Pau­li So­ran­ta

Jee­sus opet­taa va­ro­maan vää­riä pro­feet­to­ja, jot­ka oh­jaa­vat syn­nin lu­val­li­suu­teen. Tur­val­lis­ta on luot­taa Ju­ma­lan sa­naan ja Py­hän Hen­gen ää­neen.

Maa­il­mas­sa on mo­nen­lai­sia to­tuuk­sia: on vää­riä us­ko­muk­sia, mut­ta myös di­sin­for­maa­ti­o­ta, ta­hal­laan tuo­tet­tua vää­rää tie­toa. Mis­tä voi tie­tää, mikä on tot­ta ja mikä val­het­ta? Usein asi­an oi­kea luon­ne pal­jas­tuu vas­ta jäl­keen­päin. Val­hee­seen luot­ta­neen pet­ty­mys voi ol­la suu­ri. Raa­ma­tun mu­kaan Ju­ma­la on to­tuus ja hä­nen tun­te­mi­sen­sa joh­taa kaik­keen to­tuu­teen. Sik­si Ju­ma­laan ja hä­nen sa­naan­sa on tur­val­lis­ta luot­taa kai­kis­sa elä­män ky­sy­myk­sis­sä.

Sie­lun­vi­hol­li­nen oh­jaa la­ve­al­le tiel­le

Evan­ke­liu­mi­teks­tin edel­lä, osa­na vuo­ri­saar­naa, Jee­sus pu­hui ava­ras­ta ja ah­taas­ta por­tis­ta sekä la­ve­as­ta ja ka­pe­as­ta ties­tä. La­vea tie vie ka­do­tuk­seen, ka­pea on elä­män tie. Nyt hän va­roit­taa vää­ris­tä pro­fee­tois­ta, jot­ka tu­le­vat Jee­suk­sen omien luo raa­te­le­vi­na su­si­na lam­pai­den vaat­teis­sa. Ju­ma­lan lam­mas­lau­ma tar­vit­see pai­me­nia, joil­la on Hy­vän Pai­me­nen ää­ni ja op­paa­na Pyhä Hen­ki. Sie­lun­vi­hol­li­sen pet­tä­mä vää­rä pro­feet­ta ha­lu­ai­si oh­ja­ta kai­dan tien kul­ki­jat la­ve­al­le tiel­le, syn­nin lu­val­li­suu­teen ja it­se ra­ken­net­tuun hen­gel­li­syy­teen. Jee­suk­sen ja Ju­ma­lan ni­meen ve­do­ten he opet­ta­vat usein vas­toin Ju­ma­lan sa­naa: Sa­noi­ko Ju­ma­la to­del­la niin?

Moo­ses ja oi­ke­at pro­fee­tat va­roit­ti­vat Van­han tes­ta­men­tin ai­ka­na usein Is­ra­e­lia vää­ris­tä pro­fee­tois­ta (5. Moos. 13:1–5), ja sa­moin teki Paa­va­li (Ap. t. 20:29–30). Vaa­ral­li­sin­ta on sil­loin, kun vää­rät pro­fee­tat nou­se­vat omien jou­kos­ta. Jee­suk­sen ke­ho­tus ”va­ro­kaa” tai ”ka­vah­ta­kaa” ku­vas­taa jat­ku­van val­miu­den ti­laa. On val­vo­mi­sen paik­ka, et­tä ope­tus ja us­ko py­sy­vät ai­na Ju­ma­lan sa­nan pe­rus­tuk­sel­la.

Us­ko tuot­taa hy­viä he­del­miä

Jee­suk­sen ajan Pa­les­tii­nas­sa kas­voi pää­a­si­as­sa kah­den­lai­sia pui­ta, hyö­dyl­li­siä he­del­mä­pui­ta ja pol­tet­ta­vak­si kel­paa­via ros­ka­pui­ta. Jo­kai­sel­la puul­la oli omat he­del­män­sä: vii­ni­ry­pä­lei­tä ei poi­mit­tu or­jan­tap­pu­rois­ta ei­kä vii­ku­noi­ta oh­dak­keis­ta. Toi­saal­ta sa­man la­jin puut saat­toi­vat tuot­taa laa­dul­taan eri­lai­sia he­del­miä. Jee­suk­sen ope­tuk­sen mu­kaan oi­kea pro­feet­ta on ver­rat­ta­vis­sa hy­viä he­del­miä tuot­ta­vaan hy­vään puu­hun. Vää­rät­kin pro­fee­tat pal­jas­tu­vat he­del­mis­tään: tar­koi­tuk­se­na ei ol­lut­kaan koo­ta vaan ha­jot­taa. Täs­tä ei syn­ny us­koa vaan epä­us­koa.

Py­hän Hen­gen hy­viä he­del­miä ovat van­hurs­kaus, ilo ja rau­ha. Ju­ma­lan val­ta­kun­nan tär­kein tun­to­merk­ki on rak­kaus, joka vir­taa Ju­ma­las­ta ja vai­kut­taa us­ko­vien yh­tei­sös­sä. Sie­lun­vi­hol­li­nen voi yrit­tää mat­kia Ju­ma­lan lah­jo­ja, mut­ta lo­pul­ta val­he ai­na pal­jas­tuu. Sie­lun­vi­hol­li­sen saar­naan us­ko­van si­sim­pään jää tyh­jä ja pe­tet­ty olo.

