Päivämies
– Kun vanhempani erosivat, olin noin puolivuotias. Muistikuvia siitä, kun isä jätti perheensä, ei siis ole jäänyt mieleeni, kertaa jämsäläinen Pertti Kehusmaa lapsuutensa tapahtumaa.
Perheeseen oli syntynyt kuusi lasta kuuden vuoden sisällä, ja perhe oli juuri rakentanut uuden omakotitalon. Vaikka itse tapahtuma ei jäänytkään lapsen mieleen, on sillä ollut suuri vaikutus miehen koko elämään.
– Hylätyksi tulemisen kokemus on saattanut vaikuttaa tietynlaiseen pohjavireeseen, joka minulla on aina ollut. Olen herkästi haavoittuvainen, ja mielialani on helposti alavireinen, analysoi Kehusmaa kokemuksen jättämää vaikutusta itsessään.
Varttuessaan Kehusmaa tunsi toisinaan ulkopuolisuutta ja toiseutta erilaisissa tilanteissa. 1970- ja 80-luvuilla avioerot olivat harvinaisia uskovaisten keskuudessa, ja vertaistuki oli vähissä. Jotkut ajattelemattomasti lausutut sanat tai uskovaisten tilaisuuksissa pidetyt avioeroja koskevat, hyvää tarkoittavat puheenvuorot viilsivät syvän haavan nuoren pojan sydämeen.
– Tiedän, että kenelläkään heistä ei ollut tarkoitus pahoittaa mieltäni, ja ajattelen armollisuudella kaikkea tapahtunutta. Olisi kuitenkin hyvä eri tilanteissa ja puheenvuoroissa ottaa nykyisinkin aina huomioon, että kuulijoissa voi olla lapsia ja nuoria, joita asia koskettaa, Kehusmaa muistuttaa.
Kotipaikkakunnan ja kotisiionin väki osasi kuitenkin huomioida asian hienotunteisesti. Jotkut vanhemmat uskovaiset miehet korvasivat ehkä tietämättäänkin isättömyyden tunnetta ja toimivat samalla turvallisina isähahmoina eri elämäntilanteissa.
– Äitini veljet ja kavereideni isät ottivat minut poikiensa kanssa mukaan marjareissuille ja muillekin matkoille. Se oli sellaista hiljaista välittämistä, mikä antoi tukea, muistelee Kehusmaa kiitollisena.
Myöhemmin suurperheen isäksi kasvaminen on tuonut toisinaan haasteita eteen. Sen myötä suhtautuminen omaan isään on muuttunut armollisemmaksi ja ymmärtäväisemmäksi.
– Olen itse kolmentoista lapsen isänä ja puolisona monesti kokenut taitamattomuutta ja keskeneräisyyttä perheen sisäisten ihmissuhteiden hoitamisessa, puolison kunnioittamisessa ja ymmärtämisessä sekä lasten kasvatukseen liittyvissä kysymyksissä. Olen ymmärtänyt, miten valtavan suuri merkitys on ollut turvallisella uskovaisella kodilla ja läheisillä, joita omalla isälläni ei samalla tavalla ole ollut. Anteeksiantamuksen evankeliumi on ollut se tärkein voima omassa avioliitossamme, ja olisi varmasti ollut myös isäni kohdalla, pohtii Kehusmaa.
Kun Kehusmaan äiti sairastui syöpään, saivat vanhemmat korjattua evankeliumilla välinsä ennen hänen kuolemaansa. Evankeliumin vaikutuksen näkyminen heidän väleissään oli miehelle puhutteleva kokemus.
– Olisin toivonut isän saavan saattomiehiä rinnalleen sen jälkeenkin. Hän jäi hautajaisten jälkeen tyhjän päälle, ja koin, että minusta ei ollut saattomieheksi hänelle.
Isän ja pojan välit on elämä johtanut erilleen, eivätkä ne ole vuosien saatossa luontevasti lähentyneet.
– Olemme yhdessä isäni kanssa todenneet, että se mikä on näin muotoutunut, ei taida luontevasti enää muuksi muuttua.
Lue juttu kokonaisuudessaan sekä muita aiheeseen liittyviä juttuja tällä viikolla ilmestyvästä Päivämiehestä.
Blogit
Lukijan kuva
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys