Vii­me vii­kol­la teim­me bus­si­mat­kan Ra­nu­an opis­tol­le vart­tu­neit­ten jou­lu­juh­laan. Oli kyl­lä niin vir­kis­tä­vä reis­su. Pää­sim­me naut­ti­maan jou­lun tun­nel­mas­ta mo­nel­la lail­la. En­sik­si­kin oli tar­jol­la mait­ta­va jou­lu­a­te­ria, ja sen jäl­keen väki al­koi ko­koon­tua juh­la­sa­liin odot­ta­maan oh­jel­ma­tar­jon­taa. Kau­niis­ti soi jou­lui­nen mu­siik­ki ja kuo­ro­lais­ten sy­dän­tä läm­mit­tä­vät esi­tyk­set. Jou­lu­ku­va­el­man myö­tä pää­sim­me mu­kaan en­sim­mäi­sen jou­lun ta­pah­tu­miin. Ku­va­el­ma oli kyl­lä to­del­la hy­vin to­teu­tet­tu ja tem­pai­si mu­kaan­sa. Aja­tel­la, kuin­ka kau­kaa itä­maan tie­tä­jät­kin rat­sas­ti­vat ka­me­leil­laan täh­teä seu­ra­ten ja löy­si­vät Bet­le­he­min tal­lis­ta vas­ta­syn­ty­neen Jee­sus-lap­sen. Reh­to­rin pi­tä­män har­tau­den jäl­keen oli hyvä jo koh­ta läh­teä jou­lui­sis­sa tun­nel­mis­sa pa­luu­mat­kal­le­kin. Mut­ta sitä en­nen saim­me vie­lä naut­tia pe­rin­tei­sis­tä jou­lu­kah­veis­ta tort­tu­jen ja pi­pa­reit­ten kans­sa. Hy­vil­lä mie­lin pa­lai­lim­me bus­sil­le, ja keu­la koh­ti ko­ti­seu­tua. Ajo­ke­li ja tien kun­to ei ol­lut mi­kään pa­ras mah­dol­li­nen, mut­ta tur­val­li­ses­ti pää­sim­me ta­kai­sin ko­ti­kon­nuil­le lep­poi­san il­ma­pii­rin val­li­tes­sa.

Joka iki­nen ker­ta lin­ja­bii­lil­lä mat­kus­ta­es­sa­ni nou­see mie­leen eräs haus­ka ta­paus. Niin täl­lä­kin ker­ral­la, ja se­hän pi­tää ker­toa muil­le­kin.

Olin ol­lut vie­rai­lul­la ys­tä­vä­ni luo­na lä­hi­kau­pun­gis­sa. Hän saat­te­li mi­nut it­se­näi­syys­päi­vän il­ta­na lin­ja-au­to­a­se­mal­le ja jäi sin­ne vil­kut­ta­maan, kun nou­sin pi­ka­vuo­ro­bus­siin ja mat­ka koh­ti Kuu­sa­moa al­koi. Is­tah­din etu­penk­kiin heti kul­jet­ta­jan taak­se, jos­ta voin hel­pos­ti seu­ra­ta mat­kan ete­ne­mis­tä. Läh­dim­me kau­pun­gis­ta lu­mi­py­ryn saat­te­le­mi­na. Jon­kin mat­kaa kö­rö­tet­ty­äm­me huo­ma­sin py­rä­kän kes­kel­tä py­sä­kin mer­kin ja näin, kuin­ka siel­lä nai­nen pie­nen lap­sen kans­sa oli pyr­ki­mäs­sä bus­sin kyy­tiin. Myös kus­ki var­maan ha­vait­si hei­dät, mut­ta mat­kam­me jat­kui py­säh­ty­mät­tä. Huo­ma­sin, kuin­ka hän het­ken ajet­tu­aan ru­pe­si raa­pi­maan pää­tään ja hi­das­te­le­maan vauh­tia. Aa­vis­tin jo, mitä tu­li­si ta­pah­tu­maan.

