JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Puhutaan maasta ja taivaasta

Synti vei luottamuksen ja rauhan

Puhutaan maasta ja taivaasta
15.1.2025 12.00

Juttua muokattu:

14.1. 14:29
2025011414291520250115120000
– Itselleen saa rukoilla voimaa siihen, että jaksaisi jatkaa matkaa puhtaalla omallatunnolla, Anja Väyrynen toteaa. – Uskovainen haluaa välttää tilanteita, joissa tietää joutuvansa kiusaukseen, Timo Olli jatkaa.

– Itselleen saa rukoilla voimaa siihen, että jaksaisi jatkaa matkaa puhtaalla omallatunnolla, Anja Väyrynen toteaa. – Uskovainen haluaa välttää tilanteita, joissa tietää joutuvansa kiusaukseen, Timo Olli jatkaa.

Timo Olli

– Itselleen saa rukoilla voimaa siihen, että jaksaisi jatkaa matkaa puhtaalla omallatunnolla, Anja Väyrynen toteaa. – Uskovainen haluaa välttää tilanteita, joissa tietää joutuvansa kiusaukseen, Timo Olli jatkaa.

– Itselleen saa rukoilla voimaa siihen, että jaksaisi jatkaa matkaa puhtaalla omallatunnolla, Anja Väyrynen toteaa. – Uskovainen haluaa välttää tilanteita, joissa tietää joutuvansa kiusaukseen, Timo Olli jatkaa.

Timo Olli

Timo Ol­li

Timo Ol­li ja An­ja Väy­ry­nen py­säh­tyi­vät kes­kus­te­le­maan syn­tiin­lan­kee­mus­ker­to­muk­ses­ta, joka on kir­joi­tet­tu Raa­ma­tus­sa 1. Moo­sek­sen kir­jan kol­man­nen lu­vun al­kuun (1. Moos. 3:1–19).

Timo Ol­li: On­ko si­nul­la, An­ja, jo­tain eri­tyis­tä muis­toa syn­tiin­lan­kee­mus­ker­to­muk­seen liit­ty­en?

An­ja Väy­ry­nen: Ei mi­tään eri­tyis­tä. Jos­kus olen aja­tel­lut, et­tä oli­si­pa elä­mä pal­jon hel­pom­paa, jos ei Ee­va oli­si syö­nyt sii­tä puus­ta, jos­ta Ju­ma­la oli kiel­tä­nyt syö­mäs­tä.

Timo: Luo­tu­aan maa­il­man Ju­ma­la kat­soi luo­mis­työ­tään ja näki kai­ken hy­väk­si (1. Moos 1:31). Syn­tiin­lan­kee­mus­ker­to­mus kui­ten­kin al­kaa sa­noil­la: “Käär­me oli ka­va­lin kai­kis­ta eläi­mis­tä, jot­ka Ju­ma­la oli luo­nut.” Mis­tä pa­huus tuli maa­il­maan?

An­ja: Ei­kös se ol­lut se lan­gen­nut en­ke­li, joka syös­tiin alas maan pääl­le?

Timo: Il­mes­tys­kir­jas­sa ker­ro­taan näin: ”Tuo suu­ri lo­hi­käär­me, tuo mui­nai­sai­ko­jen käär­me, jota kut­su­taan Pa­ho­lai­sek­si ja Saa­ta­nak­si, tuo koko ih­mis­kun­nan ek­syt­tä­jä, syös­tiin maan pääl­le, ja sa­moin syös­tiin alas sen en­ke­lit” (Ilm. 12:9).

An­ja: Olen aja­tel­lut, et­tä Ee­va kään­si sel­kän­sä Ju­ma­lal­le jo sii­nä het­kes­sä, kun py­säh­tyi kuun­te­le­maan käär­meen vie­kot­te­le­vaa ky­sy­mys­tä: ”On­ko Ju­ma­la to­del­la sa­no­nut: ”Te et­te saa syö­dä mis­tään puu­tar­han puus­ta’?” Tuon ky­sy­myk­sen kuun­te­le­mi­nen he­rät­ti epäi­lyk­sen.

Timo: Us­ko­vai­nen ha­lu­aa vält­tää ti­lan­tei­ta, jois­sa tie­tää jou­tu­van­sa kiu­sauk­seen. Tä­hän neu­voo myös Raa­mat­tu: ”Hyvä on sen osa, joka ei va­el­la ju­ma­lat­to­mien ta­voin, ei as­tu syn­tis­ten teil­le, ei is­tu pilk­kaa­jien pa­ris­sa (Ps. 1:1). On tär­ke­ää elää Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti myös epä­us­kois­ten ys­tä­vien jou­kos­sa sekä va­roa viet­te­le­mäs­tä tois­ta us­kon si­sar­ta tai vel­jeä syn­nin tiel­le. Vas­ta­si­ko Ee­va käär­meel­le niin kuin Ju­ma­la oli sa­no­nut?

