Koon­nut: Heli Säk­ki­nen

SRK:n tä­män vuo­den vies­tin­nän tee­ma on Sy­dä­men us­ko. Jor­ma Vuor­ma ja Ta­pa­ni Kar­hu­maa to­te­a­vat sy­dä­men us­kon vai­ku­tuk­sen ulot­tu­van ar­kie­lä­män va­lin­ta­ti­lan­tei­siin, mut­ta se pi­tää si­säl­lään myös toi­veen pää­sys­tä Ju­ma­lan luok­se tai­vaa­seen.

Jor­ma Vuor­ma: Sy­dä­men us­koa on mi­nul­le avan­nut Hep­re­a­lais­kir­jeen (11:3) ope­tus “us­kon kaut­ta me ym­mär­räm­me”, eli siis us­kon, et­tä ym­mär­täi­sin. Tämä nä­kö­a­la an­taa luot­ta­muk­sen Ju­ma­lan sa­naan ja huo­len­pi­toon. Us­ko on hen­ki­lö­koh­tai­nen ja yk­sin­ker­tai­nen asia, mut­ta jos­kus ar­kie­lä­mäs­sä on vai­kea us­koa yk­sin­ker­tai­ses­ti.

Ta­pa­ni Kar­hu­maa: Hep­re­a­lais­kir­je (11:1) il­mai­see mi­nus­ta hie­nos­ti us­kon ole­muk­sen: “Us­ko on sen to­del­li­suut­ta, mitä toi­vo­taan, sen nä­ke­mis­tä, mitä ei näh­dä.” Us­ko an­taa elä­mään pit­kän täh­täi­men ta­voit­teen, joka on Ju­ma­lan luo­na tai­vaas­sa. Sen voi saa­vut­taa vain sy­dä­men us­kol­la. Elä­vä us­ko on us­koa Jee­suk­sen so­vi­tus­työ­hön ja sen kaut­ta pää­syyn Ju­ma­lan luo tai­vaa­seen.

Jor­ma: Us­ko mer­kit­see mi­nul­le luot­ta­mis­ta ja tur­vaa­mis­ta Ju­ma­lan huo­len­pi­toon. Elä­män epä­var­mois­sa ti­lan­teis­sa ei tar­vit­se hä­täil­lä, vaan voi ol­la hy­väs­sä tur­vas­sa ja luot­taa Ju­ma­lan lu­pauk­seen sii­tä, et­tä hän on kans­sam­me maa­il­man lop­puun as­ti. Se mer­kit­see myös sitä, et­tä mi­nun elä­mäl­lä­ni on tar­koi­tus.

Ta­pa­ni: Koen, et­tä us­ko an­taa elä­mäl­le tur­val­li­sen pe­rus­tan, kes­tä­vän rau­han ja toi­voa: kun saan säi­lyt­tää tä­män us­kon, vie­lä pa­rem­paa on edes­sä­päin.

Jor­ma: Ai­na on ol­lut asi­oi­ta, joi­ta ei ole ym­mär­tä­nyt ja jot­ka ovat tuo­neet le­vot­to­muut­ta, mut­ta on ol­lut tur­val­lis­ta yh­des­sä py­säh­tyä tuu­maa­maan nii­tä. Ja kaik­kea ei tar­vit­se­kaan ym­mär­tää.

Ta­pa­ni: Nyt, kun ei ole saa­tu viet­tää ta­val­li­sia Su­vi­seu­ro­ja, tun­tuu, et­tä on jää­nyt ko­ke­mat­ta nii­tä, voi­tai­siin­ko sa­noa, kir­kas­tus­vuo­ren tun­te­muk­sia. Seu­ra­tel­tas­sa on tun­tu­nut tur­val­li­sel­ta, kun on ol­lut pal­jon us­ko­vai­sia ym­pä­ril­lä; on kuin tai­vas oli­si ol­lut lä­hem­pä­nä maa­ta. On ol­lut help­po us­koa. Ta­val­li­ses­sa ar­jes­sa tun­te­mi­set ovat mo­nes­ti pal­jon ar­ki­sem­mat ja us­koa tun­tuu ole­van vä­hän, mut­ta sil­ti ha­lu­aa us­koa. Saa muis­taa, et­tä hei­kol­la­kin us­kol­la pää­see pe­ril­le tai­vaa­seen.

