Ko­va­le­vy on pi­tä­nyt pa­haa ään­tä jo muu­ta­man päi­vän ajan. Erääl­lä ker­ral­la, kun tie­to­ko­ne on jää­nyt pi­dem­mäk­si ai­kaa val­mius­ti­laan, huo­maan työ­pöy­dän ää­reen pa­la­tes­sa­ni epäi­lyt­tä­vän näyn: ruu­tu on ju­mit­tu­nut ta­sai­sen tum­mak­si, ei­kä tie­to­ko­ne re­a­goi käs­kyi­hin. Käyn­nis­tän ko­neen uu­del­leen. Käyt­tö­jär­jes­tel­mä ei läh­de pääl­le! On­ko vuo­sien työ va­lu­nut huk­kaan? Mitä ta­pah­tuu tie­dos­toil­le­ni?

Ko­e­tan van­haa hy­väk­si ha­vait­tua kons­tia – F8-näp­päin­tä. On­nek­se­ni eteen tu­lee menu, jota käyt­tä­mäl­lä pää­sen kä­sik­si tie­dos­toi­hi­ni – jopa käyt­tö­jär­jes­tel­mä su­vait­see avau­tua. Pa­rin päi­vän ai­ka­na ko­pi­oin tär­ke­äk­si kat­so­mi­a­ni tie­dos­to­ja ko­val­la kii­reel­lä muis­ti­ti­kuil­le. Sain pe­las­tet­tua tär­keim­mät!

Huo­maan tiet­tyä ah­dis­tus­ta it­ses­sä­ni aja­tel­les­sa­ni mah­dol­li­ses­ti me­ne­tet­ty­jä tie­dos­to­ja. Olen­ko ul­kois­ta­nut ai­vo­ni tie­to­ko­neel­le? On­ko ”osa mi­nua” ka­don­nut ko­va­le­vyl­le – olen­han us­ko­nut aja­tuk­se­ni tie­to­ko­neen teks­tin­kä­sit­te­ly­oh­jel­mal­le ja luot­ta­nut sii­hen? Pet­tää­kö luot­ta­mus?

Kone sam­mui­lee ou­dos­ti, ja äkil­li­set sam­mu­mi­set ti­he­ne­vät. Ko­va­le­vy tai­taa ol­la lo­pul­li­ses­ti ha­jo­a­mas­sa. Tätä miel­tä on myös eräs tie­to­ko­ne­liik­keen eks­pert­ti kuul­tu­aan ti­lan­ne­se­los­tuk­sen. Täy­tyy­kö ko­va­le­vy vaih­taa? So­vim­me täs­tä, ja ai­on pe­las­taa lo­put­kin tie­dos­tot.

Ny­ky­ko­neet ovat kui­ten­kin mel­koi­sen vii­sai­ta. Saan kuin ih­meen kau­pal­la kor­jat­tua käyt­tö­jär­jes­tel­män va­lit­se­mal­la oi­ke­at va­lin­nat uu­del­leen­käyn­nis­tyk­sen yh­tey­des­sä. Me­ne­tän muu­ta­man asen­ne­tun oh­jel­man, mut­ta tie­dos­tot säi­ly­vät. Kone ei enää sam­mui­le! Oli­si­ko sit­ten­kin ky­sees­sä ol­lut vain käyt­tö­jär­jes­tel­män on­gel­ma? Jos­pa ko­va­le­vy on­kin säi­ly­nyt eh­jä­nä, ei­kä sitä tar­vit­se­kaan vaih­taa… Asen­te­len tyy­ty­väi­se­nä uu­del­leen sa­mat oh­jel­mat, jot­ka hä­vi­si­vät tie­to­ko­neen it­sen­sä suo­rit­ta­mas­sa kor­jauk­ses­sa.

Olen sitä miel­tä, et­tä lii­an pal­jon meis­tä kai­kis­ta ul­kois­te­taan tab­le­teil­le, tie­to­ko­neil­le ja äly­kän­ny­köil­le. Lii­an pal­jon on ruu­tu­ai­kaa ja lii­an vä­hän kas­vok­kain koh­taa­mis­ta. Olem­me­ko ka­dot­ta­mas­sa osan mi­nuut­tam­me ko­va­le­vyil­le, tek­ni­sil­le lait­teil­le ja so­si­aa­li­sel­le me­di­al­le – vai ovat­ko nämä vain tar­peel­li­sia li­sä­re­surs­se­ja toi­min­nal­lem­me?

Jos­kus kuu­lee myös ul­kois­ta­mi­seen liit­ty­vää kri­tiik­kiä kris­ti­nus­koa koh­taan: joku saat­taa aja­tel­la, et­tä us­ko­va ih­mi­nen ul­kois­taa ajat­te­lun­sa us­kon­nol­li­sil­le auk­to­ri­tee­teil­le. Oi­kein ym­mär­ret­ty­nä asi­an ydin löy­tyy mie­les­tä­ni ja­nan toi­ses­ta pääs­tä: Ih­mi­nen va­pau­tuu luot­ta­mas­ta lii­kaa omiin ra­jal­li­siin voi­miin­sa. Us­kon kaut­ta saam­me käyt­tööm­me ”tai­vaan Isän eh­jän, täy­den ja ikui­sen ko­va­le­vyn”, van­hurs­kau­den pu­vun, jos­sa ei ole pie­nin­tä­kään naar­mua tai heik­kout­ta. Vaik­ka us­ko­va ih­mi­nen­kin on it­ses­sään syn­ti­nen, hän on us­kon täh­den Ju­ma­lal­le kel­paa­va.

Sii­hen saam­me luot­taa. Mut­ta tääl­lä ajas­sa jou­dum­me vie­lä pit­kään ki­pui­le­maan ha­jo­a­vien ko­va­le­vy­jen se­ka­mels­kas­sa. Nii­hin ei siis kan­na­ta pan­na kaik­kea toi­vo­aan, vaan vain ar­jen kan­nal­ta vält­tä­mät­tö­mät asi­at. Ker­ran tie­däm­me kai­ken, ei­kä jäl­jel­le jää mi­tään ky­sy­myk­siä. ”Pro­fe­toi­mi­nen vai­ke­nee, kie­lil­lä pu­hu­mi­nen lak­kaa, tie­to käy tur­hak­si. Tie­tä­mi­sem­me on näet va­ja­vais­ta ja pro­fe­toi­mi­sem­me on va­ja­vais­ta, mut­ta kun täy­del­li­nen tu­lee, va­ja­vai­nen ka­to­aa.” (1. Kor. 13.)

P.S. Pari päi­vää al­ku­pe­räi­sen kir­joi­tuk­sen jäl­keen kone toi­mii koh­ta­lai­ses­ti, mut­ta sam­mui­lee vie­lä har­vak­sel­taan…

pek­ka.tuo­mi­kos­ki@pp.nic.fi