JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Nykyiset blogit

Toilailevien turistien opas vihan äärellä

Nykyiset blogit
8.4.2024 10.00

Juttua muokattu:

8.4. 09:58
2024040809582020240408100000

Mi­nul­la oli tois­sa päi­vä­nä tar­koi­tus työs­tää viha-teks­tiä, jon­ka ai­hi­on olin kir­joit­ta­nut jo ai­kai­sem­min. Olin kui­ten­kin niin vi­hai­nen, et­ten ky­en­nyt is­tu­maan pai­koil­la­ni. Oli tou­hut­ta­va. Mi­ten minä edel­leen­kin suos­tuin sii­hen, et­tä ra­jo­ja­ni yli­te­tään ja toi­min uh­riu­tu­en ja na­pi­sin? Vas­ta kun lo­pul­ta pys­tyin rau­hoit­tu­maan, mi­nul­le sel­vi­si, et­tä viha oli peit­tä­mäs­sä al­la ole­vaa su­rua sii­tä, et­tä koin, et­tä mi­nun tun­teil­la­ni ei ole mer­ki­tys­tä.

Olen saa­nut käy­dä mat­kaa vi­han tun­teen kans­sa. Saa­ko us­ko­vai­nen tun­tea vi­haa? Sal­lin­ko lä­him­mäis­te­ni il­mais­ta vi­haa? Us­kal­lan­ko it­se vi­has­tua? Pi­tää­kö tun­tei­ta pyy­tää an­teek­si? Enem­män on ky­sy­myk­siä kuin vas­tauk­sia. Raa­mat­tu­kin tun­tee vi­han tun­teen ja an­taa oh­jeen: ”Vaik­ka vi­has­tut­te­kin, äl­kää teh­kö syn­tiä. So­pi­kaa rii­tan­ne, en­nen kuin au­rin­ko las­kee.” (Ef. 4:26.)

Ker­ran is­tuin seu­rois­sa. Meil­lä oli ol­lut ys­tä­vä­ni kans­sa vai­ke­aa. Olin vi­hai­nen hä­nel­le hä­nen toi­min­nas­taan. Pu­hu­ja luki Raa­ma­tus­ta koh­dan: "Jos joku sa­noo: 'Minä ra­kas­tan Ju­ma­laa', mut­ta vi­haa vel­je­än­sä, niin hän on val­het­te­li­ja. Sil­lä joka ei ra­kas­ta vel­je­än­sä, jon­ka hän on näh­nyt, se ei voi ra­kas­taa Ju­ma­laa, jota hän ei ole näh­nyt." (1. Joh 4:20.) Sii­nä minä is­tuin kip­pu­ras­sa, ihan sol­mus­sa. Jo­ta­kin sain tun­nois­ta­ni so­per­re­tuk­si toi­sel­le ys­tä­väl­le­ni.

An­ta­kaa an­teek­si, vaik­ka teil­lä oli­si moit­ti­mi­sen ai­het­ta, Raa­ma­tus­sa ke­ho­te­taan (Kol. 3:13). Huh huh, Ju­ma­lan sa­nan neu­vot tun­tu­vat mah­dot­to­mil­ta elää to­dek­si. Minä ai­na­kin olen niin va­ja­vai­nen ih­mis­lap­si, et­tä hel­pos­ti me­nee niin sa­no­tus­ti ”tun­tei­siin”. Vas­ta, kun saan kä­si­tel­lä tun­ne­ta­sol­la ti­lan­tei­ta, sy­dän­kin yh­tyy an­teek­si­an­toon. Eh­kä­pä tuo Raa­ma­tun ke­ho­tus ei tar­koi­ta­kaan sitä, et­tä sa­man tien pi­täi­si pys­tyä an­ta­maan an­teek­si. Edel­lä mai­nit­tu raa­ma­tun­koh­ta oh­jeis­ti, et­tä asi­at so­vit­tai­siin "en­nen au­rin­gon­las­kua".

Jos­kus olen har­hau­tu­nut se­lit­tä­mään te­ko­ja­ni kai­ken maa­il­man tun­ne­te­o­ri­oil­la, vaik­ka oma­tun­to­ni on ki­pe­ä­nä kol­kut­ta­nut. Ko­kei­lin se­lit­tää it­sel­le­ni, et­tä mi­nul­la on oi­keus tun­tea ja toi­mia näin, mut­ta rau­haa en saa­nut. Vas­ta nöyr­ty­mi­nen ja evan­ke­liu­min vas­taa­not­ta­mi­nen rau­hoit­ti mie­le­ni.

Toi­sel­la saat­taa ol­la her­kem­pi oma­tun­to myös vi­han tun­teen kans­sa, ja toi­sel­la se ei kol­ku­ta niin pie­nes­tä. Olen op­pi­nut, et­tä mi­nul­le on tär­ke­ää ol­la kuu­li­ai­nen omal­le her­käl­le omal­le­tun­nol­le­ni ja lait­taa syn­ti­nä pois se, mikä tun­toa pai­naa. Ei­vät nämä asi­at ko­vin sel­kei­tä ei­vät­kä help­po­ja ai­na­kaan mi­nul­le ole. Oli­si ar­vo­kas­ta kes­kus­tel­la näis­tä asi­ois­ta enem­män.

