Ari-Pek­ka Pa­lo­la

Les­ta­di­o­lai­suu­den yh­te­näi­syys al­koi ra­koil­la jo 1870-lu­vul­la, pian Lars Levi La­es­ta­diuk­sen kuo­le­man jäl­keen. Laa­jan liik­keen koos­sa pi­tä­mi­nen il­man or­ga­ni­saa­ti­o­ta osoit­tau­tui mah­dot­to­muu­dek­si. 1800-lu­vul­la lo­pul­la ta­pah­tui les­ta­di­o­lai­suu­den suu­ri ha­jaan­nus.

Kol­mek­si ryh­mäk­si

Ju­ha­ni Raat­ta­maa ja hä­nen lä­him­mät työ­to­ve­rin­sa pi­ti­vät tär­ke­ä­nä va­paa­ta evan­ke­liu­min ju­lis­tus­ta. Hei­dän mu­kaan­sa oi­kei­ta kris­tit­ty­jä löy­tyi vain les­ta­di­o­lais­ten jou­kos­ta. Täl­tä poh­jal­ta muo­dos­tui van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suus, jos­ta tuli Suo­mes­sa liik­keen pää­uo­ma.

Esi­kois­les­ta­di­o­lai­suu­den tun­nus­piir­tee­nä oli esi­kois­seu­ra­kun­nan ko­ros­ta­mi­nen. Kaik­kien les­ta­di­o­lais­ten tuli osoit­taa kuu­li­ai­suut­ta täl­le seu­ra­kun­nal­le he­rä­tyk­sen syn­ty­si­joil­la Ruot­sin La­pis­sa ja nou­dat­taa sen an­ta­mia oh­jei­ta. Esi­kois­les­ta­di­o­lai­suus sai vah­van ja­lan­si­jan Poh­jois-Ame­ri­kas­sa sekä Ruot­sin ja Nor­jan La­pin län­si­o­sis­sa. Sen kes­kus­pai­kak­si muo­dos­tui Jäl­li­vaa­ra.

Uus­he­räys ar­vos­te­li va­paa­ta syn­nin­pääs­tön ju­lis­tus­ta ja kat­soi, et­tä oi­kein us­ko­via löy­tyy mui­den­kin kris­til­lis­ten ryh­mien pii­ris­tä. Li­säk­si se hy­väk­syi lain kol­man­nen käy­tön eli kä­si­tyk­sen, jon­ka mu­kaan laki kuu­luu kris­ti­tyil­le hen­gel­li­se­nä opet­ta­ja­na. Uus­he­räyk­ses­tä muo­dos­tui sel­vim­min suo­ma­lai­nen les­ta­di­o­lai­suu­den haa­ra.

Vuo­teen 1906 men­nes­sä jako kol­meen suun­tauk­seen oli va­kiin­tu­nut. Sii­tä läh­tien nämä kol­me pää­ryh­mää ovat toi­mi­neet eril­lään toi­sis­taan. Mi­kään ryh­mis­tä ei ole säi­ly­nyt yh­te­näi­se­nä, vaan ha­jaan­tu­mis­ke­hi­tys on jat­ku­nut. Eri­lai­sia les­ta­di­o­lais­ryh­mä on muo­dos­tu­nut yli 20. Täs­tä eteen­päin tar­kas­te­len kui­ten­kin vain van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den ha­jaan­nuk­sia.

Eri­mie­li­syyk­siä seu­ra­kun­ta­o­pis­ta

Jo suu­ren ha­jaan­nuk­sen ai­kaan Ame­ri­kas­sa al­koi­vat muo­dos­tua ai­nek­set nel­jän­nen ryh­män syn­ty­mi­sel­le. Ame­ri­kan esi­kois­les­ta­di­o­lai­set ja­kau­tui­vat pian kah­teen ryh­mään, iso- ja pik­ku­e­si­koi­siin. Ni­mi­tyk­set viit­ta­si­vat ryh­mien kes­ki­näi­siin voi­ma­suh­tei­siin.

