Jos­sain on to­det­tu, et­tä us­koa ja rak­kaut­ta ei voi ei­kä tar­vit­se an­sai­ta. Mo­lem­mat ovat asi­oi­ta, jot­ka an­ne­taan ih­mi­sel­le ul­ko­puo­lel­ta. Ju­ma­la lah­joit­taa us­kon ja syn­nyt­tää rak­kau­den. Toi­saal­ta hän sa­nas­saan kut­suu ih­mis­tä hoi­ta­maan saa­tu­ja lah­jo­ja.

Myös ajal­li­nen rak­kaus mie­hen ja nai­sen vä­lil­lä syn­tyy Ju­ma­lan lah­ja­na. Van­hem­pien ja las­ten sekä si­sa­rus­ten tai ys­tä­vien vä­lil­lä val­lit­se­va rak­kaus on se­kin Ju­ma­lan ai­kaan­saa­maa. Rak­kau­teen liit­tyy toi­sen kun­ni­oit­ta­mi­nen, vas­tuu, huo­len­pi­to ja ar­vos­ta­mi­nen sel­lai­se­naan. Täl­lai­nen rak­kaus on pelk­kää tun­ne­ko­ke­mus­ta vah­vem­pi ja mo­ni­säi­kei­sem­pi side.

Apos­to­li Paa­va­li ku­vaa, kuin­ka us­kon kaut­ta omis­tet­tu Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki syn­nyt­tää ih­mi­ses­sä he­del­miä. Näi­tä ovat rak­kaus, ilo, rau­ha, kär­si­väl­li­syys, ys­tä­väl­li­syys, hy­vyys, us­kol­li­suus, lem­peys ja it­se­hil­lin­tä. (Gal. 5:22–23). Täs­sä leh­des­sä kä­si­tel­lään us­ko­mi­sen iloa sekä liit­tee­nä ole­vas­sa Sii­o­nin Lä­he­tys­leh­des­sä li­säk­si rak­kaut­ta. Teks­tit avaa­vat, kuin­ka suu­ri siu­naus kät­key­tyy iloon ja rak­kau­teen.

Us­kon lah­jan saa­mi­seen liit­tyy usein vah­vo­ja tun­tei­ta. Saa­te­taan to­de­ta, et­tä tuol­loin ih­mi­nen on ”hy­vis­sä tun­te­mi­sis­sa”. Iloa us­kon lah­jas­ta ko­ke­vat löy­tä­jän li­säk­si niin toi­set us­ko­vai­set kuin tai­vaan en­ke­lit­kin (Luuk. 15:10). Ar­jen elä­mäs­sä ja us­kon tiel­lä tun­nel­mat vaih­tu­vat hel­pos­ti ar­ki­sem­mik­si. Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja saat­taa us­ko­vai­sen myös epäi­le­mään Ju­ma­lan ar­moa ja huo­len­pi­toa.

Us­ko­mi­sen iloa voi ko­kea niin hy­vi­nä, ta­val­li­si­na kuin vai­kei­na­kin päi­vi­nä. Vaik­ka elä­mäs­sä oli­si su­rua, me­ne­tyk­siä tai vai­keuk­sia, voi ko­kea us­ko­mi­sen iloa. Hen­gen he­del­mä­nä ilo ei ole riip­pu­vai­nen edes ajal­li­sis­ta tun­teis­ta tai elä­män­ti­lan­tees­ta. Sa­moin Ju­ma­lan rak­kaut­ta ja huo­len­pi­toa voi ko­kea, vaik­ka ko­et­te­le­muk­sen koh­da­tes­sa oli­si yk­sin.

Seu­ra­pu­heis­ta mo­nil­le on tut­tu to­te­a­mus, et­tä us­ko­maan saa jää­dä ”tun­tui mil­tä tun­tui”. Ju­ma­lan pe­las­tus­työ Kris­tuk­ses­sa ja us­kon lah­ja­luon­ne ei­vät ole riip­pu­vai­sia omis­ta­jan­sa elä­män­ti­lan­tees­ta tai tun­te­muk­sis­ta. Us­kon pää­mää­rä ja pal­kin­to on yh­tä suu­ri sil­le, joka ää­neen kiit­tää Ju­ma­laa kuin sil­le, joka us­koo elä­män tuo­mien kuor­mien al­ta.