JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Usko ja toivo kantavat myös vakavan sairauden keskellä

Puhutaan maasta ja taivaasta
30.5.2024 9.00

Juttua muokattu:

27.5. 09:54
2024052709540220240530090000
Soittaminen ja laulaminen on tuonut Mikko Kukolle iloa lapsuudesta saakka. – Olin seurasäestäjänä jo hyvin nuorena. Virsissä ja lauluissa on valmiiksi sanoitettuna se, mistä voin ammentaa, hän kertoo sylissään perheen kuopus Leon. Pianon päällä kehyksissä on Topi-isän kuva.

Soittaminen ja laulaminen on tuonut Mikko Kukolle iloa lapsuudesta saakka. – Olin seurasäestäjänä jo hyvin nuorena. Virsissä ja lauluissa on valmiiksi sanoitettuna se, mistä voin ammentaa, hän kertoo sylissään perheen kuopus Leon. Pianon päällä kehyksissä on Topi-isän kuva.

Merja Veteläinen

Soittaminen ja laulaminen on tuonut Mikko Kukolle iloa lapsuudesta saakka. – Olin seurasäestäjänä jo hyvin nuorena. Virsissä ja lauluissa on valmiiksi sanoitettuna se, mistä voin ammentaa, hän kertoo sylissään perheen kuopus Leon. Pianon päällä kehyksissä on Topi-isän kuva.

Soittaminen ja laulaminen on tuonut Mikko Kukolle iloa lapsuudesta saakka. – Olin seurasäestäjänä jo hyvin nuorena. Virsissä ja lauluissa on valmiiksi sanoitettuna se, mistä voin ammentaa, hän kertoo sylissään perheen kuopus Leon. Pianon päällä kehyksissä on Topi-isän kuva.

Merja Veteläinen

Mar­ja Tim­lin

Mik­ko Kuk­ko ym­mär­si 18-vuo­ti­aa­na, et­tä kuo­le­ma voi tul­la koh­dal­le mil­loin ta­han­sa. Myö­hem­min oma, va­ka­va ter­veys­vai­va pa­kot­ti mie­hen poh­ti­maan jo 28-vuo­ti­aa­na asi­oi­ta, joi­ta moni koh­taa vas­ta ikään­ty­mi­sen myö­tä. Uu­den­lai­nen elä­män­ti­lan­ne on vaa­ti­nut so­peu­tu­mis­ta, mut­ta tyy­ty­väi­nen luon­ne ja ys­tä­vien ja su­vun tuki ovat aut­ta­neet.

Kak­si­kym­men­tä­kak­si vuot­ta sit­ten kah­dek­san­tois­ta­vuo­ti­as Mik­ko Kuk­ko poik­ke­si ko­tiu­tu­es­saan vaih­ta­maan muu­ta­man sa­nan isän­sä kans­sa. Topi-isä uh­kui tut­tua va­loi­suut­ta pi­ha­työn nos­tat­ta­ma hiki ot­sal­laan.

Si­säl­lä lu­ki­o­lai­nen is­tah­ti pi­a­non ää­reen ja soit­ti: ”Tuon­ne, tuon­ne kai­paan täh­ti­tar­hain taa. Siel­lä, siel­lä hoh­taa kirk­kau­den maa. Ah, jos ker­ran sin­ne pää­si­sin mä pois. Sil­loin, sil­loin mul­la rau­ha suu­ri ois.”

Koh­ta Mik­ko ha­vah­tui äi­din huu­toon. Isä ma­ka­si pi­ha­maal­la liik­ku­mat­ta. Vii­si­tois­ta mi­nuut­tia ai­em­min Mi­kon kans­sa ju­tus­tel­lut isä oli pääs­syt pe­ril­le kirk­kau­den maa­han.

