Muis­tat­ko ko­ke­muk­sen, kun olet ki­pe­ä­nä lu­van­nut ar­vos­taa hy­vin­voi­via päi­viä ihan eri­tyi­sel­lä ta­val­la? Kun mie­li­a­laa val­taa kipu tai huo­li tu­le­vai­suu­des­ta, ko­kee moni oma­koh­tai­ses­ti, kuin­ka tär­keä asia ter­veys on. Usei­den tut­ki­mus­ten mu­kaan ter­veys on­kin suo­ma­lais­ten tär­keim­piä ar­vo­ja. Ter­vey­den ar­vos­tus hi­poo mak­si­maa­lis­ta hy­vin­voin­tia ko­ros­ta­vas­sa ajas­sam­me kui­ten­kin jos­kus mi­nul­le vie­rai­ta ra­jo­ja. En osaa in­nos­tua mi­nul­le suo­si­tel­lus­ta ter­veys­va­kuu­tuk­ses­ta tai lä­hei­se­ni uu­des­ta die­et­ti­löy­dös­tä. Kah­va­kuu­lan­kin kans­sa hei­lun ihan vain kan­sa­lais­vel­vol­li­suu­des­ta.

Ter­vey­den ko­ros­tu­mi­nen on he­rät­tä­nyt mi­nus­sa ky­sy­myk­sen, voi­ko sai­raa­na elää hy­vää elä­mää. Tä­hän ky­sy­myk­seen olen py­säh­ty­nyt elin­kaa­ren al­kuun ja lop­puun liit­ty­vis­sä toi­veis­sa. ”Kun­han hän on ter­ve”, toi­vo­taan usein las­ta odot­ta­es­sa. Van­he­ne­mi­ses­ta pu­hut­ta­es­sa toi­vo­taan usein, et­tä ”kun­han edes muis­ti pe­lai­si”. Eh­kä lau­sah­duk­set ku­vas­ta­vat sitä, et­tä ter­vey­den mu­ka­naan tuo­maa toi­min­ta­ky­kyä pi­de­tään ikään kuin mi­ni­mie­del­ly­tyk­se­nä hy­väl­le elä­mäl­le.

Nämä tu­tut ja hy­väk­syt­tä­vät­kin to­te­a­muk­set saa­vat mi­nut kui­ten­kin toi­si­naan hil­jai­sek­si. Eh­kä­pä sik­si, et­tä olen oma­koh­tai­ses­ti lap­suu­den­per­hee­ni kaut­ta ko­ke­nut, et­tä ter­vey­den­ti­la ei ole ai­na omis­sa kä­sis­säm­me.

Lap­suu­den­per­hees­sä­ni ter­vey­den ja sai­rau­den ky­sy­myk­siä on poh­dit­tu sekä down-sis­ko­ni et­tä isä­ni muis­ti­sai­rau­den myö­tä. Vä­rik­kääs­tä isäs­tä­ni on tul­lut lem­pe­äm­pi, ja pik­ku­sis­ko­ni naut­tii elä­mäs­tään täy­sin sie­mauk­sin pomp­pies­saan vii­det­tä ke­sää 18-vuo­ti­as­lah­jak­si saa­mas­saan tram­po­lii­nis­sa. Vaik­ka hei­dän elä­mäs­sään on vai­kei­ta­kin asi­oi­ta, en sil­ti voi sa­noa hei­dän elä­vän huo­noa elä­mää.

Mil­lais­ta elä­mä on sai­rau­den kans­sa – tätä ky­sy­mys­tä olen poh­ti­nut sekä to­tut­tu­jen lau­sah­dus­ten ää­rel­lä et­tä epä­var­man vai­ke­ne­mi­sen het­kel­lä. Het­kel­lä, jol­loin toi­sen psyy­ke­on­gel­ma on ohi­tet­tu koh­taa­mi­sen vai­keu­den ta­kia tai sii­tä on vai­et­tu sa­no­jen puut­tu­es­sa. Olen aja­tel­lut, et­tä eh­kä mei­dän pi­täi­si tie­tää enem­män ja ja­kaa enem­män ko­ke­muk­si­am­me. Sil­loin osai­sim­me si­joit­taa sai­rau­den osak­si yk­si­lön ko­ke­mus­ta ja elä­mää. Vaik­ka sai­ras­tu­mi­nen esi­mer­kik­si uu­pu­muk­seen hei­ken­tää toi­min­ta­ky­kyä ja on ras­kas pro­ses­si, se on usein edel­ly­tys voi­maan­tu­mi­sel­le ja oman elä­män yhä re­hel­li­sem­mäl­le koh­taa­mi­sel­le. Moni ar­vi­oi omaa elä­män­laa­tu­aan pa­rem­mak­si sai­ras­tu­mi­sen jäl­keen kuin en­nen sai­ras­tu­mis­taan.

Ter­veys on voi­ma­va­ram­me. Sil­ti ter­vey­den ar­vo ja mer­ki­tys elä­män­laa­dun ra­ken­ta­ja­na on suh­teel­lis­ta. Sen si­jaan ih­mi­sar­vo on eh­do­ton. Ih­mi­sar­vo tar­koit­taa mi­nul­le kun­ni­oit­ta­vaa koh­taa­mis­ta, toi­sen roh­ke­aa hy­väk­sy­mis­tä sel­lai­se­na kuin hän on. Täs­tä Jee­sus an­toi pu­hut­te­le­van esi­mer­kin. Hän koh­ta­si yh­teis­kun­nas­sa si­vuun jää­viä: lap­sia, nai­sia ja sai­rai­ta. Hän ei kul­ke­nut ohi ei­kä jät­tä­nyt huo­mi­ot­ta. Hän toi­mi toi­sen par­haak­si. Tä­hän saam­me it­se­kin kan­nus­taa it­se­äm­me. ​