Las­se Hert­te­li

Mil­loin olet vii­mek­si ru­koil­lut? Olet­ko muis­ta­nut kiit­tää Tai­vaan Isää kai­kes­ta hy­väs­tä, pyy­tä­nyt apua vai­ke­aan ti­lan­tee­seen tai ru­koil­lut voi­maa py­sy­äk­se­si lap­se­naan? It­se huo­maan ru­koi­le­va­ni tai huo­kaa­va­ni Moo­sek­sen ta­voin (2. Moos. 14:15) Ju­ma­lan puo­leen sil­loin, kun on vai­ke­aa, en it­se näe sel­ke­äs­ti tu­le­vaa tai syn­nin sumu peit­tää ar­mo­au­rin­gon.

Useis­sa psal­meis­sa ker­ro­taan, kuin­ka Van­han Tes­ta­men­tin ai­ka­na ih­mi­set kään­tyi­vät Ju­ma­lan puo­leen, luot­ti­vat hä­neen ja tur­va­si­vat hä­nen apuun­sa vi­hol­lis­ten edes­sä (Ps. 25:1–3). Olet­ko ko­ke­nut, et­tä har­voin tu­lee kään­ty­neek­si Ju­ma­lan puo­leen kai­ken men­nes­sä hy­vin? Ih­mis­mie­li saat­taa her­käs­ti unoh­taa Ju­ma­lan hy­vyy­den ja­ka­ja­na ja on­nen an­ta­ja­na (Ps. 23:6).

Ih­mi­sen it­se­kes­kei­syys voi joh­taa ek­sy­mi­seen Tai­vaan Isän osoit­ta­mal­ta po­lul­ta. Psal­min kir­joit­ta­ja to­te­aa, kuin­ka Ju­ma­la on lau­pi­as ja pyy­tää, et­tei tämä muis­tai­si syn­te­jä ja pa­ho­ja te­ko­ja, joi­ta ih­mi­sel­le tu­lee elä­mäs­sä. Voi käy­dä niin, et­tä omaa­tun­toa haa­voit­ta­nut asia vai­vaa miel­tä pit­kään. Ju­ma­la pi­tää meis­tä huo­len täl­lai­ses­sä­kin ti­lan­tees­sa. Ju­ma­lal­la on oma ai­kan­sa ja ka­tu­va saa ko­kea ar­mon koh­dal­laan.

Raa­mat­tu ker­too Daa­vi­dis­ta, kuin­ka hän oli myös ko­ke­nut iso­ja asi­oi­ta ja syn­ti oli tart­tu­nut. Psal­mis­sa hän pyy­tää, et­tä Ju­ma­la osoit­tai­si hä­nel­le tien­sä ja oh­jai­si to­tuu­teen­sa (Ps. 25:4–5). Ih­mi­nen epä­täy­del­li­syy­des­sään voi har­hau­tua eri tiel­le, kuin Ju­ma­la on tar­koit­ta­nut. Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja ko­et­taa myös kai­kin kei­noin saa­da ih­mi­sen pois Ju­ma­lan yh­tey­des­tä.

Daa­vid pyy­tää myös, et­tei Ju­ma­la muis­tai­si ker­ty­nei­tä syn­te­jä, vaan oli­si oi­ke­a­mie­li­nen ja opet­tai­si mei­tä (Ps. 25:6–9). Lan­gen­neel­le Ju­ma­la lä­het­tää apun­sa ja kut­suu ih­mis­tä pa­ran­nuk­seen. Jee­sus ke­hot­taa lan­gen­nei­ta seu­raa­jak­seen. (Mark. 2:1–12.)

Je­re­mia ku­vaa kau­niis­ti nii­tä lu­pauk­sia, mitä Her­ra an­toi pak­ko­siir­to­lai­suu­des­sa ole­val­le Is­ra­e­lin kan­sal­le: ”Minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von” (Jer. 29:11–13). On loh­dul­lis­ta us­koa ja tur­va­ta Ju­ma­lan voi­maan, joka on mei­dän jo­kai­sen koh­dal­le an­net­tu. Sen saa ot­taa vas­taan yk­sin­ker­tai­sel­la lap­sen us­kol­la (Kol. 1:13–14). Hyvä on yh­tyä Paa­va­lin ke­ho­tuk­seen tes­sa­lo­ni­ka­lai­sil­le: ”Iloit­kaa ai­na. Ru­koil­kaa lak­kaa­mat­ta. Kiit­tä­kää kai­kes­ta.” (1.Tess. 5:16–18.)