– Ym­mär­sin sil­loin, et­tä kuo­le­ma voi tul­la koh­dal­le mil­loin ta­han­sa. Mo­net koh­taa­mi­set ja kes­kus­te­lut oli­vat mer­ki­tyk­sel­li­siä ja kan­toi­vat. Su­run kes­kel­lä tun­sin luot­ta­mus­ta, et­tä täs­tä sel­vi­tään. Isän läh­tö vah­vis­ti us­ko­a­ni. Lau­loin hau­ta­jai­sis­sa isän läh­tö­het­ken lau­lun, Mik­ko ker­too.

”Mi­nua muis­tet­tiin ru­kouk­sin”

Mik­ko Kuk­ko avi­oi­tui Lee­nan kans­sa, ja elä­mään an­net­tiin nuo­ren per­heen vai­hei­ta muut­toi­neen ja opis­ke­lui­neen. Syn­tyi lap­sia. Muo­dos­tui kes­tä­viä, tär­kei­tä ys­tä­vyys­suh­tei­ta.

Uu­si koti Yli­vies­kaan oli ra­ken­tu­mas­sa, kun van­ha vai­va il­moit­te­li it­ses­tään. Mi­kol­le oli ylä­kou­lui­käi­se­nä säh­ly­pe­lis­sä sat­tu­nut ta­pa­tur­ma, jon­ka seu­rauk­se­na hä­nel­le oli asen­net­tu pää­hän shunt­ti, joka ei nyt enää toi­mi­nut oi­kein. Täs­tä al­koi Ku­kon per­hees­sä mo­ni­vai­hei­nen ajan­jak­so, jos­sa toi­von nä­kö­a­laa on usein tar­vit­tu.

– Ma­ka­sin sai­raa­lan sän­gys­sä ja häi­lyin val­veen ja hor­rok­sen vä­lil­lä. Ym­mär­sin, et­tä ti­lan­tee­ni on va­ka­va. Il­lal­la kat­soin pu­he­lin­ta, vaik­ka pa­hoin­voin­ti ja kipu teki sen vai­ke­ak­si. Pu­he­li­meen oli tul­vi­nut vies­te­jä. Mi­nua muis­tet­tiin ru­kouk­sin ja kan­net­tiin. Rau­hoi­tuin. Tie­sin, et­tä jos elä­mä nyt päät­tyy, mi­nul­la ei ole hä­tää, Mik­ko ker­too.

Muis­to nos­taa aja­tuk­siin vir­ren 363 sa­nat: ”Kuin mai­nen kul­ta puh­dis­tuu lie­kis­sä polt­ta­vas­sa, niin us­kom­me­kin kir­kas­tuu vai­vo­jen val­ke­as­sa.”

– Koh­ta­sin 28-vuo­ti­aa­na asi­oi­ta, joi­ta elä­mään yleen­sä tu­lee ikään­ty­mi­sen myö­tä, Mik­ko poh­tii.

Uu­den al­ku

Sai­raa­la­jak­sot ja tois­tu­vat leik­kauk­set, sai­rau­den tuo­mat ra­joit­teet ja huo­let toi­vat haas­tei­ta per­hee­seen. Odot­ta­mi­nen ja epä­tie­toi­suus tun­tui­vat vai­keim­mal­ta. Elä­mään tuli py­sy­väk­si ta­sa­pai­not­te­lu voi­mien sääs­tä­mi­sen kans­sa.

– Jou­duin luo­pu­maan fyy­si­sis­tä har­ras­tuk­sis­ta ja lo­pul­ta myös mi­nul­le tär­ke­äs­tä työs­tä­ni, Mik­ko muis­te­lee.

Elä­ke­pää­tök­sen vas­taa­not­ta­mi­nen oli ras­kas­ta. Per­heen roo­lit jär­jes­tyi­vät uu­des­taan. Puo­li­sot ei­vät nyt osan­neet­kaan tu­kea toi­si­aan. Toi­vo oli pii­los­sa.

