Kal­le Pel­to­kan­gas

Ku­kaan ei pe­las­tu omien an­si­oi­den­sa täh­den, vaan Ju­ma­lan ar­mon kaut­ta. Ai­no­as­taan Jee­sus on elä­nyt syn­nit­tö­män elä­män ja täyt­tä­nyt Ju­ma­lan lain.

Sun­nun­tain evan­ke­liu­mi­teks­tis­sä Jee­sus kä­sit­te­lee Ju­ma­lan käs­ky­jä ja so­vin­non te­ke­mis­tä en­nen temp­pe­liin tai oi­keu­teen me­ne­mis­tä. Jee­sus opet­taa vaa­li­maan rak­kaut­ta kaik­kien ih­mis­ten kans­sa.

Laki ko­ko­nai­suu­des­saan il­moit­taa Ju­ma­lan käs­kyn sii­tä, mikä on oi­kein ja mikä vää­rin. Lail­la on yh­teis­kun­nal­li­nen ja hen­gel­li­nen mer­ki­tys. Kun Is­ra­e­lin kan­sa sai lain­tau­lut, kan­sa pyy­si Moo­ses­ta vä­lit­tä­jäk­si hei­dän ja Ju­ma­lan vä­lil­le, kos­ka he pel­kä­si­vät kuo­le­van­sa. Moo­ses vä­lit­ti kan­sal­le Ju­ma­lan sa­nat: ”Äl­kää pe­lät­kö. Ju­ma­la on tul­lut tän­ne pan­nak­seen tei­dät ko­e­tuk­sel­le ja he­rät­tääk­seen teis­sä pe­lon ja kun­ni­oi­tuk­sen hän­tä koh­taan, et­tet­te enää te­ki­si syn­tiä.” (2. Moos. 20:18–20.)

Ku­kaan ei ole syn­ni­tön

Ju­ma­la on van­hurs­kas ja vi­haa syn­tiä. Tap­pa­mi­nen, vi­ha­pu­he, avi­o­lii­ton rik­ko­mi­nen ja si­veet­tö­mät aja­tuk­set ovat syn­tiä Ju­ma­lan sil­mis­sä. Käs­kyt suo­je­le­vat Ju­ma­lan luo­maa ja jär­jes­tä­mää elä­mää.

Ju­ma­lan käs­kyt ovat lail­li­sen oi­keu­den­käy­tön­kin pe­rus­ta. Ju­ma­lan tah­to on, et­tä ri­kok­set so­vi­te­taan ajal­li­sen lain mu­kai­ses­ti. Jee­sus an­toi kun­ni­an ajal­li­sen yh­teis­kun­ta­rau­han pi­tä­mi­sel­le. Hän ei tul­lut maa­il­maan ku­mo­a­maan la­kia ja pro­feet­to­ja, vaan to­teut­ta­maan nii­tä.

Jee­sus laa­jen­si käs­ky­jen se­li­tys­tä si­ten, et­tä lä­him­mäi­sen tap­pa­mis­ta on myös vi­han pi­tä­mi­nen ja toi­sen ni­mit­te­ly vä­hek­sy­vil­lä ja her­jaa­vil­la sa­noil­la. Ju­ma­lan laki ot­taa jo­kai­sen kiin­ni myös huo­ruu­den syn­nis­tä jo hi­moit­se­vis­ta aja­tuk­sis­ta. Ku­kaan ei voi siis pe­rus­taa van­hurs­kaut­taan omiin te­koi­hin ja an­si­oi­hin.

Van­hurs­kaus on lah­jaa

Jee­sus eli syn­nit­tö­män elä­män, joka päät­tyi hä­nen uh­ri­kuo­le­maan­sa. Ris­til­tä kuu­lui­vat Jee­suk­sen sa­nat: ”Se on täy­tet­ty” (Joh. 19:30). Jee­sus täyt­ti lain kaik­kien ih­mis­ten puo­les­ta. Us­koon au­tet­tu, Ju­ma­lan lap­si, ei ole enää lain al­la, vaan ar­mon al­la. Ar­mon ko­ke­mi­nen syn­nyt­tää rak­kau­den Ju­ma­lan py­hään tah­toon ja sa­naan. Paa­va­li kir­joit­taa: ”Laki tuli maa­il­maan sitä var­ten, et­tä rik­ko­mus tu­li­si suu­rem­mak­si. Mut­ta mis­sä syn­ti on tul­lut suu­rek­si, siel­lä on ar­mo tul­lut ylen­palt­ti­sek­si. Niin kuin syn­ti on hal­lin­nut ja vie­nyt kuo­le­maan, niin on ar­mo hal­lit­se­va ja joh­ta­va ikui­seen elä­mään, kos­ka Her­ram­me Jee­sus Kris­tus on lah­joit­ta­nut meil­le van­hurs­kau­den.” (Room. 5:20–21.)

