Pet­ri Luk­ka

Lap­suu­des­sa ja nuo­ruu­des­sa, kun olin toi­mi­nut vas­toin äi­din ja isän ope­tus­ta, oli vai­kea koh­da­ta hei­tä. Sen jäl­keen ha­lu­si vä­hän pii­lo­tel­la, eh­kä vä­hän pe­lot­ti­kin. Ar­ka­na ja nöy­rä­nä as­te­li ko­tiin. Jos­kus tot­te­le­mat­to­muu­des­ta seu­ra­si jo­kin ran­gais­tus ja asia so­vit­tiin asi­a­no­sais­ten kans­sa. Tär­keim­pä­nä asi­a­na oli kui­ten­kin se, et­tä kai­ken sai us­koa an­teek­si. Van­hem­mat siu­na­si­vat, ja evan­ke­liu­min siu­nauk­sen al­la sain ai­na uu­den mah­dol­li­suu­den aloit­taa puh­taal­ta pöy­däl­tä.

Äi­ti ja isä ha­lu­a­vat joh­dat­taa lap­si­an­sa tur­val­li­seen ja hy­vään elä­mään. He ha­lu­a­vat an­taa lap­sil­leen tur­val­li­sia ra­jo­ja ja rak­kaut­ta sekä tu­le­vai­suu­den­toi­von nä­kö­a­lo­ja. En­nen kaik­kea us­ko­vai­set van­hem­mat ha­lu­a­vat kas­vat­taa lap­si­aan us­ko­maan ja luot­ta­maan hy­vään Ju­ma­laan. ”Mi­nul­la on omat suun­ni­tel­ma­ni tei­tä var­ten, sa­noo Her­ra. Mi­nun aja­tuk­se­ni ovat rau­han ei­vät­kä tu­hon aja­tuk­sia: minä an­nan teil­le tu­le­vai­suu­den ja toi­von.” (Jer. 29:11.)

Kaik­ki ai­kui­set­kin, myös äi­dit ja isät, lan­ke­a­vat syn­tiin. Syn­ti tuo sy­dä­mel­le pel­koa ja tur­vat­to­muut­ta. Usein syn­tiin lan­gen­nut ha­lu­aan pii­lou­tua Ju­ma­lal­ta, niin kuin Adam ja Ee­va pii­lot­te­li­vat pa­ra­tii­sis­sa. Tä­nä­kin päi­vä­nä Ju­ma­la kut­suu syn­tiin lan­gen­nut­ta ih­mis­tä niin kuin kut­sui pa­ra­tii­sis­sa. Jee­sus an­toi evan­ke­liu­min le­vit­tä­mi­sen teh­tä­vän seu­raa­jil­leen. Hä­nen val­ta­kun­nas­taan kuu­luu edel­leen tuo an­teek­si­an­ta­va ja kut­su­va ilo­sa­no­ma. Tuo evan­ke­liu­mi roh­kai­see us­ko­maan rau­haan, va­pau­teen ja iloon as­ti.

Epä­var­muut­ta li­sää­vis­tä uu­ti­sis­ta huo­li­mat­ta eläm­me kui­ten­kin hy­vää ai­kaa, ja meil­lä on hel­pos­ti saa­ta­va­na mo­nen­lais­ta mu­ka­vaa ajan­vie­tet­tä sekä ma­te­ri­aa­lia. Raa­mat­tu va­roit­taa kiin­ty­mäs­tä lii­kaa tä­män ajan rik­kauk­siin ja muis­tut­taa sii­tä, et­tä kaik­ki hyvä tu­lee Ju­ma­lal­ta: ”Kun syöt­te it­sen­ne kyl­läi­sik­si, kiit­tä­kää Her­raa, Ju­ma­laan­ne, sii­tä hy­väs­tä maas­ta, jon­ka hän on teil­le an­ta­nut. Va­ro­kaa unoh­ta­mas­ta Her­raa, Ju­ma­laan­ne.” (5. Moos. 8:10–11.)

Vii­me vuo­sien ai­ka­na maa­il­man­laa­jui­nen pan­de­mia ja sen mu­ka­naan tuo­mat ra­joi­tuk­set ovat vä­syt­tä­neet mo­nia. Eri­lai­set mie­li­pi­teet ja nä­ke­myk­set pan­de­mi­an voit­ta­mi­ses­ta in­noit­ta­vat kes­kus­te­lu­ja asi­as­ta. Voi­mak­kai­den mie­li­pi­tei­den esiin tuo­mi­nen ai­heut­taa vas­tak­kai­na­set­te­lua ja jopa rik­koo kris­tit­ty­jen vä­lis­tä rak­kaut­ta. Oli­si pa­rem­pi pyr­kiä et­si­mään nii­tä asi­oi­ta, jot­ka yh­dis­tä­vät us­ko­vai­sia. Raa­mat­tu opet­taa: ”Pi­tä­kää huol­ta, et­tä tu­let­te toi­meen kes­ke­nän­ne, an­ta­kaa an­teek­si toi­sil­len­ne, vaik­ka teil­lä oli­si­kin moit­ti­mi­sen ai­het­ta” (Kol. 3:13).

Ju­ma­lan pel­ko opet­taa kuu­li­ai­suu­teen ja oh­jaa te­ke­mään sel­lai­sia va­lin­to­ja, jot­ka ovat Ju­ma­lan sa­nan ope­tuk­sen mu­kai­sia. On tur­val­lis­ta us­koa, et­tä Ju­ma­la nä­kee kai­ken ja tun­tee jo­kai­sen ih­mi­sen. Luot­ta­mus hy­vän Ju­ma­lan huo­len­pi­toon an­taa vah­van tur­van elä­män vai­keuk­sien kes­kel­lä. Evan­ke­liu­miin us­ko­va saa sel­lai­sen tur­van ja rau­han sy­dä­mel­leen, jota tämä maa­il­ma ei voi an­taa. ”Minä jä­tän teil­le rau­han. Oman rau­ha­ni minä an­nan teil­le, en sel­lais­ta jon­ka maa­il­ma an­taa. Ol­kaa roh­ke­at, äl­kää vai­pu­ko epä­toi­voon.” (Joh. 14:27.)