Kari Kar­ju­la

En­si ke­sän Su­vi­seu­rat jär­jes­te­tään Pu­das­jär­vel­lä, jos Ju­ma­la suo. Ai­kai­sem­min tuo ”jos Ju­ma­la suo”, tun­tui ai­ka kli­sei­sel­tä. Kos­ka mik­si­pä ei oli­si suo­nut ja mik­si ih­mees­sä nyt ei en­si ke­sä­nä Su­vi­seu­ro­ja muka jär­jes­tet­täi­si. Kui­ten­kin vii­meis­ten vuo­sien ai­ka­na tuo lau­se on muut­tu­nut pal­jon to­del­li­sem­mak­si. Jopa meil­le niin rak­kaat Su­vi­seu­rat jou­dut­tiin pa­ri­na ke­sä­nä ko­ko­naan pe­ru­maan kent­tä­o­lo­suh­teis­ta ja pi­tä­mään etä­nä.

Nämä kaik­ki vii­meis­ten vuo­sien ai­heut­ta­mat muu­tok­set ajat­te­lus­sa ovat teh­neet sen, et­tä mo­net asi­at lyö­dään luk­koon vas­ta ihan vii­me ti­pas­sa. Esi­mer­kik­si hiih­to­lo­man mök­ki­reis­sua suun­ni­tel­les­sa ei us­kal­la lap­sil­le ko­vin­kaan pal­joa etu­kä­teen lu­va­ta yh­tään mi­tään, kos­ka yk­si­kin sai­ras­ta­paus saat­taa es­tää reis­sun to­teu­tu­mi­sen. En­nen ei ol­tu niin tark­ko­ja, vaan men­tiin vain. Jo­ten­kin tun­tuu, et­tä näi­tä kai­ken­lai­sia tou­hu­a­mi­sen es­tä­viä ta­pah­tu­mia tu­lee pal­jon enem­män kuin en­nen. Au­to le­vi­ää, joku sai­ras­tuu, joku lak­koi­lee ei­kä sen ta­kia hom­mat toi­mi ja niin edel­leen.

Täs­tä voi ol­la kui­ten­kin hy­vi­ä­kin puo­lia. Eh­kä pa­la­taan enem­män sii­hen ex tem­po­re -kult­tuu­riin, jol­loin asi­oi­ta teh­dään no­pe­as­ti­kin ja kaik­keen mu­kau­du­taan hel­pom­min ja mut­kat­to­mam­min.

Sil­ti en­si ke­sän Su­vi­seu­roi­hin on jo työ­vuo­ro va­rat­tu­na, vaik­ka ei­hän sitä kos­kaan tie­dä, pää­see­kö edes läh­te­mään yh­del­le kool­le. Ei­kä sitä kan­na­ta käyt­tää es­tee­nä oman työ­vuo­ron va­raa­mi­sel­le tai muu­hun vas­tuu­teh­tä­vään lu­pau­tu­mi­sel­le, et­tei ole var­ma seu­roi­hin me­nos­ta. Tu­lee­pa­han var­mem­min men­tyä, kun on pai­net­ta sil­tä­kin puo­lel­ta.

Kan­nus­tan­kin kaik­kia kat­so­maan eteen­päin luot­ta­vai­ses­ti, suun­nit­te­le­maan tu­le­vaa ja te­ke­mään asi­oi­ta jo etu­kä­teen. Niin Raa­ma­tus­sa­kin neu­vo­taan. Tu­le­vien ki­vo­jen asi­oi­den suun­nit­te­lu myös ko­hen­taa mie­li­a­laa ja an­taa tu­le­vai­suu­del­le toi­von nä­ky­miä ja asi­oi­ta, joi­ta odot­taa in­nol­la!