1900-lu­vun alus­sa pik­ku­e­si­koi­set pää­o­sin su­lau­tui­vat hei­de­ma­ni­lai­siin, jot­ka vas­ta­si­vat Suo­men van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sia. Opil­lis­ta yk­si­mie­li­syyt­tä ei kui­ten­kaan syn­ty­nyt. Ame­ri­kas­sa jär­jes­tet­tiin vuo­des­ta 1908 läh­tien suu­ria seu­ro­ja, jois­sa pää­si­vät esil­le eri­lai­set opin­kä­si­tyk­set. Näi­den seu­ro­jen osal­lis­tu­jis­ta muo­dos­tui oma ryh­män­sä, ”suur­seu­ra­lai­set”.

Vuon­na 1931 suur­seu­ra­lai­set kut­sui­vat Suo­mes­ta van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sia pu­hu­jia saar­na­mat­kal­le. Tämä käyn­nis­ti Suo­mes­sa ta­pah­tu­ma­sar­jan, joka joh­ti van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den ha­jaan­tu­mi­seen, sil­lä kol­me pu­hu­jaa vas­ta­si myön­tei­ses­ti kut­suun. Pu­hu­jain­ko­kous to­te­si, et­tä he oli­vat läh­te­neet Ame­rik­kaan vas­toin seu­ra­kun­nan pää­tös­tä, ja vaa­ti heil­tä jul­kis­ta pa­ran­nus­ta me­net­te­lys­tään.

Ame­rik­kaan läh­te­neil­lä pu­hu­jil­la oli tu­ki­joi­ta, jot­ka pe­rus­te­li­vat kan­taan­sa kä­si­tyk­sel­lä, et­tä Ame­ri­kas­sa oli oi­kein us­ko­via mo­lem­mis­sa jou­kois­sa. Val­ta­o­sa van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sis­ta ei voi­nut hy­väk­syä täl­lais­ta kä­si­tys­tä. Op­po­si­ti­o­ryh­mä, jota Suo­mes­sa ni­mi­tet­tiin pik­ku­e­si­koi­sik­si, ei puo­les­taan hy­väk­sy­nyt kä­si­tys­tä, et­tä he oli­si­vat toi­min­nal­laan re­pi­neet it­sen­sä ir­ti van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­ta.

Sota-ajan ta­pah­tu­mat toi­vat asi­aan uu­den kään­teen. Ase­ve­li­hen­ki vai­kut­ti so­ta­rin­ta­mal­la van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten ja pik­ku­e­si­kois­ten suh­tei­siin ja syn­nyt­ti ha­lun neu­vo­tel­la eri­mie­li­syyk­sien kor­jaa­mi­ses­ta. Neu­vot­te­lu­ko­kouk­ses­sa 30.11.1945 ko­et­tiin pit­kän kes­kus­te­lun jäl­keen, et­tä osa­puo­let pää­si­vät so­vin­toon kes­ke­nään. Tie­to so­vin­nos­ta he­rät­ti kui­ten­kin mo­nen­lai­sia aja­tuk­sia ja tun­tei­ta. Ky­sel­tiin, et­tä jos mo­lem­min puo­lin piti teh­dä pa­ran­nus­ta, niin mis­sä Ju­ma­lan val­ta­kun­ta oli ol­lut ku­lu­nei­den kym­me­nen vuo­den ai­ka­na.

Maa­lis­kuus­sa 1946 pu­hu­jain­ko­kous to­te­si, et­tä so­vin­to­y­ri­tys ei ol­lut tuot­ta­nut toi­vot­tua he­del­mää. Se an­toi jul­ki­lau­su­man, jos­sa pai­no­tet­tiin, et­tei pa­ran­nus eri­seu­ras­ta voi ta­pah­tua jouk­ko­liit­ty­mi­se­nä il­man hen­ki­lö­koh­tais­ta pa­ran­nus­ta. So­vin­to­y­ri­tys päät­tyi tä­hän.

