Sii­tä on ku­lu­nut vii­si­tois­ta vuot­ta, kun nos­tin han­sik­kaat nau­laan. Ni­mit­täin ajo­han­sik­kaat. Ajo­ter­veys­vaa­ti­muk­set ei­vät enää koh­dal­la­ni täyt­ty­neet. Vaih­to­eh­to­ja ei ol­lut, au­tol­la aja­mi­ses­ta piti luo­pua ja sain ope­tel­la tyy­ty­mään kyy­ti­läi­sen roo­liin. Tuo­ta roo­lia kes­ti­kin yli vuo­si­kym­me­nen.

So­pi­vien kun­tou­tus­toi­mien an­si­os­ta toi­min­ta­ky­vyn pa­lau­tu­mi­nen al­koi kui­ten­kin edis­tyä. Sik­si­pä vii­me vuo­si­na mie­lee­ni al­koi li­pua aja­tuk­sia sii­tä, mi­ten mu­ka­vaa oli­si saa­da nuo su­la­va­lin­jai­set, peh­me­än na­han ja sor­miin­so­pi­van muo­toi­lun tuot­teet uu­del­leen käyt­töön. Vie­lä­kö oli­si mah­dol­lis­ta is­tua kus­kin pen­kil­le, na­pa­kal­la ajo­han­si­ka­sot­teel­la kään­nel­lä oh­jaus­pyö­rää ja su­lau­tua yh­dek­si osa­sek­si kul­ki­joi­den vir­taa?

Us­kou­duin suun­ni­tel­mas­ta­ni kuo­puk­sel­lem­me ja hän lu­pau­tui hy­vil­lä mie­lin ajo­kor­tin­han­kin­ta-agen­tik­se­ni. Tar­vit­tiin kul­jet­ta­mi­sia eri ta­hoil­le, kos­ka asia vaa­ti lää­kä­ri­lau­sun­to­ja, te­o­ri­a­ko­keen lä­päi­syn, ajo­tun­te­ja ja lo­puk­si ajo­ko­keen suo­rit­ta­mi­sen. Mel­koi­nen urak­ka siis!

Mut­ta ih­mei­den ai­ka ei ol­lut ohi! Nais­ten­päi­vä­nä 2024 sy­dän rie­mua täyn­nä as­te­lin ins­si­a­jos­ta toi­mis­toon. What­sap­pa­sin kuo­puk­sel­lem­me, et­tä läpi meni ja saa ha­kea! Läm­min on­nit­te­lu­ha­laus sai pa­lan nou­se­maan kurk­kuun. Ku­ka­pa oli­si us­ko­nut, et­tä tä­mä­kin päi­vä to­del­la koit­ti! Ei muu­ta kuin han­si­ka­sos­tok­sil­le!

Luot­ta­vai­sin mie­lin kuo­puk­sem­me tar­jo­si mi­nul­le kus­kin paik­kaa. Oli­pa sy­käh­dyt­tä­vä het­ki las­kea upou­u­det han­sik­kaat oh­jaus­pyö­räl­le! Rie­muk­kain ra­tin­kään­tein aje­lim­me ko­tiin. Oli ai­ka ker­toa lä­hi­pii­ril­le han­si­kas­han­kin­nas­ta. Voi sitä puo­li­son häm­mäs­tys­tä ja iloa! “Nyt kei­te­tään kort­ti­kah­vit!” Agent­ti­ni ku­vaa­ma ko­ti­mat­ka­vi­deo sai an­sait­tua huo­mi­o­ta lä­hi­pii­rin What­sapp-rin­gis­sä. Häm­mäs­tys oli suu­ri ja ilo oli ai­to.

Vuo­si­kym­me­niä sit­ten han­kit­tu ajo­tai­to pa­lau­tui yl­lät­tä­vän no­pe­as­ti. Koh­tuul­li­sia mat­ko­ja le­vän­nee­nä aja­en olen voi­nut osal­lis­tua it­se­näi­sem­min omaan ja per­he­pii­rin elä­mään. Täs­tä syn­ty­nyt hy­vän kier­re on tuo­nut pal­jon uut­ta ar­kee­ni. Kii­tol­li­suus täyt­tää mie­len!

Kirk­kaas­sa ke­vät­sääs­sä au­toil­les­sa nä­ke­mis­tä toi­si­naan häi­rit­see sa­men­tu­nut tuu­li­la­si. Mut­ta on­nek­si sen voi pes­tä. Ku­ten ar­jen har­maan­nut­ta­man tai­vas­nä­kö­a­lan­kin. Niis­sä het­kis­sä mää­rän­päät ovat kirk­kaat!

Het­kek­si
tal­ven hii­len­tä­mät ik­ku­nat
pes­ty nä­ky­mät­tö­miin.
Va­lon tul­vas­sa
nä­kyy tai­vas.
(ap)