JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Artikkelit

Jumalan seurakunnan olemus ja tehtävä

Artikkelit
13.4.2024 7.00

Juttua muokattu:

11.4. 15:16
2024041115165720240413070000

H.H.

H.H.

Ai­mo Hau­ta­mä­ki

Ju­ma­la on il­moit­ta­nut Sa­nas­saan tah­ton­sa. Apos­to­li Jo­han­nes on il­mais­sut täs­tä kes­kei­sim­män evan­ke­liu­mi­kir­jas­saan: ”Ju­ma­la on ra­kas­ta­nut maa­il­maa niin pal­jon, et­tä an­toi ai­no­an Poi­kan­sa, jot­tei yk­si­kään, joka hä­neen us­koo, jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män” (Joh. 3:16).

Tämä niin kut­sut­tu pie­noi­se­van­ke­liu­mi kät­kee si­sään­sä aja­tuk­sen, et­tä Ju­ma­lan luo­ma ih­mi­nen tuli pe­te­tyk­si. Pa­ra­tii­siin, jo­hon Ju­ma­la en­sim­mäi­sen ih­mi­sen aset­ti asu­maan, tuli Ju­ma­lan vas­tus­ta­ja, sie­lun­vi­hol­li­nen. Hän lan­get­ti en­sim­mäi­sen ih­mis­pa­rin syn­tiin, jon­ka seu­rauk­se­na kaik­ki ovat tul­leet osal­li­sek­si syn­nin seu­raa­muk­sis­ta. Jo­kai­nen on syn­tien­sä täh­den tul­lut ka­do­tuk­sen alai­sek­si.

Syn­tiin lan­gen­nut ih­mi­nen tar­vit­see pe­las­ta­jaa. Sik­si Ju­ma­la lä­het­ti rak­kau­des­saan Poi­kan­sa maa­il­maan. ”Kris­tus syyt­tö­mä­nä ja syn­nit­tö­mä­nä kär­si kuo­le­man. Hän kan­toi sen syyl­li­syy­den ja ran­gais­tuk­sen, jon­ka me olem­me syn­neil­läm­me an­sain­neet, ja so­vit­ti näin Ju­ma­lan vi­han.” Hän siis va­paa­eh­toi­ses­ti vuo­dat­ti ve­ren­sä ja an­toi hen­ken­sä lun­naik­si kaik­kien edes­tä Gol­ga­tan kes­kim­mäi­sel­lä ris­til­lä. ”Kris­tuk­sen kär­si­mys ja kuo­le­ma on mei­dän syn­tiem­me so­vi­tus.” (KO 39.)

Jo maan pääl­lä ol­les­saan Jee­sus tu­le­van kär­si­mi­sen­sä, kuo­le­man­sa ja ylös­nou­se­mi­sen­sa pe­rus­teel­la an­toi ih­mi­sil­le syn­nit an­teek­si. Hän ju­lis­ti syn­tien an­teek­si­an­ta­muk­sen evan­ke­liu­mia. En­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan Jee­sus lä­het­ti ja val­tuut­ti oman­sa kuu­lut­ta­maan val­ta­kun­tan­sa ydin­sa­no­maa, syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. He sai­vat Py­hän Hen­gen opet­ta­jak­si. Näin ”Kris­tuk­sen työ maa­il­mas­sa jat­kuu hä­nen seu­ra­kun­nas­saan Py­hän Hen­gen työ­nä” (KO 44).

Seu­ra­kun­nal­la on teh­tä­vä

Jee­sus siis an­toi en­nen tai­vaa­seen as­tu­mis­taan omil­leen, seu­ra­kun­nal­leen, teh­tä­vän saar­na­ta pa­ran­nus­ta ja syn­tien an­teek­si­an­ta­mus­ta. ”Men­kää siis ja teh­kää kaik­ki kan­sat mi­nun ope­tus­lap­sik­se­ni: kas­ta­kaa hei­tä Isän ja Po­jan ja Py­hän Hen­gen ni­meen” (Matt. 28:19). He sai­vat val­tuu­det: ”Ot­ta­kaa Pyhä Hen­ki, jol­le te an­nat­te syn­nit an­teek­si, hä­nel­le ne ovat an­teek­si­an­ne­tut. Jol­ta te kiel­lät­te an­teek­si­an­non, hän ei saa syn­te­jään an­teek­si.” (Joh. 20:22–23.)

