Kotonamme oli hoidossa lapsi, joka ei ollut usein kyläillyt meillä. Illan aikana hänelle nousi korkea kuume ja tarjosin hänelle särkylääkettä. Selkeällä äänellä tämä koululainen sanoi, ettei ole aiemmin syönyt kokonaisina nielaistavia kapseleita. Hieman hämmentyen etsin omien alle kouluikäisten lastemme lääkkeitä, ja hoitolapsi sai lievitystä olotilaansa.
Mietin myöhemmin hämmennystäni. Sitä ei synnyttänyt ajatus vaativasta lapsesta eikä ehkä edes tietämättömyyteni tuon ikäisen lapsen lääketottumuksista. Olin yllättynyt, koska tuo kohtelias ja kiltti lapsi uskalsi vieraassa ympäristössä sanoa "ei" ja puolustaa omia rajojaan.
Joskus taas olen ollut tilanteissa, joissa olen suorastaan odottanut kieltoa. Olen nähnyt tilanteita, joissa nuoren kikatuksen taakse on kätkeytynyt kiusaantumista, kun toinen nuori on häntä fyysisesti koskettanut – huumorin varjolla. Olen ollut hämmentynyt ja kiukkuinenkin. Vaikka hyväksytyksi tulemisen tarve on nuorena suuri, kaikkeen ei pidä suostua! Selkeän ein sanomisessa auttaisi ehkä, jos on saanut puhua oman ja toisen kehon rajoista turvallisessa ympäristössä. Se, mikä ei tunnu hyvältä, ei ole hyväksyttyä. Oman kehon itsemääräämisoikeus on meidän jokaisen oikeus.
Turvallisiin ihmissuhteisiin kuuluu oikeus saada kunnioitusta omille henkisille ja fyysisille rajoille. Sen taustalla on kokemus hyväksytyksi tulemisesta sellaisena kuin olen. Taustalla on myös kokemus, että minun mielipidettäni on kuunneltu ja olen saanut vaikuttaa omiin asioihini. Näiden kokemusten tarjoaminen on meidän vanhempien vastuullinen tehtävä.
Kasvatuksen yhteydessä puhutaan usein rajoista ja rakkaudesta. Ajattelisin, että rajojen opettamisen voisi ulottaa lähiyhteisöjen rajoista myös omien rajojen tunnistamiseen ja itsearvostuksen tukemiseen.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys