Apos­to­lien päi­vää on vie­tet­ty jo var­hain Pie­ta­rin ja Paa­va­lin mart­tyy­ri­kuo­le­man muis­tok­si. Pe­ri­mä­tie­don mu­kaan Pie­ta­ri ja Paa­va­li sur­mat­tiin Roo­mas­sa Kei­sa­ri Ne­ron toi­meen­pa­ne­mis­sa vai­nois­sa vuon­na 67. Ny­kyi­sin tänä sun­nun­tai­na muis­tel­laan kaik­kia apos­to­lei­ta ja laa­jem­min­kin Jee­suk­sen seu­raa­jien teh­tä­vää täs­sä maa­il­mas­sa.

Us­ko tu­lee kuu­los­ta

Jee­sus kul­ki paik­ka­kun­nal­ta toi­sel­le opet­ta­en kan­saa. Jos­kus kuu­li­joi­ta oli vain yk­si, useim­mi­ten kui­ten­kin hy­vin suu­ri jouk­ko. Erää­nä päi­vä­nä Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven ran­nal­la väki suo­ras­taan tun­gek­si kuu­le­maan Jee­sus­ta. Sana hä­nen te­ois­taan ja pu­heis­taan oli le­vin­nyt laa­jal­le.

Ih­mi­siä kiin­nos­ti Jee­suk­sen ope­tus, joka poik­ke­si kir­ja­nop­pi­nei­den ja fa­ri­seus­ten ope­tuk­ses­ta. Jee­suk­sen sa­nat tun­tui­vat kuu­li­jois­ta ar­mon sa­noil­ta. Niis­sä oli to­tuus, mut­ta se oli kää­rit­ty sel­lai­siin sa­noi­hin, jot­ka syn­tis­tä ih­mis­tä ve­ti­vät puo­leen­sa. Ar­mon sa­nois­sa oli syn­ti­sel­le an­teek­si­an­ta­muk­sen vies­ti.

Jee­suk­sen sa­no­jen kuu­los­sa ih­mis­ten sy­dä­mis­sä syn­tyi us­ko hä­neen. Se us­ko toi rau­han ja ilon.

Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven seu­rois­sa Jee­sus ot­ti ”saar­na­tuo­lik­seen” Pie­ta­rin ve­neen. Ran­nas­ta etääm­mäl­le sou­det­tu vene oli oi­va pu­heen­pi­to­paik­ka. Kuu­li­jat nä­ki­vät Jee­suk­sen, ja vesi kan­toi ää­nen niin, et­tä kai­kil­la oli mah­dol­li­suus kuul­la hä­nen sa­not­ta­van­sa.

Kuu­li­ai­suu­den siu­naus

Kun Jee­sus oli lo­pet­ta­nut pu­heen­sa, hän neu­voi ve­neen omis­ta­jaa, Pie­ta­ria, las­ke­maan ver­kot sy­vään ve­teen. Pie­ta­ri oli juu­ri tul­lut koko yön kes­tä­neel­tä ka­las­tus­reis­sul­ta saa­mat­ta ai­nut­ta­kaan ka­laa. Hän jär­ven tun­tien tie­si, et­tä kala liik­kuu ja käy pyy­dyk­seen yöl­lä. Kes­ki­päi­väl­lä on tur­ha ka­las­taa. Oli jär­jen ja ko­ke­muk­sen vas­tais­ta läh­teä nyt ka­laan.

Kui­ten­kin Pie­ta­ri oli kuu­li­ai­nen Jee­suk­sen sa­nal­le ja läh­ti ka­laan ja heit­ti ver­kon sy­vään ve­teen. Vas­toin odo­tuk­sia verk­ko täyt­tyi ka­lois­ta. Pie­ta­ri jou­tui pyy­tä­mään toi­ses­sa ve­nees­sä ole­via ka­ve­rei­taan apuun saa­dak­seen ve­det­tyä ka­lo­ja täyn­nä ole­van ver­kon ve­nee­seen. Kuu­li­ai­suu­del­la oli siu­naus, ajal­li­sen­kin elä­män siu­naus.