Kris­tuk­sen työ jat­kuu Py­hän Hen­gen työ­nä hä­nen seu­ra­kun­nas­saan. Pyhä Hen­ki te­kee py­hit­tä­vää työ­tään seu­ra­kun­nas­saan ja seu­ra­kun­tan­sa vä­li­tyk­sel­lä. Pyhä Hen­ki ja­kaa an­teek­si­an­ta­mus­ta ja ve­tää joka päi­vä Ju­ma­lan sa­nal­la seu­ra­kun­nan yh­tey­teen. Vaik­ka Ju­ma­lan Pyhä Hen­ki vai­kut­taa mo­nel­la ta­val­la, niin Ju­ma­la van­hurs­kaut­taa vain seu­ra­kun­tan­sa kaut­ta.

Py­hän Hen­gen py­hit­tä­väs­tä teh­tä­väs­tä Lut­her kir­joit­taa: (Py­häl­lä Hen­gel­lä) ”on maa­il­mas­sa eri­tyi­nen seu­ra­kun­ta, joka on äi­ti ja syn­nyt­tää jo­kai­sen kris­ti­tyn Ju­ma­lan sa­nal­la, jota Hän ju­lis­taa ja te­roit­taa va­lais­ten ja sy­tyt­tä­en sy­dä­met, niin et­tä sana kä­si­te­tään ja ote­taan vas­taan ja et­tä rii­pu­taan ja py­sy­tään sii­nä. – – Sil­lä et enem­pää sinä kuin mi­nä­kään voi­si kos­kaan tie­tää Kris­tuk­ses­ta em­me­kä voi­si us­koa hä­neen ja saa­da hän­tä Her­rak­sem­me, el­lei Pyhä Hen­ki an­tai­si meil­le sii­tä tie­toa ja lah­joit­tai­si sitä sy­dä­miim­me evan­ke­liu­min saar­nas­sa. Työ on ta­pah­tu­nut ja suo­ri­tet­tu, sil­lä Kris­tus on an­sain­nut ja voit­ta­nut meil­le aar­teen kär­si­mi­sel­lään, kuo­le­mal­laan, ylös­nou­se­muk­sel­laan jne.” (Iso Ka­te­kis­mus 1944, 625–626.)

Seu­ra­kun­ta on to­tuu­den pyl­väs ja pe­rus­tus

Raa­mat­tu, kir­joi­tet­tu Ju­ma­lan sana, on syn­ty­nyt Py­hän Hen­gen vai­ku­tuk­ses­ta. Hen­ken­sä kaut­ta Ju­ma­la joh­ti ai­ka­naan ko­ko­a­maan Py­hän Raa­ma­tun kaa­no­nin. Näin Ju­ma­lan an­ta­ma il­moi­tus muo­dos­tui kir­joi­te­tuk­si sa­nak­si. Se mer­kit­si, et­tä kaik­ki se, mitä Ju­ma­la tah­too pu­hua ih­mi­sel­le, on kir­joi­tet­tu Py­hään Raa­mat­tuun. Ju­ma­la ei an­na mi­tään muu­ta il­moi­tus­ta, ja sik­si kris­ti­kun­nas­sa pu­hu­taan päät­ty­nees­tä il­moi­tuk­ses­ta.

Raa­mat­tu on us­kon ja elä­män ylin oh­je. Niin sa­not­tu­na muo­to­pe­ri­aat­tee­na tätä pi­de­tään kris­ti­kun­nas­sa myös luo­vut­ta­mat­to­ma­na. Tämä on il­mais­tu myös kirk­kom­me tun­nus­tuk­ses­sa: “Van­han ja Uu­den tes­ta­men­tin pro­fee­tal­li­set ja apos­to­li­set kir­joi­tuk­set ovat ai­noa sään­tö ja oh­je, jon­ka mu­kaan kaik­ki opit ja opet­ta­jat on ko­e­tel­ta­va ja ar­vi­oi­ta­va” (Tun­nus­tus­kir­jat. Yk­si­mie­li­syy­den oh­je).

Raa­ma­tun avain on Pyhä Hen­ki, joka tah­ton­sa mu­kaan avaa ja se­lit­tää kir­joi­tet­tua sa­naa Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa ja seu­ra­kun­nan kaut­ta. Kun Pyhä Hen­ki joh­taa seu­ra­kun­taa, Raa­ma­tun ja seu­ra­kun­nan ope­tuk­sen vä­lil­lä ei ole ris­ti­rii­taa.