An­ja: Ei vas­tan­nut, Ee­va li­sä­si Ju­ma­lan käs­kyyn oman li­säyk­sen: ”Äl­kää edes kos­ke­ko nii­hin”, vaik­ka Ju­ma­la oli vain kiel­tä­nyt syö­mäs­tä (1. Moos. 2:1). Ju­ma­lan laki näyt­täy­tyi Ee­val­le an­ka­ram­pa­na kuin se oli.

Timo: Käär­me lie­ven­si Ju­ma­lan ih­mi­sel­le an­ta­maa tuo­mi­o­ta: ”Ei, et­te te kuo­le. Mut­ta Ju­ma­la tie­tää, et­tä niin pian kuin te syöt­te sii­tä, tei­dän sil­män­ne avau­tu­vat ja teis­tä tu­lee Ju­ma­lan kal­tai­sia, niin et­tä tie­dät­te kai­ken, sekä hy­vän et­tä pa­han.” Täs­sä vai­hees­sa ta­pah­tuu lan­kee­mus: “Nai­nen näki nyt, et­tä puun he­del­mät oli­vat hy­viä syö­dä ja et­tä se oli kau­nis kat­sel­la ja hou­kut­te­le­va, kos­ka se an­toi ym­mär­rys­tä. Hän ot­ti sii­tä he­del­män ja söi ja an­toi myös mie­hel­leen, joka oli hä­nen kans­saan, ja mies­kin söi.”

An­ja: Jo en­sim­mäi­sel­lä ih­mis­pa­ril­la oli halu ol­la Ju­ma­lan kal­tai­nen. Tuo ih­mi­sen halu ei ole muut­tu­nut. Ih­mi­nen ha­lu­aa it­se päät­tää, kuka saa syn­tyä ja kuka saa elää. Elä­män py­hyys on ky­see­na­lais­tet­tu. Ih­mi­sel­le ei kel­paa puhe Luo­jas­ta, jos­ta Je­sa­ja kir­joit­taa: ”Näin sa­noo Her­ra, Is­ra­e­lin ku­nin­gas ja sen lu­nas­ta­ja, Her­ra Se­ba­ot: – – Minä olen en­sim­mäi­nen ja minä olen vii­mei­nen, ei ole muu­ta Ju­ma­laa kuin minä (Jes. 44:6). Ih­mi­sel­le ei ole pyhä edes Moo­sek­sen lain 5. käs­ky: “Älä tapa”. Ih­mi­nen ha­lu­ai­si päät­tää jopa oman kuo­le­man­sa het­ken. Täs­tä ker­too ny­ky­ään käy­tä­vä kes­kus­te­lu eu­ta­na­si­as­ta. Ju­ma­lan sa­nan mu­kai­ses­ti me ym­mär­räm­me, et­tä elä­mä on py­hää ja lap­set ovat Ju­ma­lan lah­jaa. Ju­ma­lan on myös kuo­le­man her­ra.

Timo: Lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na ih­mis­pa­rin sil­mät avau­tui­vat ja he huo­ma­si­vat ole­van­sa alas­ti. Tuli tar­ve pei­tel­lä omaa alas­to­muut­ta omin töin. Ju­ma­la tur­val­li­se­na luo­ja­na muut­tui pe­lot­ta­vak­si. Pa­ra­tii­siin, jon­ka Ju­ma­la oli luo­nut täy­del­li­sek­si, las­keu­tui il­lan vii­leys. Syn­ti vei luot­ta­muk­sen ja rau­han.

An­ja: Ju­ma­la huu­si mies­tä ja ky­syi: ”Mis­sä sinä olet?” Kyl­lä Ju­ma­la tie­si, mitä oli ta­pah­tu­nut ja mis­sä Adam pii­les­ke­li. Ju­ma­la kut­suu ih­mis­tä ai­na ni­mel­tä. Moni pa­ran­nuk­sen ar­mon saa­nut on ker­to­nut, et­tä Sa­nan kuu­los­sa on tun­tu­nut sil­tä, et­tä puhe käy koh­ti. Myös kiu­saus­ten kes­kel­lä ole­va saat­taa tun­tea saar­nan al­la, et­tä Ju­ma­la loh­dut­taa juu­ri mi­nua.

Timo: Mi­tä­hän ta­pah­tuu tuos­sa ti­lan­tees­sa, jos­sa Ju­ma­la ky­syy mie­hel­tä: ”Olet­ko syö­nyt sii­tä puus­ta, jos­ta minä kiel­sin si­nua syö­mäs­tä?”