Seu­raa­vas­sa tien­ris­teyk­ses­sä hän ryh­tyi veks­laa­maan au­ton­keu­laa ta­kai­sin kau­pun­gin suun­taan. Au­tos­sa kävi hil­jai­nen ku­hi­na. Mat­kus­ta­jat oli­vat ai­van ih­meis­sään. Kus­ki ot­ti mik­ro­fo­nin ja ker­toi, et­tä erääl­lä py­sä­kil­lä oli­si ol­lut tu­los­sa mat­kus­ta­jia kyy­tiin, mut­ta kos­ka se oli va­ki­o­vuo­ron py­säk­ki, niin hän ei voi­nut sii­hen py­säh­tyä. Nyt hä­nen täy­tyy pa­la­ta ta­kai­sin ja ker­toa viit­to­jil­le mik­si ei­vät pääs­seet kyy­tiin ja et­tä seu­raa­va va­ki­o­vuo­ron bus­si tu­li­si tun­nin ku­lut­tua. ”Ei voi ol­la tot­ta”, ajat­te­lin ja si­säl­lä­ni kup­li­va nau­ru hy­ti­syt­ti koko ke­ho­a­ni, kun yri­tin ol­la rä­jäh­tä­mät­tä ää­neen. Ku­vit­te­lin, mi­ten kul­jet­ta­ja sen asi­an käy­tän­nös­sä hoi­taa. Ajaa­ko hän vauh­dil­la ohi ja au­ki hi­la­tus­ta ik­ku­nas­ta huu­taa asi­an­sa, kos­ka ei saa py­säh­tyä. Vil­kai­sin käy­tä­vän toi­sel­la puo­lel­la is­tu­vaa nai­sih­mis­tä, ja hä­nen il­meen­sä ker­toi mei­dän ole­van sa­mal­la aal­to­pi­tuu­del­la. Ko­pu­tin kus­kia olal­le ja sa­noin hä­nel­le, min­kä pi­dä­te­tyl­tä nau­rul­ta­ni pys­tyin, et­tä ei­kö hä­nen oli­si sama ot­taa mat­kus­ta­jat kyy­tiin, kun hän kum­min­kin jou­tuu py­säh­ty­mään. ”No, niin­hän se kyl­lä on”, tuu­mi som­pai­li­ja tyy­nes­ti.

Niin hu­ruut­te­lim­me py­sä­kin ohi tois­ta­mi­seen, täl­lä ker­taa toi­seen suun­taan. Taa­sen löy­tyi tien­ris­teys, jos­sa au­to veks­lat­tiin ym­pä­ri ja pa­lat­tiin ta­kai­sin päin. Ja vie­lä siel­lä py­sä­kil­lä sei­soi­vat nai­nen ja lap­si yhä san­kan lu­mi­py­rä­kän ar­moil­la. Bus­si py­säh­tyi ja poi­mi läm­pöön­sä vi­lui­set lu­mi­kuor­rut­tei­set odot­ta­jat. Hy­vä­sy­dä­mi­nen kul­jet­ta­ja se­lit­ti käy­tös­tään heil­le­kin. Ja niin mat­ka jat­kui lu­men tuis­ku­tes­sa. Ihas­te­lin mat­kan var­rel­la kau­nii­ta jou­lu­va­lo­ja ko­deis­sa ja vi­lah­te­le­via kynt­ti­löi­tä ik­ku­nois­sa.

Pe­ril­le saa­vut­tu­am­me kii­tin bus­si­kus­kia ja ker­roin, kuin­ka mi­nus­ta tun­tui hy­väl­tä hä­nen te­kon­sa. Sa­noin, et­tä nyt us­koin, et­tei in­hi­mil­li­syys ole vie­lä maa­il­mas­ta lop­pu­nut. ”Niin kun minä ru­pe­sin ajat­te­le­maan, et­tä siel­lä oli se lap­si­kin”, hän tuu­mi vie­lä lo­puk­si. Saa­vuim­me mää­rän­pää­häm­me lo­pul­ta hie­man ai­ka­tau­lus­ta myö­häs­sä, mut­ta en kyl­lä huo­man­nut ke­nen­kään ole­van ko­vin är­ty­neen nä­köi­nen. Mie­les­sä­ni hy­ker­te­lin, et­tä on­pa­han mi­nul­la mo­jo­va jut­tu ko­tiin vie­mi­sek­si. Kaik­kea sitä nä­kö­ään voi sat­tua, kun bus­sin kyy­tiin hyp­pää.

Heti ko­tiin pääs­ty­ä­ni soi­tin saat­te­li­jal­le­ni ja ker­roin mat­kan ta­pah­tu­mis­ta. Kyl­lä­hän se jak­soi nau­rat­taa.

Enää ei ra­kas ys­tä­vä­ni ole saat­te­le­mas­sa ja vil­kut­ta­mas­sa jää­hy­väi­sik­si. Niin usein muis­tan ja kai­paan hän­tä. Hän on jo pääs­syt iki­jou­luun.

Jou­lui­set puu­hat jat­ku­vat ko­to­sal­la jou­lu­lau­lu­ja kuun­nel­len. Il­man nii­tä oli­si vai­kea ku­vi­tel­la jou­lua tu­le­vak­si. Ai­na­kin ker­ran on pääs­tä­vä lau­la­maan kau­neim­pia jou­lu­lau­lu­ja. Niin­pä tänä il­ta­na suun­taam­me kul­kum­me omal­le rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­le ja pää­sem­me naut­ti­maan yh­des­sä lau­la­mi­ses­ta.