Kuu­li­ai­suu­del­la oli sel­lai­nen­kin siu­naus, et­tä Ju­ma­lan hy­vyys teki Pie­ta­ris­ta syn­ti­sen. ”Si­mon Pie­ta­ri lan­ke­si Jee­suk­sen jal­koi­hin ja sa­noi: 'Mene pois mi­nun luo­ta­ni, Her­ra! Minä olen syn­ti­nen mies.’” Ju­ma­la osoit­taa hy­vyy­des­sään ih­mi­sel­le tä­män syn­ti­sen ti­lan ja kut­suu pa­ran­nuk­seen.

Ih­mis­ten ka­las­ta­jat

Kun Pie­ta­ris­ta oli tul­lut Jee­suk­sen ope­tus­lap­si, hän sai teh­tä­vän. ”Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ’älä pel­kää. Täs­tä läh­tien sinä olet ih­mis­ten ka­las­ta­ja.’” Ih­mis­ten ka­las­ta­ja­na Pie­ta­rin teh­tä­vä oli heit­tää Ju­ma­lan val­ta­kun­nan verk­koa ih­mis­ten me­res­sä. Se mer­kit­si saar­naa, jos­sa ih­mi­siä kut­sut­tiin pa­ran­nuk­seen ja evan­ke­liu­min us­ko­mi­seen.

Apos­to­li Paa­va­li on il­mais­sut sa­man asi­an sa­no­mal­la näin: ”Sil­lä Ju­ma­la oli Kris­tuk­ses­sa ja so­vit­ti maa­il­man it­sen­sä kans­sa ei­kä lu­ke­nut heil­le hei­dän rik­ko­muk­si­aan, ja hän us­koi meil­le so­vi­tuk­sen sa­nan. Kris­tuk­sen puo­les­ta me siis olem­me lä­het­ti­läi­nä, ja Ju­ma­la ke­hot­taa mei­dän kaut­tam­me. Me pyy­däm­me Kris­tuk­sen puo­les­ta: an­ta­kaa so­vit­taa it­sen­ne Ju­ma­lan kans­sa.” (2. Kor. 5:19–20.)

Ih­mis­ten ka­las­ta­jan teh­tä­vä on us­kot­tu kai­kil­le Pie­ta­rin ta­voin us­ko­vil­le. Ju­ma­la lä­hes­tyy ih­mis­tä mo­nin eri ta­voin, mut­ta ar­mah­ta­va­na ja van­hurs­kaut­ta­va­na vain val­ta­kun­tan­sa lä­het­ti­läi­den kaut­ta.

Ka­las­ta­ja­na Pie­ta­rin teh­tä­vä oli heit­tää verk­ko sin­ne, mi­hin Jee­sus käs­ki sen heit­tää. Saa­lis oli Ju­ma­lan siu­nauk­sen va­ras­sa. Ju­ma­la hei­tät­tää val­ta­kun­tan­sa verk­koa siel­lä, mis­sä hän nä­kee hy­väk­si sitä hei­tet­tä­vän. Hän an­taa täl­le­kin ka­las­tuk­sel­le siu­nauk­sen­sa. Ka­las­ta­jil­ta ky­sy­tään us­kol­li­suut­ta ja kuu­li­ai­suut­ta hä­nen ää­nel­len­sä.

Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Ku­vi­tus­ku­va: Ar­vi Tyni

Kir­joi­tus jul­kais­tu Päi­vä­mie­hen nu­me­ros­sa 25.

Päi­vän evan­ke­liu­mi­teks­ti, Luuk. 5:1–11:

