Aa­ron Wuol­let
Kään­nös: Sirk­ka-Lii­sa Lei­no­nen

Ai­ko­jen alus­ta as­ti Ju­ma­lan lap­set ovat ol­leet lau­la­vaa kan­saa. Raa­ma­tus­sa on pal­jon mai­nin­to­ja lau­la­vis­ta us­ko­vai­sis­ta, ja siel­lä on myös Van­han tes­ta­men­tin us­ko­vais­ten ”vir­si­kir­ja” eli Psal­mit. Lau­lul­la, eri­tyi­ses­ti vir­sil­lä ja Sii­o­nin lau­luil­la, me il­mai­sem­me ilo­jam­me ja su­ru­jam­me, opas­tam­me toi­si­am­me ja lap­si­am­me ja kii­täm­me Ju­ma­laa hä­nen vii­sau­des­taan, joh­da­tuk­ses­taan ja siu­nauk­ses­taan. Me tur­vau­dum­me Sii­o­nin lau­lui­hin ja vir­siin ilon ja mur­heen koh­da­tes­sa, usein en­nen kuin avaam­me Raa­ma­tun. Juu­ri vir­sis­tä useim­mat us­ko­vai­set omak­su­vat hen­gel­lis­tä si­säl­töä ja kris­til­lis­tä op­pia.

Useim­mat vir­ret on kir­joi­tet­tu ta­val­li­sel­le ri­vik­ris­ti­tyl­le, jol­la ei ole muo­dol­lis­ta kou­lu­tus­ta mu­sii­kin ei­kä kir­jal­li­suu­den alal­ta. Vir­ret sa­noit­ta­vat nii­tä si­sim­piä tun­to­ja, aja­tuk­sia, huo­kauk­sia ja pyr­ki­myk­siä, joi­ta mei­dän on muu­toin vai­kea il­mais­ta. Ar­ki­kes­kus­te­luis­sa us­ko­vais­ten­kin voi ol­la han­ka­la pu­hua Jee­suk­ses­ta tai tai­vaas­ta tai tun­nus­taa us­ko­aan. Vir­sien avul­la löy­däm­me sa­nat, joil­la voim­me muis­tel­la Jee­suk­sen kär­si­mis­tä, kuo­le­maa ja ylös­nou­se­mus­ta sekä vah­vis­taa tai­vas­toi­vo­am­me.

Vir­ret ovat hen­gel­li­siä kan­san­lau­lu­ja, joi­den poh­ja­na on usein ”yk­sin­ker­tai­nen” ru­nous. Eng­lan­ti­lai­nen ru­noi­li­ja ja 1800-lu­vun kir­jal­li­nen jät­ti­läi­nen Lor­di Alf­red Ten­ny­son to­te­si, et­tä suu­ret ru­noi­li­jat ovat har­voin suu­ria vir­si­ru­noi­li­joi­ta, ja suu­ret vir­si­ru­noi­li­jat ovat har­voin suu­ria ru­noi­li­joi­ta. Se joh­tuu sitä, et­tä he ta­voit­te­le­vat eri asi­oi­ta. Ru­noi­li­ja pyr­kii il­mai­se­maan sy­väl­li­sen aja­tuk­sen tuo­reel­la ja ai­nut­ker­tai­sel­la ta­val­la, joka joh­dat­taa lu­ki­jaa poh­dis­ke­le­maan ja löy­tä­mään ru­nos­ta eri­ta­soi­sia mer­ki­tyk­siä. Vir­si­ru­noi­li­ja puo­les­taan pyr­kii vä­lit­tä­mään evan­ke­liu­min sa­no­maa ja Ju­ma­lan sa­nan iki­ai­kais­ta to­tuut­ta sil­lä ta­val­la, et­tä teks­ti on tu­tu­no­mais­ta ja hel­pos­ti lä­hes­tyt­tä­vää kes­ki­ver­toih­mi­sel­le, joka lu­kee sen läpi ker­ran py­säh­ty­mät­tä, ku­ten lau­la­es­saan.

Myös vir­sien sä­vel­mät ovat ta­val­li­sen ih­mi­sen ulot­tu­vil­la. Nii­den sä­vel­kul­ku ete­nee suh­teel­li­sen ka­pe­al­la ää­ni­a­lu­eel­la, jo­ten mah­dol­li­sim­man mo­nien on help­po nii­tä lau­laa. Niis­sä ei ole ak­ro­baat­ti­ses­ti hy­päh­te­le­viä sä­vel­kul­ku­ja, no­pei­ta ryt­min vaih­dok­sia ei­kä sy­väl­li­siä tun­nel­man muu­tok­sia. Vir­si­sä­vel­mät pi­kem­min­kin pyr­ki­vät vah­vis­ta­maan teks­tin sa­no­maa ja li­sää­mään teks­tiin vä­riä ja täy­te­läi­syyt­tä. Vir­ret ovat siis ru­nout­ta, jota ei-kir­jal­li­set ih­mi­set voi­vat lau­sua, ja mu­siik­kia, jota epä­mu­si­kaa­li­set ih­mi­set voi­vat lau­laa.

Vir­ret ovat elä­vä ja hen­git­tä­vä il­miö. Ne kan­ta­vat mu­ka­naan us­ko­vais­ten ajat­to­mia ope­tuk­sia, mut­ta nii­hin on myös tal­len­net­tu kun­kin ai­ka­kau­den kult­tuu­ri. Jat­ku­vas­ti kir­joi­te­taan uu­sia vir­siä, jot­ka si­säl­tä­vät oman ai­kan­sa il­mauk­sia ja kult­tuu­ri­viit­tauk­sia ja nos­ta­vat esiin ajan­koh­tai­sia ai­hei­ta. Mo­net vir­ret ovat siis si­dok­sis­sa omaan ai­kaan­sa ja ovat har­voin käy­tös­sä pi­tem­pään kuin muu­ta­man vuo­si­kym­me­nen. Vain har­vat vir­ret kes­tä­vät vuo­si­sa­to­ja. Näin on myös us­ko­vais­ten vir­sien ja lau­lu­jen lai­ta. Kult­tuu­rim­me muut­tuu, ai­kam­me haas­teet vaih­te­le­vat, ja vir­si­ru­nou­tem­me so­peu­tuu pal­ve­le­maan kul­loi­sen­kin ajan tar­pei­ta.

Kir­joi­tus on jul­kais­tu Voi­ce of Zion -leh­dessä tam­mi­kuussa 2025.