Us­ko on Ju­ma­lan teko

Tai­vaan val­ta­kun­nan asuk­kaal­ta odo­te­taan en­nen kaik­kea sy­dä­men us­koa. Pelk­kä suun tun­nus­ta­mi­nen ei rii­tä, vaik­ka se si­nän­sä on­kin oi­kein ja tar­peel­lis­ta. Paa­va­li kir­joit­taa Roo­ma­lais­kir­jees­sä: ”Sy­dä­men us­ko tuo van­hurs­kau­den, suun tun­nus­tus pe­las­tuk­sen” (Room. 10:10).

Ju­ma­lan tah­to on il­moi­tet­tu Ju­ma­lan sa­nas­sa. Kun Jee­suk­sel­ta ky­syt­tiin, ”Mitä mei­dän tu­lee teh­dä, et­tä te­kom­me oli­si­vat Ju­ma­lan te­ko­ja”, hän vas­ta­si: ”Us­ko­kaa hä­neen, jon­ka Ju­ma­la on lä­het­tä­nyt. Se on Ju­ma­lan teko.” (Joh. 6:28–29.) Ju­ma­la saa ih­mi­ses­sä ai­kaan us­kon, ja Jee­sus ha­lu­aa ava­ta tai­vaa­seen joh­ta­van us­kon tien. Se on omis­tet­ta­vis­sa us­kon kaut­ta Ju­ma­lan val­ta­kun­nan evan­ke­liu­mis­sa.

Evan­ke­liu­mi: Matt. 7:15–23

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi ope­tus­lap­sil­leen: ”Va­ro­kaa vää­riä pro­feet­to­ja. He tu­le­vat luok­sen­ne lam­pai­den vaat­teis­sa, mut­ta si­säl­tä he ovat raa­te­le­via su­sia. He­del­mis­tä te hei­dät tun­net­te. Ei­hän or­jan­tap­pu­rois­ta koo­ta ry­pä­lei­tä ei­kä oh­dak­keis­ta vii­ku­noi­ta. Hyvä puu te­kee hy­viä he­del­miä, huo­no puu kel­vot­to­mia he­del­miä. Ei hyvä puu voi teh­dä kel­vot­to­mia ei­kä huo­no puu hy­viä he­del­miä. Jo­kai­nen puu, joka ei tee hy­vää he­del­mää, kaa­de­taan ja hei­te­tään tu­leen. He­del­mis­tä te siis tun­net­te hei­dät. Ei jo­kai­nen, joka sa­noo mi­nul­le: ’Her­ra, Her­ra’, pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Sin­ne pää­see se, joka te­kee tai­vaal­li­sen Isä­ni tah­don. Mo­net sa­no­vat mi­nul­le sinä päi­vä­nä: ’Her­ra, Her­ra! Si­nun ni­mes­sä­si­hän me pro­fe­toim­me, si­nun ni­mes­sä­si me kar­ko­tim­me pa­ho­ja hen­kiä ja si­nun ni­mes­sä­si teim­me mo­nia voi­ma­te­ko­ja.’ Mut­ta sil­loin he saa­vat mi­nul­ta vas­tauk­sen: ’En tun­ne tei­tä. Men­kää pois mi­nun luo­ta­ni, vää­ryy­den­te­ki­jät!’”

Bib­lia: Mut­ta ka­vah­ta­kaat tei­tän­ne vää­ris­tä prop­he­tais­ta, jot­ka tei­dän ty­kön­ne lam­mas­ten vaat­teil­la tu­le­vat, mut­ta si­säl­tä he ovat raa­te­le­vai­set su­det. Hei­dän he­del­mis­tän­sä te tun­net­te hei­dät: ha­kee­ko joku vii­na­mar­jo­ja or­jan­tap­pu­rois­ta, taik­ka fi­ku­nia oh­dak­keis­ta? Niin jo­kai­nen hyvä puu kas­vaa hy­vät he­del­mät; mut­ta mä­dän­nyt puu kas­vaa häi­jyt he­del­mät. Hyvä puu ei tai­da häi­jy­jä he­del­miä kas­vaa, ei­kä mä­dän­nyt puu hy­viä he­del­miä kas­vaa. Jo­kai­nen puu, joka ei kas­va hy­vää he­del­mää, ha­ka­taan pois, ja tu­leen hei­te­tään. Sen­täh­den tun­te­kaat hei­tä he­del­mis­tän­sä. Ei jo­kai­nen, joka sa­noo mi­nul­le: Her­ra, Her­ra! pidä tu­le­man tai­vaan val­ta­kun­taan; mut­ta joka te­kee mi­nun isä­ni tah­don, joka on tai­vais­sa. Moni sa­noo mi­nul­le sinä päi­vä­nä: Her­ra, Her­ra! em­me­kö me si­nun ni­mes kaut­ta en­nus­ta­neet, ja si­nun ni­mel­läs aja­neet ulos per­ke­lei­tä, ja ole si­nun ni­mes kaut­ta mon­ta vä­ke­vää työ­tä teh­neet? Ja sil­loin minä tun­nus­tan, en minä tei­tä ikä­nä tun­te­nut: men­käät pois mi­nun ty­kö­ä­ni, te vää­rin­te­ki­ät.