Vi­has­ta nou­see hel­pos­ti mie­li­ku­va hal­lit­se­mat­to­mas­ta nyr­kit pys­tys­sä hei­lu­vas­ta hen­ki­lös­tä. No, se ei ole­kaan se ra­ken­ta­va kei­no il­mais­ta vi­haa, mut­ta vi­hal­la voi kui­ten­kin ol­la oma teh­tä­vän­sä. Viha ker­too, et­tä asia on tär­keä tai et­tä joku on ylit­tä­mäs­sä ra­jo­ja­ni. On hy­vä­kin, et­tä ei ole au­to­maat­ti­ses­ti val­mis miel­lyt­tä­mään kaik­kia kai­kes­sa, mut­ta sii­tä nou­see­kin sit­ten uu­sia ky­sy­myk­siä: Hy­lä­tään­kö mi­nut, jos sa­non ei? Ra­kas­te­taan­ko mi­nua, jos en yri­tä­kään enää ol­la se mu­ka­va ja myö­täi­le­vä? Raa­ma­tus­sa ope­te­taan pi­tä­mään it­ses­tään koh­tuul­li­ses­ti ja ar­vos­ta­maan it­se­ään. Ei kai Raa­mat­tu ke­ho­ta mei­tä sii­hen, et­tä sal­li­sim­me tois­ten ih­mis­ten käyt­tää mei­tä kyn­nys­mat­to­na.

Vi­han­kä­sit­te­lyp­ro­ses­si­ni on osa am­ma­til­li­sen iden­ti­teet­ti­ni ke­hit­ty­mis­tä. Al­kuun ha­lu­sin, et­tä asi­ak­kaat pi­täi­si­vät mi­nus­ta ai­na ja yri­tin ol­la heil­le mah­dol­li­sim­man ys­tä­väl­li­nen. Si­säl­le­ni ker­tyi pal­jon mus­tuut­ta, kun en sa­noit­ta­nut tur­hau­tu­mis­ta­ni, vaan py­rin ai­na ole­maan val­ta­van dip­lo­maat­ti­nen. En ha­lun­nut aja­tel­la pa­haa asi­ak­kais­ta­ni, mut­ta näin al­koi käy­mään, kun en sa­no­nut heil­le suo­raan hei­dän vir­heis­tään koi­ra­val­jak­ko­a­je­luil­la. Asi­ak­kaat il­mai­si­vat usein­kin pi­tä­vän­sä mi­nus­ta, mut­ta minä tun­sin vi­haa "toi­lai­le­via tu­ris­te­ja­ni" koh­taan.

Eri­tyi­ses­ti tänä tal­ve­na olen tar­peen tul­len sa­man tien py­säyt­tä­nyt val­ja­kot ja sa­no­nut asi­a­no­mai­sel­le, mi­ten ei tule toi­mia. Sit­ten olen voi­nut jat­kaa aje­lua hy­väl­lä mie­lel­lä, ja usein tu­ris­tit ovat­kin ot­ta­neet neu­vois­ta­ni vaa­rin.

En­tä se pel­ko, pi­de­tään­kö mi­nus­ta enää, jos olen suo­ra­sa­nai­nen ja tiuk­ka opas? En­nen tai­sin ol­la vä­hän pas­sii­vi­sag­g­res­sii­vi­nen, kun en sa­noit­ta­nut aja­tuk­si­a­ni ja tun­tei­ta­ni, ja her­kem­mät asi­ak­kaat var­mas­ti ais­ti­vat sen. It­se asi­as­sa luu­len, et­tä tu­ris­tit ar­vos­ta­vat mi­nua en­tis­tä­kin enem­män nyt, kun olen ”no­he­vam­pi”.

Ei täs­sä val­miik­si tule. Edel­leen­kin taan­nun niin työs­sä kuin va­paa-ajal­la. Myös Jee­sus kii­vas­tui. Hän kaa­toi kaup­pi­ait­ten pöy­dät temp­pe­lin edus­tal­la. (Matt. 21.) Jee­sus osoit­ti esi­mer­kil­lään, et­tä hän­kään ei sie­tä­nyt vää­rän­lais­ta toi­min­taa. Raja tuli vas­taan ja Jee­sus osoit­ti sen sel­väs­ti.

Ju­ma­las­ta on to­det­tu, et­tä hän vi­haa syn­tiä, mut­ta ra­kas­taa syn­tis­tä ih­mis­tä. Har­vem­min me ih­mi­set pys­tym­me tun­te­maan puh­das­ta vi­han tun­net­ta il­man tur­me­lus­ta. Ko­vin sitä tun­tee it­sen­sä va­ja­vai­sek­si täs­sä Ju­ma­lan op­pi­kou­lus­sa, mut­ta luo­des­saan ih­mi­sen Ju­ma­la tie­si, mitä te­koa me olem­me. Hän jät­ti meil­le eh­ty­mät­tö­män ar­mon­läh­teen, jos­ta saam­me am­men­taa juu­ri niin pal­jon rai­kas­ta ar­mon­vet­tä kuin tar­vit­sem­me.

LauraVuorma
Elän tunteella. Talvisin ajelen turistien kanssa koiravaljakoilla. Opiskelen Rosen-terapiaa, joka on kokonaisvaltaista kehomieliterapiaa. Harrastan lorvimista, lentopallon pelaamista, luonnossa samoilua ja tunnesyömistä. Kuulen mielelläni palautetta teksteistäni: laura_vuorma(at)hotmail.com.
23.5.2024

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1. Kor. 12:4–5

Viikon kysymys