Bib­lia

Niin ta­pah­tui, kuin kan­sa tun­ki hä­nen ty­kön­sä, kuu­le­maan Ju­ma­lan sa­naa, et­tä hän sei­soi Ge­ne­sa­re­tin me­ren ty­kö­nä. Ja näki kak­si ven­het­tä ole­van me­ren ty­kö­nä; mut­ta ka­la­mie­het oli­vat niis­tä läh­te­neet ja pe­si­vät verk­ko­ja. Niin hän meni yh­teen ven­hee­seen, joka oli Si­mo­nin, ja käs­ki hä­nen vä­hän maas­ta las­kea ulos; ja hän is­tui ja opet­ti kan­saa ven­hees­tä. Mut­ta kuin hän lak­ka­si pu­hu­mas­ta, sa­noi hän Si­mo­nil­le: vie sy­väl­le, ja heit­tä­kää verk­kon­ne apa­jal­le. Ja Si­mon vas­ta­ten sa­noi hä­nel­le: Mes­ta­ri! Me olem­me kai­ken yön työ­tä teh­neet ja em­me mi­tään saa­neet; mut­ta si­nun käs­kys­täs minä hei­tän ulos ver­kon. Ja kuin he sen te­ki­vät, sul­ki­vat he suu­ren ka­lain pal­jou­den, ja hei­dän verk­kon­sa re­pe­si. Ja he viit­ta­si­vat kump­pa­neil­len­sa, jot­ka oli­vat toi­ses­sa ven­hees­sä, tu­le­maan ja aut­ta­maan hei­tä. Ja he tu­li­vat ja täyt­ti­vät mo­lem­mat ven­heet, niin et­tä he ru­pe­si­vat va­joo­maan. Kuin Si­mon Pie­ta­ri sen näki, lan­ke­si hän Jee­suk­sen pol­vien tykö, sa­no­en: Her­ra, mene pois mi­nun ty­kö­ä­ni, sil­lä minä olen syn­ti­nen ih­mi­nen. Sil­lä häm­mäs­tys oli hä­nen kä­sit­tä­nyt ja kaik­ki, jot­ka hä­nen kans­saan oli­vat, ka­lan saa­liin täh­den, jon­ka he saa­neet oli­vat. Niin myös Ja­ko­bin ja Jo­han­nek­sen, Ze­be­deuk­sen po­jat, jot­ka oli­vat Si­mo­nin kump­pa­nit. Ja Jee­sus sa­noi Si­mo­nil­le: älä pel­kää, täs­te­des sinä saat ih­mi­siä. Ja he ve­ti­vät ven­heet maal­le ja an­toi­vat ylön kaik­ki, ja seu­ra­si­vat hän­tä.

Raa­mat­tu 1992

Kun Jee­sus erää­nä päi­vä­nä sei­soi Gen­ne­sa­re­tin­jär­ven ran­nal­la ja vä­ki­jouk­ko tun­gek­si hä­nen ym­pä­ril­lään kuu­le­mas­sa Ju­ma­lan sa­naa, hän näki ran­nas­sa kak­si ve­net­tä. Ka­las­ta­jat oli­vat nous­seet niis­tä ja huuh­toi­vat verk­ko­jaan. Jee­sus as­tui toi­seen ve­neis­tä ja pyy­si Si­mo­nia, jon­ka vene se oli, sou­ta­maan ran­nas­ta vä­hän ulom­mak­si. Sit­ten hän opet­ti kan­saa ve­nees­sä is­tu­en. Lo­pe­tet­tu­aan pu­heen­sa Jee­sus sa­noi Si­mo­nil­le: ”Sou­da vene sy­vään ve­teen, las­ke­kaa sin­ne verk­kon­ne.” Tä­hän Si­mon vas­ta­si: ”Opet­ta­ja, me olem­me jo teh­neet työ­tä koko yön em­me­kä ole saa­neet mi­tään. Mut­ta las­ken vie­lä ver­kot, kun sinä niin käs­ket.” Näin he te­ki­vät ja sai­vat saar­re­tuk­si niin suu­ren ka­la­par­ven, et­tä hei­dän verk­kon­sa re­pei­li­vät. He viit­toi­vat toi­ses­sa ve­nees­sä ole­via to­ve­rei­taan apuun. Nämä tu­li­vat, ja he sai­vat mo­lem­mat ve­neet niin täy­teen ka­laa, et­tä ne oli­vat upo­ta. Tä­män näh­des­sään Si­mon Pie­ta­ri lan­ke­si Jee­suk­sen jal­koi­hin ja sa­noi: ”Mene pois mi­nun luo­ta­ni, Her­ra! Minä olen syn­ti­nen mies.” Hän ja koko hä­nen ve­ne­kun­tan­sa oli­vat pe­lon ja häm­men­nyk­sen val­las­sa ka­lan­saa­liin täh­den, sa­moin Jaa­kob ja Jo­han­nes, Se­be­deuk­sen po­jat, jot­ka oli­vat Si­mo­nin ka­las­tus­kump­pa­nei­ta. Mut­ta Jee­sus sa­noi hä­nel­le: ”älä pel­kää. Täs­tä läh­tien sinä olet ih­mis­ten ka­las­ta­ja.” He ve­ti­vät ve­neet mai­hin ja jät­tä­en kai­ken läh­ti­vät seu­raa­maan Jee­sus­ta.