– Nyt tie­dän, et­tä tuo vai­he oli per­heel­lem­me kui­ten­kin so­peu­tu­mi­sen ja uu­den elä­män al­ku, Mik­ko to­te­aa.

– Mi­kon tyy­ty­väi­nen luon­ne on pe­las­ta­nut koko per­het­tä pa­hoin­voin­nil­ta. Poh­jim­mai­se­na on säi­ly­nyt tun­ne, et­tä kyl­lä tämä täs­tä aset­tuu, puo­li­so Lee­na to­te­aa.

Mik­ko on ha­lun­nut hy­väk­syä sen, mil­lai­sek­si elä­mä on muo­tou­tu­nut. Se on aut­ta­nut so­peu­tu­maan. Us­ko­vais­ten ys­tä­vien ja su­vun tuki on ol­lut ras­kai­na ai­koi­na tär­ke­ää.

Isä on ko­to­na

Ny­ky­ään Mi­kon elä­mään tuo eri­tyi­sen pal­jon mer­ki­tys­tä se, et­tä hän voi työs­ken­nel­lä ar­vos­ta­vas­sa työ­yh­tei­sös­sä ko­toa kä­sin voi­mien­sa mu­kai­ses­ti.

– Sai­raa­la­reis­su­jen jäl­keen on tun­tu­nut ih­meel­tä pääs­tä rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le seu­roi­hin. Vaik­ka yh­den­kin pu­heen mit­tai­nen seu­ra­reis­su vä­syt­tää, saan voi­maa ym­pä­ril­lä ole­vis­ta ih­mi­sis­tä, saar­nois­ta ja lau­luis­ta. Nau­tin ih­mis­ten koh­taa­mi­ses­ta, jut­te­lee Mik­ko, joka on toi­pu­mas­sa vuo­den alus­sa teh­dys­tä leik­kauk­ses­ta.

Vaik­ka Mi­kon sai­raus edel­leen jär­jes­tää yl­lä­tyk­siä, Ku­kon per­hees­sä ele­tään nyt rau­hal­lis­ta vai­het­ta. Lee­na nau­raa, et­tä hei­dän nuo­rin lap­sen­sa on isän kas­vat­ta­ma.

– Lap­set ovat saa­neet tul­la ko­tiin, jos­sa isä on odot­ta­mas­sa, hän to­te­aa.

Tär­kein­tä on tai­vas­toi­vo

Mik­ko ja Lee­na ovat kii­tol­li­sia sii­tä, et­tä luot­ta­mus ja tyy­ty­väi­syys ovat säi­ly­neet hei­dän elä­mäs­sään. He kat­so­vat tu­le­vaan le­vol­li­ses­ti.

Mik­ko to­te­aa, et­tä ku­kaan ei voi tu­le­vas­ta tie­tää. Hän toi­voo, et­tä elä­mä säi­lyi­si ta­sa­pai­nos­sa. Hän haa­vei­lee mu­sii­kin har­ras­ta­mi­ses­ta ja per­heen yh­tei­sis­tä mat­kois­ta ko­ti­maas­sa.

Rak­kaak­si tul­leen Sii­o­nin lau­lun 318 sa­no­jen ää­rel­lä Mik­ko sa­noo:

– Us­ko­mi­nen­kin tun­tuu vä­lil­lä him­me­ne­vän. Em­me suun­nis­ta vain us­kon, vaan myös toi­von va­ras­sa. Tär­kein­tä on säi­lyt­tää tai­vas­toi­vo.

”Jos uu­teen päi­vää­si nou­sen vie­lä, vie sin­ne min­ne on tah­to­si. Kir­kas­ta it­se­si tai­vaan tie­nä, vah­vis­ta mat­kal­la toi­vo­ni.”

14.12.2024

Kestävyys on teille tarpeen, jotta pystyisitte täyttämään Jumalan tahdon ja siten saisitte omaksenne sen, minkä hän on luvannut. Hepr. 10:36

Viikon kysymys