Eri­mie­li­syyk­siä sak­ra­ment­ti­o­pis­ta ja tun­nus­tus­kir­jo­jen mer­ki­tyk­ses­tä

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den kes­kuu­des­sa eli pit­kään eri­lai­sia kä­si­tyk­siä sak­ra­men­teis­ta. Osa les­ta­di­o­lais­pa­peis­ta ajat­te­li, et­tä lu­te­ri­lai­siin tun­nus­tus­kir­joi­hin ve­to­a­mi­nen oli oi­kea rat­kai­su yk­si­mie­li­syy­den löy­ty­mi­seen. Tun­nus­tus­kir­jo­jen ko­ros­ta­mi­nen oli kui­ten­kin ris­ti­rii­das­sa sen pe­rin­tei­sen kä­si­tyk­sen kans­sa, et­tä kaik­kea us­koa ja op­pia tuli tut­kia Raa­ma­tun va­los­sa. Niin­pä se ei joh­ta­nut­kaan yh­te­näis­ty­mi­seen, vaan ruok­ki eri­mie­li­syyt­tä.

Kes­kei­sek­si eri­mie­li­syy­de­nai­heek­si muo­dos­tui, vai­kut­taa­ko kas­te syn­tien an­teek­si­an­ta­mi­sen ja on­ko lap­sel­la us­koa en­nen kas­tet­ta. Kas­te­kes­kus­te­luun liit­tyi lä­hei­ses­ti kä­si­tys van­hurs­kaut­ta­mi­ses­ta ja seu­ra­kun­ta­op­pi.

”Pap­pis­lin­ja”, joka ko­ros­ti tun­nus­tus­kir­jo­ja, muo­tou­tui 1950-lu­vun lo­pul­la omak­si ryh­mäk­seen. Sa­mal­la kes­kus­te­luun liit­tyi yhä sel­vem­min ky­sy­mys Ju­ma­lan val­ta­kun­nas­ta ja sii­tä, oli­ko evan­ke­liu­min ju­lis­ta­mi­nen Hen­gen vai sa­nan vir­ka. Pap­pis­lin­ja er­kaan­tui käy­tän­nös­sä van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­ta vuo­sien 1960–1961 vaih­tees­sa.

Ta­pah­tu­mat 1960- ja 1970-lu­vuil­la

Ame­ri­kan van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten kes­kuu­des­sa al­koi 1960-lu­vul­la esiin­tyä ris­ti­rii­to­ja. Konk­reet­ti­se­na eri­mie­li­syy­de­nai­hee­na oli­vat elä­män­ta­pa­ky­sy­myk­set, ku­ten suh­tau­tu­mi­nen te­le­vi­si­oon, ur­hei­lu­har­ras­tuk­siin ja maa­il­mal­li­seen mu­siik­kiin. Nii­den taus­tal­la oli kui­ten­kin opil­li­sia ky­sy­myk­siä, ku­ten eri­lai­nen kä­si­tys sii­tä, voi­ko us­ko­vai­nen me­net­tää us­kon­sa elä­män­ta­pa­va­lin­noil­laan.

Apos­to­lic Lut­he­ran Mis­si­on, Ame­ri­kan van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten tuol­loi­nen kes­kus­jär­jes­tö, oli ha­lu­ton ot­ta­maan kan­taa eri­mie­li­syyk­siin. SRK kat­soi, et­tä Ame­ri­kan Lä­he­tys­toi­mi ja eri­tyi­ses­ti sen sih­tee­ri Wal­ter Tö­rö­lä syyl­lis­tyi­vät lii­al­li­seen kär­si­väl­li­syy­teen ja pit­kä­mie­li­syy­teen eli hem­pey­teen eri­mie­li­syyk­sien ai­heut­ta­jia koh­taan. Lä­he­tys­toi­mi oli eri miel­tä asi­as­ta ja päät­ti vuo­den 1972 lo­pus­sa kat­kais­ta yh­teis­työn SRK:n kans­sa. Tämä joh­ti Ame­ri­kan van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten kah­ti­a­ja­koon. Mic­hi­ga­nis­sa, joka oli ol­lut van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den vah­vin­ta kan­na­tu­sa­lu­et­ta, suu­rin osa seu­ra­kun­nis­ta ja nii­den jä­se­nis­tä liit­tyi ”tö­rö­lä­läi­syy­teen”.