An­ja: No syy­tä­hän vie­ri­te­tään ai­na­kin osak­si toi­sen nis­kaan: ”Nai­nen, jon­ka sinä an­noit mi­nul­le kump­pa­nik­si, an­toi mi­nul­le sen puun he­del­män, ja minä söin.” Ai­ka usein me puo­lus­tam­me vää­riä te­ko­jam­me sil­lä, et­tä joku toi­nen teki sa­moin. Us­ko on kui­ten­kin hen­ki­lö­koh­tai­nen. Olen tör­män­nyt ti­lan­tei­siin, jos­sa suun­ni­tel­mia uu­den avi­o­lii­ton sol­mi­mi­ses­ta eron jäl­keen on pe­rus­tel­tu sil­lä, et­tä toi­nen teki vää­rin ja jät­ti mi­nut. Täl­lai­ses­sa ti­lan­tees­sa on hyvä muis­taa Paa­va­lin sa­nat Ti­mo­teuk­sel­le: ”Säi­ly­tä us­ko ja hyvä oma­tun­to! Jot­kut ovat sen hy­län­neet ja ovat haak­si­rik­kou­tu­neet us­kos­saan.” (1. Tim. 1:19.) Ru­kouk­ses­ta olen it­se saa­nut apua elä­män mo­neen vai­ke­aan ylit­se­pää­se­mät­tö­mäl­tä vai­kut­ta­vaan ti­lan­tee­seen. It­sel­leen saa ru­koil­la voi­maa sii­hen, et­tä jak­sai­si jat­kaa mat­kaa puh­taal­la omal­la­tun­nol­la.

Timo: Ju­ma­lan ky­sy­myk­seen nai­nen vas­ta­si: ”Käär­me pet­ti mi­nut ja minä söin.” Lan­kee­muk­sen jäl­keen oma­tun­to oli ki­peä. Ee­va ym­mär­si, et­tä oli tul­lut pe­te­tyk­si. Tar­vit­tiin Ju­ma­lan ar­moa, sitä var­maa lu­paus­ta, jon­ka Ju­ma­la an­taa ih­mis­pa­ril­le. “Ja minä pa­nen vi­han si­nun ja nai­sen vä­lil­le ja si­nun su­ku­si ja hä­nen su­kun­sa vä­lil­le: ih­mi­nen on is­ke­vä si­nun pää­si murs­kak­si, ja sinä olet is­ke­vä hän­tä kan­ta­pää­hän.”

An­ja: Olem­me saa­neet Juu­ri viet­tää Jee­suk­sen syn­ty­mä­juh­laa jou­lua. Tuo sei­men lap­si on se ih­mi­nen, “vai­mon sie­men” ku­ten Bib­lia 1776 asi­an il­mai­see. Hän omal­la syn­nit­tö­mäl­lä elä­mäl­lään, ris­tin­kuo­le­mal­laan ja ylös­nou­se­muk­sel­laan pol­ki rik­ki käär­meen pään ja voit­ti kuo­le­man val­lan.

Timo: Syn­nin palk­ka­na tuli ih­mi­sen ja koko maa­il­man osak­si ki­rous. Nai­sel­le syn­nyt­tä­mi­sen tus­ka ja mie­hel­le työn uu­vut­ta­va ja vä­syt­tä­vä vai­ku­tus. Mi­ten olet ko­ke­nut syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­sen “Minä teen suu­rik­si si­nun ras­kau­te­si vai­vat, ja ki­vul­la sinä olet syn­nyt­tä­vä lap­se­si. Kui­ten­kin tun­net ha­lua mie­hee­si, ja hän pi­tää si­nua val­las­saan.”

An­ja: Las­ten syn­ty­es­sä olen saa­nut tun­tea ih­meel­lis­tä Ju­ma­lan läs­nä­o­loa ja kii­tol­li­suut­ta elä­män lah­jas­ta.

Timo: Tek­niik­ka on tuo­nut hel­po­tus­ta mo­neen ai­kai­sem­min hy­vin­kin ras­kaa­seen työ­hön. Sa­mal­la ih­mi­nen on kui­ten­kin vie­raan­tu­nut Ju­ma­las­ta ja me­net­tä­nyt us­kon­sa Ju­ma­lan siu­nauk­seen. Sii­tä on seu­ran­nut ah­neut­ta, tyy­ty­mät­tö­myyt­tä ja luon­non­va­ro­jen tuh­lai­le­vaa käyt­töä. Luon­non hätä tuo huol­ta ja mur­het­ta.

Sa­mal­la us­ko ih­mi­sen ky­kyyn rat­kais­ta ai­heut­ta­man­sa on­gel­mat on hei­ken­ty­nyt. Vain us­ko Ju­ma­lan siu­nauk­seen ja ar­moon voi tuo­da sy­dä­meen rau­han. Tuon sy­dä­meen rau­han tuo­van us­kon saa omak­seen us­ko­mal­la syn­nit an­teek­si Jee­suk­sen ni­mes­sä ja ve­res­sä.