Jor­ma: Us­ko var­je­lee mo­nil­ta tä­män ajan ku­lut­ta­vil­ta asi­oil­ta. Sel­lai­ses­sa­kin ih­mi­ses­sä, joka ei us­ko, huo­no oma­tun­to tuo le­vot­to­man olon, kun taas evan­ke­liu­min käyt­tö tuo sen us­ko­jal­le tur­vaa, rau­haa ja le­vol­li­suut­ta. Se myös tuo ha­lun tais­tel­la us­kon ja hy­vän oman­tun­non puo­les­ta. Sy­dä­men us­ko tuo ar­mol­li­suut­ta it­seä ja toi­sia koh­taan. Au­tuu­den eteen ei tar­vit­se teh­dä omia töi­tä, vaan saa us­koa val­miin pääl­le ja luot­taa sii­hen, et­tä Ju­ma­lan ar­mo ja to­tuus – ni­me­no­maan tuos­sa jär­jes­tyk­ses­sä – oh­jaa­vat oi­ke­aan.

Ta­pa­ni: Kun it­se saa Ju­ma­lan ar­mos­ta pal­jon an­teek­si, tuo Ju­ma­las­ta läh­töi­sin ole­va rak­kaus nä­kyy ja kum­pu­aa ulos­päin rak­kau­te­na kaik­kiin lä­him­mäi­siin. Us­ko vai­kut­taa pu­heis­sa ja jo­ka­päi­väi­sen elä­män va­lin­nois­sa; ki­ro­sa­nat ja syn­tie­lä­mä ei­vät nou­se us­ko­vai­ses­ta sy­dä­mes­tä. Jos us­ko sam­muu sy­dä­mes­tä, mo­nes­ti sen nä­ky­vin vai­ku­tus on, et­tei ole tar­vet­ta tul­la Ju­ma­lan sa­nan kuu­loon vah­vis­tu­maan us­kos­sa. Seu­ra­kun­ta­yh­teys lop­puu, ja vel­jel­li­nen rak­kaus, joka on yk­si us­kon tär­keim­piä tun­to­merk­ke­jä, sam­muu.

Jor­ma: Kun on it­se lou­kan­nut tois­ta tai toi­nen it­seä, kes­kus­te­lut ovat avan­neet eri­lai­sia nä­kö­kul­mia ja aut­ta­neet ym­mär­tä­mään, an­ta­maan an­teek­si ja unoh­ta­maan. Us­ko tuo tur­van myös elä­män yl­lät­tä­vis­sä ti­lan­teis­sa. Esi­mer­kik­si sai­ras­ta­es­sa pe­lon ei tar­vit­se nos­taa ve­ren­pai­net­ta lii­kaa, vaan saa luot­taa, et­tä asi­at me­ne­vät par­hain päin.

Ta­pa­ni: Paa­va­lin elä­män­vai­heet ovat kos­ket­ta­va ku­vaus sii­tä, mi­ten elä­vä us­ko vai­kut­taa ih­mi­seen ja kaik­kiin va­lin­toi­hin ja te­ke­mi­siin. Elä­mä muut­tuu to­taa­li­ses­ti, kun sy­dä­mes­sä opet­ta­ja vaih­tuu. Meil­lä us­ko­vai­sil­la on ko­ke­muk­sia sii­tä, kuin­ka vain het­ken kes­kus­tel­tu­am­me jon­kun en­nes­tään vie­raan ih­mi­sen kans­sa huo­maam­me pian, jos olem­me sa­mal­la ta­val­la us­ko­mas­sa, sa­man Isän lap­sia.