Suo­men van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­des­sa oli­vat 1960- ja 1970-lu­vul­la ajan­koh­tai­sia sa­man­kal­tai­set elä­män­ta­pa­ky­sy­myk­set kuin Ame­ri­kas­sa. Nii­den vuok­si lä­hes kaik­ki rau­ha­nyh­dis­tyk­set jär­jes­ti­vät 1970-lu­vul­la kes­kus­te­lu­ti­lai­suuk­sia, joi­ta alet­tiin ni­mit­tää hoi­to­ko­kouk­sik­si. Ko­kous­ten ta­voit­tee­na oli ”hoi­taa” kris­tit­ty­jen asi­oi­ta niin, et­tä he säi­lyi­si­vät us­ko­mas­sa. Suu­rin osa hoi­de­tuis­ta te­ki­kin ko­kous­ten yh­tey­des­sä pa­ran­nuk­sen. Mo­net heis­tä ko­ki­vat kui­ten­kin ta­pah­tu­mat trau­maat­ti­si­na, sil­lä lä­hes­kään kaik­ki ei­vät ym­mär­tä­neet, mik­si heil­tä vaa­dit­tiin pa­ran­nus­ta. Elä­män­ta­pa­ky­sy­mys­ten ohel­la pa­ran­nus­ta saa­tet­tiin vaa­tia ”vää­räs­tä hen­ges­tä”, ku­ten ”ko­sos­lai­ses­ta hen­ges­tä”.

Lop­pu­tu­los oli joka ta­pauk­ses­sa se, et­tä Suo­mes­sa väl­tyt­tiin 1970-lu­vul­la laa­ja­mit­tai­sel­ta ha­jaan­nuk­sel­ta. Vaik­ka jouk­ko van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­sia jou­tui hoi­to­ko­kous­ten seu­rauk­se­na liik­keen ul­ko­puo­lel­le, ko­ko­nai­suu­te­na he jäi­vät kui­ten­kin pie­nek­si vä­hem­mis­tök­si.

Ha­jaan­nus Ame­ri­kas­sa 2020-lu­vun alus­sa

Van­hoil­lis­les­ta­di­o­lai­suu­den vii­mei­sin ha­jaan­nus ko­et­tiin Ame­ri­kas­sa 2020-lu­vun alus­sa. Sitä oli­vat edel­tä­neet lä­hes 10 vuot­ta eri ta­soil­la käy­dyt opil­li­set kes­kus­te­lut, jois­sa ei löy­ty­nyt yh­tei­sym­mär­rys­tä. Vaik­ka opil­li­set erot ei­vät ol­leet suu­ria, eri­lai­set nä­ke­myk­set us­ko­ne­lä­män hoi­ta­mi­ses­ta, an­teek­si­an­ta­muk­ses­ta ja seu­ra­kun­nan mer­ki­tyk­ses­tä joh­ti­vat lo­pul­ta ja­kau­tu­mi­seen. Ha­jaan­nus ei vai­kut­ta­nut Ame­ri­kan van­hoil­lis­les­ta­di­o­lais­ten ny­kyi­sen kes­kus­jär­jes­tön LLC:n ja SRK:n vä­lei­hin.

Teks­ti on jul­kais­tu ai­em­min 11.2. il­mes­ty­nees­sä pa­pe­ri­leh­des­sä.