Ih­mi­nen on lä­pi­ko­tai­sin syn­tiin­lan­kee­muk­sen tur­me­le­ma. Jee­suk­seen us­ko­val­la ei ole edel­leen­kään lu­paa teh­dä syn­tiä, mut­ta heik­kou­des­saan hän sii­hen usein jou­tuu.

Job nöyr­tyi Ju­ma­lan tah­toon

Job oli kas­va­nut omas­sa hurs­kau­des­saan. Hä­nel­le oli syn­ty­nyt aja­tus, et­tä hän omal­la eri­no­mai­suu­del­laan oli täyt­tä­nyt Ju­ma­lan tah­toa. Job jou­tui Ju­ma­lan pu­hu­tel­ta­vak­si. (Job. 38–41.) Sen jäl­keen Job tun­nus­ti: ”Vain kor­va­kuu­lol­ta si­nut tun­sin. Nyt ovat sil­mä­ni näh­neet si­nut. Sen täh­den minä hä­pe­än pu­hei­ta­ni ja ka­dun nii­tä to­mus­sa ja tuh­kas­sa.” (Job. 42:5–6.) Ju­ma­la siu­na­si vai­keis­sa elä­män­ko­et­te­le­muk­sis­sa ol­lut­ta Jo­bia ai­na tä­män elä­män lop­puun saak­ka. Jaa­ko­bin kir­jees­sä sa­no­taan, et­tä ”Ju­ma­la on yl­pei­tä vas­taan, mut­ta nöy­ril­le hän an­taa ar­mon” (Jaak. 4:6). Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta kuu­luu Py­hän Hen­gen vi­ran kaut­ta ar­mon ja so­vi­tuk­sen sana. ”Mut­ta Her­ran ar­mo py­syy ajas­ta ai­kaan, se on ikui­nen niil­le, jot­ka pel­kää­vät ja ra­kas­ta­vat hän­tä” (Ps. 103:17).

Evan­ke­liu­mi: Matt. 5:20–30

Raa­mat­tu 1992: Jee­sus sa­noi: ”Minä sa­non teil­le: el­let­te te nou­da­ta Ju­ma­lan tah­toa pal­jon pa­rem­min kuin lai­no­pet­ta­jat ja fa­ri­seuk­set, te et­te pää­se tai­vas­ten val­ta­kun­taan. Teil­le on ope­tet­tu tämä isil­le an­net­tu käs­ky: ’Älä tapa.’ Se, joka tap­paa, on an­sain­nut oi­keu­den tuo­mi­on. Mut­ta minä sa­non teil­le: jo­kai­nen, joka on vi­hois­saan vel­jel­leen, on an­sain­nut oi­keu­den tuo­mi­on. Sa­moin jo­kai­nen, joka sa­noo vel­jel­leen: ’Sen­kin höl­mö’, on an­sain­nut Suu­ren neu­vos­ton tuo­mi­on, ja se, joka sa­noo: ’Sinä hul­lu’, on an­sain­nut hel­ve­tin tu­len. Jos siis olet vie­mäs­sä uh­ri­lah­jaa­si alt­ta­ril­le ja sii­nä muis­tat, et­tä vel­jel­lä­si on jo­ta­kin si­nua vas­taan, niin jätä lah­ja­si alt­ta­rin eteen ja käy en­sin so­pi­mas­sa vel­je­si kans­sa. Mene sit­ten vas­ta an­ta­maan lah­ja­si. Tar­joa vas­ta­puo­lel­le­si so­vin­toa jo sil­loin, kun vie­lä olet hä­nen kans­saan mat­kal­la oi­keu­teen. Muu­ten hän saat­taa luo­vut­taa si­nut tuo­ma­ril­le ja tuo­ma­ri var­ti­jal­le, ja niin si­nut tel­je­tään van­ki­laan. Us­ko mi­nua: siel­tä sinä et pää­se, en­nen kuin olet mak­sa­nut kai­ken vii­meis­tä ko­lik­koa myö­ten. Teil­le on ope­tet­tu tämä käs­ky: ’Älä tee avi­o­ri­kos­ta.’ Mut­ta minä sa­non teil­le: jo­kai­nen, joka kat­soo nais­ta niin, et­tä al­kaa hi­moi­ta hän­tä, on sy­dä­mes­sään jo teh­nyt avi­o­ri­kok­sen hä­nen kans­saan. Jos oi­kea sil­mä­si viet­te­lee si­nua, re­päi­se se ir­ti ja hei­tä pois. On­han si­nul­le pa­rem­pi, et­tä me­ne­tät vain yh­den osan ruu­miis­ta­si, kuin et­tä koko ruu­mii­si jou­tuu hel­vet­tiin. Ja jos oi­kea kä­te­si viet­te­lee si­nua, hak­kaa se poik­ki ja hei­tä pois. On­han si­nul­le pa­rem­pi, et­tä me­ne­tät vain yh­den jä­se­nen, kuin et­tä koko ruu­mii­si jou­tuu hel­vet­tiin.”

