Oletko tullut ajatelleeksi, että monissa yhteiskunnan toiminnoissa on jonkinlainen tavoite saattaa asiat kutakuinkin valmiiksi aina ennen joulua ja juhannusta?
Vanhuuteen varautuminen on osa normaalia elämää. Se on ennakointia ja suunnittelua hyvän vanhuusiän mahdollistamiseksi. Moni varautuu vanhuuteen erilaisten asumisjärjestelyjen avulla ja etsii ratkaisuja talouden ja oikeudellisten asioiden järjestämiseen. Myös omasta terveydestä ja sosiaalisista suhteista huolehtiminen on vastuullista varautumista vanhuuteen.
Vuoden pimein aika alkaa olla takanapäin ja päivät pitenevät. Valo lisääntyy. Myös ihmismieli virkistyy valon lisääntymisen myötä. Kaamoksen masentava vaikutus vaihtuu iloon ja kevään odotukseen.
Meillä ihmisillä on sisimmässämme vahva kaipaus vapauteen. Mutta tiedostammeko aina, mistä meidän oikeastaan pitäisi vapautua ja mitä saavutetusta vapaudesta seuraa? Alkaneena vuonna SRK:n viestinnän teemana on vapaus. Tällä teemalla halutaan erityisesti välittää viestiä uskon tuomasta vapaudesta ja ilosta. Kristityn vapaudesta nouseva rakkaus ohjaa sellaiseen toimintaan, joka näkyy vastuullisuutena itseä ja toisia kohtaan.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys