, ja pais­ta ne en­sin. Kun saat koko sat­sin val­miik­si ja lai­tet­tua isoon va­tiin jääh­ty­mään keit­ti­ön­ta­sol­le, lu­paa es­ka­ri­lai­sen ot­taa va­dis­ta mais­ti­ai­nen, kun niin nä­tis­ti pyy­si. Mene sii­vo­a­maan jo­ta­kin jo­hon­kin het­ki­sek­si ja pa­laa sit­ten keit­ti­öön.

Tä­hän vä­liin voi­si it­se ku­kin ku­vi­tel­la vaik­ka tuu­len hu­mi­naa ja aal­to­jen lip­la­tus­ta, sil­lä se par­kai­su joka oi­ke­as­ti tä­män jäl­keen täs­tä juh­laih­mi­ses­tä kuu­lui, ei kes­tä jul­ki­suut­ta. Se oli sen ver­ran iso ää­ni, et­tä olo­huo­nees­sa tyy­ty­väi­se­nä lö­höil­lyt ruu­an­per­so lab­bis­kin ha­vah­tui ja läh­ti ihan huo­maa­mat­to­man his­suk­seen ryö­mi­mään ul­ko-ovea koh­ti väl­tel­len vi­sus­ti juh­laih­mi­sen kat­set­ta. Sil­lä se huo­ma­si juu­ri, et­tei eh­kä sit­ten­kään ol­lut emän­nän mie­leen se, et­tä se söi juu­ri äs­ken ne nel­jä ki­loa läm­pi­miä li­ha­pul­lia.

Ja en­nen kuin ky­syt­te, ei ihan kaik­kia. Glu­tee­nit­to­mat se jät­ti. Ei ni­mit­täin yl­tä­nyt nii­hin.

Täs­sä vai­hees­sa juh­laih­mi­nen ko­men­si tiu­kal­la ää­nel­lä sen lab­bik­sen ulos. Sen ver­ran me­tak­kaa piti, et­tä puo­li­so­kin sitä tuli au­to­tal­lis­ta kat­so­maan ja pu­hut­te­li koi­raa va­ka­vas­ti. Ei se ym­mär­tä­nyt, nuo­li vain huu­li­aan.

Mie­hel­le­ni joko koi­ra tai vai­mo oli niin ra­kas, et­tä hän te­kai­si uu­det li­ha­pul­lat me­ne­tet­ty­jen ti­lal­le sen sa­mai­sen es­ka­ri­lai­sen kans­sa, joka sen li­ha­pul­la­va­din oli jät­tä­nyt koi­ran ulot­tu­vil­le. Hy­viä tuli. Pa­rem­pia. Teh­tiin sil­lä omal­la re­sep­til­lä ja jä­tet­tiin mum­mon pul­lat sik­seen. Kaik­ki ke­hut mie­hel­le, ne oli­vat pyö­re­äm­pi­ä­kin.

Eteen­päin, seu­raa­va luku:

Luku 2

Muis­ta juh­lia lait­ta­es­sa­si, et­tä ime­väi­sil­lä ja ai­ka pal­jon isom­mil­la­kin on eh­ti­väi­set kä­det ja suu. älä esi­mer­kik­si jätä jää­kaa­pin ovea au­ki, jos se ime­väi­si­käi­nen on lä­hel­lä. Se saat­taa työn­tää nyrk­kin­sä sii­hen ko­ris­tel­tuun täy­te­kak­kuun ja ot­taa mais­ti­ai­set. Ja jos mei­naat teh­dä juh­liin bri­ta­kak­kua, muis­ta mai­ni­ta ko­tiin jää­vil­le yk­si­löi­dys­ti, ket­kä kaik­ki ei­vät saa men­nä nii­den poh­jien lä­hel­le, jos us­kal­lat pois­tua keit­ti­öa­lu­eel­ta vaik­ka­pa kon­fir­maa­ti­o­ti­lai­suu­teen.

