Mi­ten läm­pi­mäl­tä tun­tuu­kaan, kun joku tu­lee ko­tiim­me pyy­tä­mät­tä. Ko­ko­nai­nen ih­mi­se­lä­mä ko­ke­muk­si­neen as­tuu kyn­nyk­sen yli. Saa ojen­taa kä­ten­sä – yh­den tai kak­si – val­mis­tau­tu­mat­ta, vaa­ti­muk­sit­ta, sel­lai­se­naan. Ar­ki­set, kii­rei­set ja kär­si­mät­tö­mät, odot­ta­vat, hil­jai­set ja le­vol­li­set. Uu­pu­neet, tyh­jät ja haa­voi­te­tut, luot­ta­vai­set, iloi­set ja kii­tol­li­set.

Sii­nä het­kes­sä tupa tul­vah­taa täy­teen iloa ja va­loa. Tuo­reis­sa sa­nois­sa py­säh­ty­nei­syy­den het­ki he­rää eloon tai kii­re hel­ti­ää. Asi­at aset­tu­vat oi­kei­siin mit­ta­suh­tei­siin­sa, huo­lien hei­jas­tu­mat haa­le­ne­vat, kas­vot si­li­ä­vät, mur­heel­lis­ta loh­du­te­taan. Malt­ta­ma­ton pää­see ker­to­maan ää­neen hy­vät uu­ti­sen­sa. Ar­jen kes­kel­lä pil­kah­te­lee ilo, her­syy nau­ru. Saa ma­kus­tel­la päi­vien­sä pa­la­sia uu­sin maus­tein.

Yl­lä­tys­vie­ras ei odo­ta kah­vi­lei­pä­ka­val­ka­de­ja tai pö­lyt­tö­miä pöy­tiä. Se riit­tää, mitä on. Eh­kä hän tu­lee­kin hil­jaa ja vii­pyil­len. Kuu­los­tel­len ja huo­li­neen, mut­ta ter­ve­tul­lee­na. Ter­ve­tul­lee­na ja­ka­maan kuul­luk­si tu­le­mis­ta. Sil­loin­kin, kun juu­ri muu­ta ja­et­ta­vaa ei ole.

Kaik­keen ky­läi­lyyn so­pii Raa­ma­tun ke­ho­tus käy­dä sai­rai­ta kat­so­mas­sa. Kat­so­mas­sa. Edes pu­hu­mi­seen, saa­ti as­ka­rei­siin ei vel­voi­te­ta. Niin ma­ta­lal­le on odo­tuk­set ase­tel­tu. Pie­ni­kin läs­nä­o­lon het­ki luo le­vol­li­suut­ta, ly­hyt­kin koh­taa­mi­nen kan­taa. Nii­den jäl­ki­läm­mös­sä on hyvä vii­pyä.

Eri­tyis­tä iloa ja kii­tol­li­suut­ta tun­tee sil­loin, kun ys­tä­vä hy­väs­te­jä ha­la­tes­saan jak­saa roh­kais­ta evan­ke­liu­mil­la, pyy­tä­mät­tä­kin. Mi­ten loh­dul­li­sel­ta, rak­kaal­ta ja tur­val­li­sel­ta se tun­tuu­kaan! Tai­vaan Isäl­lä on va­raa an­taa suu­ria lah­jo­ja, kä­de­nu­lot­tu­vil­le.

Kii­tos,

et­tä tu­let luok­se­ni sil­loin,

kun en jak­sa kut­sua.

Tu­let hil­jaa ja ky­se­le­mät­tä.

Tu­let vain,

jot­ta saan ojen­taa kä­te­ni.