– Min­ne kesä meni?

Näin to­te­sin kun ke­rä­sin si­ni­pos­ki­sia mus­ti­koi­ta äm­pä­riin. Mus­tik­ka­pus­sin pääl­le kir­joi­tin, et­tä "vai­val­la ke­rä­tyt", jot­ta muis­tai­sin tal­vel­la naut­tia sa­dos­ta. En­sim­mäi­sen ker­ran elä­mäs­sä­ni ke­rä­sin vain ja ai­no­as­taan omaan käyt­töö­ni mus­ti­koi­ta. Sin­ne pik­ku­rui­seen pa­kas­ti­meen, jos­sa vä­lil­lä saat­taa pa­laa pelk­kä valo.

Min­ne se kesä sit­ten me­ni­kään? Kol­me­na vii­kon­lop­pu­na sain naut­tia ys­tä­vis­tä ja ol­la sa­nan­kuu­los­sa su­vi­seu­rois­sa ja opis­to­seu­rois­sa. Eri­tyi­ses­ti Jäm­sän opis­to­seu­rat nos­tat­ti muis­to­ja pin­taan. Vä­lil­lä nau­ret­tiin ys­tä­vien kans­sa, mut­ta myös her­kis­tyt­tiin muis­tel­les­sa opis­to­ai­ko­ja. Muu­ten kesä on men­nyt ai­ka pit­käl­le töis­sä. Ei­len tein vii­mei­sen työ­päi­vän. Toi­saal­ta se hel­pot­ti, kos­ka töis­sä on ol­lut rank­kaa, mut­ta toi­saal­ta jäi hai­kea olo. Hy­väs­tel­ty­ä­ni mum­mot ja pa­pat sain kut­su­ja ky­lään. Var­mas­ti me­nen!

Kavereiden kanssa yöretkellä luonnossa.

Täl­lä vii­kol­la olen teh­nyt muis­ti­lis­taa sii­tä, mitä pi­tää pa­ka­ta. Sain ni­mit­täin kou­lu­pai­kan Ou­lus­ta. Olen haa­veil­lut jo kau­an mie­les­sä­ni kant­to­rin am­ma­tis­ta ja nyt se to­teu­tuu. Vä­hän jän­nit­tää men­nä uu­del­le paik­ka­kun­nal­le ja uu­teen kou­luun.

Olen opis­kel­lut jo kah­del­la eri paik­ka­kun­nal­la, mut­ta ke­sät olen asu­nut ko­to­na, on sil­ti yh­tä hai­ke­aa muut­taa pois. Olen al­ka­nut jo nyt ikä­vöi­mään ko­din tur­vaa, äi­tiä ja isää. Mi­ten help­poa on­kaan asua ko­to­na, vas­tuu­not­ta­mi­nen on ai­ka pien­tä ver­rat­tu­na omas­sa käm­päs­sä asu­mi­seen. Toi­saal­ta muut­ta­mi­nen tuo va­paut­ta ja it­se­näi­nen elä­mi­nen kas­vat­taa hen­ki­ses­ti.

Kesällä sain viettää kummipojan kanssa laatuaikaa.

Muut­to­laa­ti­koi­den kes­kel­lä aja­tuk­se­ni sin­koi­le­vat sin­ne tän­ne. Tuu­ma­taan sa­noa, et­tä ku­vat ker­to­vat enem­män kuin tu­hat sa­naa, jo­ten an­nan nyt ku­vien pu­hua puo­les­ta­ni. Tämä on vii­mei­nen pos­tauk­se­ni, joku toi­nen opis­to­lai­nen jat­kaa täs­tä. Kii­tos.

Jul­jaa­na Ruus­ka