Ole vii­sas ja lu­et­te­le var­muu­den vuok­si jo­kai­sen nimi. It­se ni­mit­täin tein vir­heen ja sa­noin vain al­le kou­lui­käi­set ja sen tu­han­nen koi­ran. Se seu­raa­va ni­mel­tä mai­nit­se­ma­ton juu­ri ja juu­ri kou­lui­käi­nen ih­mi­nen jäi sa­no­mat­ta, ja hän söi yh­den pel­lil­li­sen bri­ta­kak­ku­poh­jaa rip­pi­kir­kon ai­ka­na. Kun olim­me hä­nel­le vä­hän vi­hai­sia sii­tä, puo­lus­tau­tui hän tuoh­tu­nee­na, et­tem­me ol­leet hä­nel­le it­sel­leen mai­nin­neet asi­as­ta, ja hä­nes­tä se on niin hy­vää. On­han se.

Luku 3

Hy­vis­sä opas­kir­jois­sa toki on la­ji­tun­te­muk­sen hel­pot­ta­mi­sek­si tun­to­merk­ke­jä. Niin täs­sä­kin kir­jas­sa, eli tämä luku alus­ta­vas­ti poh­tii, mis­tä tun­tee juh­laih­mi­sen.

Juh­laih­mi­sel­lä on ai­na­kin yk­si va­ra­jää­kaap­pi va­ras­tos­sa, osal­la enem­män­kin. Meil­lä ol­laan hy­vin koh­tuul­li­sia, on vain yk­si täys­kor­kea ja toi­nen puo­li­kor­kea. Siis va­ras­tos­sa, keit­ti­ös­sä toki myös yk­si. Kel­paa­pa sit­ten teh­dä kak­kua ja sa­laat­tia, kun on paik­ka, min­ne ne säi­löö. Kan­nat­taa kui­ten­kin mi­ta­ta jää­kaa­pin le­veys, et­tei tee esi­mer­kik­si le­vy­kak­kua ah­neuk­sis­saan niin isol­le tar­joi­lu­a­lus­tal­le (vaik­ka­pa tyy­lik­kääl­le isol­le laa­tal­le), joka ei val­mii­na mah­du­kaan mi­hin­kään jää­kaap­piin.

Juh­laih­mi­nen te­kee te­hok­kuu­des­ta tai­det­ta. Lei­poo esi­mer­kik­si var­muu­den vuok­si kuu­si krans­sia saa­dak­seen es­teet­ti­ses­ti täy­del­li­sen yh­den krans­sin juh­liin. Per­he saa sit­ten ura­kal­la naut­tia krans­seis­ta pit­kään en­nen ja jäl­keen juh­lien, mut­ta pul­la­han on­kin ihan pa­ras­ta, mitä ih­mi­nen voi syö­dä.

Juh­laih­mi­nen on si­kä­li sa­man­lai­nen kuin koi­raih­mi­nen, et­tä hän­tä ei saa pääs­tää vauh­tiin lem­pi­ai­heen­sa pa­ris­sa, jos ei sii­tä ha­lua kes­kus­tel­la. Hän tie­tää eri ker­ma­merk­kien hie­nou­det ja huo­nou­det, hän osaa eri­tel­lä eri suk­lai­den ma­ku­vi­vah­teet ja suu­tun­tu­man. Hän erot­taa so­ke­rit sok­ko­tes­tis­sä ja te­kee jopa tie­teel­li­sen ko­keen, jos­sa tes­taa eri so­ke­ri­laa­tu­jen toi­min­nan mun­kin pin­nal­la es­teet­ti­ses­sä mie­les­sä. Voin sa­noa, et­tä pa­la­so­ke­ri­ver­sio ja­koi mie­li­pi­tei­tä.

Juh­laih­mi­nen saat­taa ol­la myös sel­lai­nen, et­tä it­se juh­la­päi­vä­nä hän ei syö. Hän ei saa­ta. Ei mais­tu. Kun on raa­ta­nut aja­tus­ta­sol­la use­an päi­vän ja teon ta­sol­la pari päi­vää, ei enää ha­lu­ta­kaan syö­dä val­mii­ta tuo­tok­sia. Mut­ta au­ta, kun tu­lee juh­la­päi­vän jäl­kei­nen au­voi­sa päi­vä. Sil­loin ei pi­te­le mi­kään. Sii­nä me­nee kaik­kea ja pal­jon. Ot­taa sa­ma­na päi­vä­nä sant­sit ja rääp­pi­äi­set, ja il­lal­la ei voi kuin hy­myil­lä hy­vin hii­la­rei­den voi­mal­li­ses­ta te­hos­ta.

Li­sää lu­ku­ja saa eh­do­tel­la, tie­dä vaik­ka oi­kea kir­ja­nen­kin jos­kus syn­tyi­si.