Bib­lia: Sil­lä minä sa­non teil­le: el­lei tei­dän van­hurs­kau­ten­ne ole pal­joa enem­pi kuin kir­ja­nop­pi­nei­den ja Pha­ri­se­a­lais­ten, niin et­te tule tai­vaan val­ta­kun­taan. Te kuu­lit­te mitä sa­not­tu oli van­hoil­le: ei si­nun pidä tap­pa­man; mut­ta jo­kai­nen, joka tap­paa, hä­nen pi­tää tuo­mi­oon vi­ka­pää ole­man. Mut­ta minä sa­non teil­le: et­tä jo­kai­nen, joka tyh­mäs­ti vi­has­tuu vel­jel­len­sä, hä­nen pi­tää tuo­mi­oon vi­ka­pää ole­man; mut­ta jo­kai­nen, joka sa­noo vel­jel­len­sä: raka, hä­nen pi­tää neu­von al­le vi­ka­pää ole­man; mut­ta jo­kai­nen, joka sa­noo: sinä tyh­mä, hä­nen pi­tää hel­ve­tin tu­leen vi­ka­pää ole­man. Sen­täh­den, jos sinä uh­raat lah­jas alt­ta­ril­le, ja siel­lä muis­tat, et­tä vel­jel­läs on jo­ta­kin si­nua vas­taan: Niin jätä sin­ne lah­jas alt­ta­rin eteen, ja mene en­sin so­pi­maan vel­jes kans­sa, ja tule sit­te lah­jas uh­raa­maan. Sovi no­pi­as­ti rii­ta­vel­jes kans­sa, kos­kas vie­lä hä­nen kans­san­sa tiel­lä olet, et­tei rii­ta­vel­jes an­na si­nua jos­kus tuo­ma­ril­le, ja tuo­ma­ri an­taa si­nun pal­ve­li­al­le, ja sinä hei­te­tään tor­niin. To­ti­ses­ti sa­non minä si­nul­le: et sinä suin­kaan pää­se siel­tä ulos, sii­he­nas­ti kuin sinä mak­sat vii­mei­sen ro­von. Te kuu­lit­te sa­no­tuk­si van­hoil­le: ei si­nun pidä huo­rin te­ke­män. Mut­ta minä sa­non teil­le: jo­kai­nen, joka kat­soo vai­mon pääl­le hi­moi­tak­sen­sa hän­tä, hän teki jo huo­rin hä­nen kans­san­sa sy­dä­mes­sän­sä. Jos oi­kia sil­mäs pa­hen­taa si­nun, niin puh­kai­se se ulos, ja hei­tä pois ty­kö­äs; sil­lä pa­rem­pi on si­nul­le, et­tä yk­si jä­se­nis­täs hu­ku­te­taan, kuin et­tä koko ruu­mis pi­täis hei­tet­tä­män hel­vet­tiin. Ja jos oi­kia kä­tes pa­hen­taa si­nun, niin hak­kaa se poik­ki, ja hei­tä pois ty­kö­äs! sil­lä pa­rem­pi on si­nul­le, et­tä yk­si jä­se­nis­täs hu­ku­te­taan, kuin et­tä koko ruu­mis pi­täis hel­vet­tiin hei­tet­tä­män.