Paa­va­li ni­mit­tää seu­ra­kun­taa to­tuu­den pyl­vääk­si ja pe­rus­tuk­sek­si. Nuo­rel­le työ­to­ve­ril­le hän kir­joit­taa: ”Kir­joi­tan tä­män sii­nä toi­vos­sa, et­tä pää­sen pian tu­le­maan luok­se­si. Jos tu­lo­ni kui­ten­kin vii­väs­tyy, saat täs­tä tie­tää, mi­ten on käyt­täy­dyt­tä­vä Ju­ma­lan temp­pe­lis­sä, elä­vän Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa, joka on to­tuu­den pyl­väs ja pe­rus­tus.” (Ef. 2:19–20.) Kris­tus on it­se to­tuus, jota seu­ra­kun­ta Py­hän Hen­gen voi­mal­la kir­kas­taa ar­mah­ta­ja­na, an­teek­si­an­ta­ja­na ja Ju­ma­lan val­ta­kun­nan ku­nin­kaa­na. Us­kon­puh­dis­tuk­sen pää­pe­ri­aat­teen mu­kaan ”me tu­lem­me au­tu­aik­si, ar­mos­ta, yk­sin us­kos­ta, yk­sin Kris­tuk­sen täh­den.”

Kris­tuk­sen seu­ra­kun­ta on yk­si

Kris­tuk­sen seu­ra­kun­nas­ta Pyhä Raa­mat­tu käyt­tää mo­nia ni­mi­tyk­siä. Tut­tu­ja ku­via ovat muun mu­as­sa Kris­tuk­sen ruu­mis, ku­nin­kaal­li­nen pa­pis­to, pyhä kan­sa, elä­vän Ju­ma­lan kau­pun­ki, Ju­ma­lan huo­ne, Ju­ma­lan per­he, vii­ni­puu ja lam­mas­huo­ne. Mo­nis­ta ni­mis­tä huo­li­mat­ta Kris­tuk­sen seu­ra­kun­ta on yk­si.

Apos­to­li Paa­va­li ha­vain­nol­lis­ti Ju­ma­lan seu­ra­kun­nan ole­mus­ta ja sen jä­sen­ten eli­mel­lis­tä yh­teyt­tä pu­hu­mal­la ruu­miis­ta ja sen jä­se­nis­tä: ”Yk­si ruu­mis ja yk­si hen­ki, niin kuin te olet­te kut­su­tut­kin yh­teen ja sa­maan toi­voon, jon­ka te kut­su­muk­ses­san­ne sait­te; yk­si Her­ra, yk­si us­ko, yk­si kas­te; yk­si Ju­ma­la ja kaik­kien Isä, joka on yli kaik­kien ja kaik­kien kaut­ta ja kai­kis­sa.” (Ef. 4:4–6.) Ruu­miis­sa on mon­ta jä­sen­tä, mut­ta ne muo­dos­ta­vat yh­den ko­ko­nai­suu­den. Jä­se­net pal­ve­le­vat toi­si­aan suo­rit­ta­mal­la eri teh­tä­viä. Ne ei­vät kil­pai­le kes­ke­nään. Jos sai­raus vi­oit­taa jo­ta­kin ruu­miin­jä­sen­tä, toi­set jä­se­net kär­si­vät sii­tä. Ju­ma­lan seu­ra­kun­nas­sa on mo­nia lah­jo­ja, mut­ta sii­nä on yk­si ja sama us­kon hen­ki. (1. Kor. 12.)

Us­kon­puh­dis­ta­ja Mart­ti Lut­her opet­taa se­lit­tä­es­sään apos­to­lis­ta us­kon­tun­nus­ta: ”Minä us­kon, et­tä maan pääl­lä on pelk­kien py­hien pyhä, pie­ni jouk­ko ja seu­ra­kun­ta yh­den ai­no­an pään, Kris­tuk­sen, alai­se­na, Py­hän Hen­gen ko­koon kut­su­ma­na. Se on sa­mas­sa us­kos­sa, mie­les­sä ja kä­si­tyk­ses­sä; sil­lä on mo­nen­lai­sia lah­jo­ja, mut­ta se on yk­si­mie­li­nen rak­kau­des­sa, vail­la ryh­mit­ty­mi­siä ja ja­kau­tu­mi­sia. Mi­nä­kin olen sen osa ja jä­sen, sen omis­ta­mis­ta rik­kauk­sis­ta osal­li­nen. Sii­hen Pyhä Hen­ki on mi­nut saat­ta­nut ja sii­hen liit­tä­nyt si­ten, et­tä olen kuul­lut ja yhä edel­leen kuu­len Ju­ma­lan sa­naa.” (Iso ka­te­kis­mus.)

Jou­lu­päi­vän saar­nas­saan Lut­her sa­noo: ”Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta ei siis ole ’puu ei­kä kivi, vaan jouk­ko us­ko­vai­sia ih­mi­siä; hei­hin tu­lee pi­täy­tyä ja kat­soa, mi­ten he us­ko­vat, elä­vät ja opet­ta­vat; heil­lä on var­mas­ti Kris­tus kes­kuu­des­saan. Sil­lä kris­til­li­sen kir­kon ul­ko­puo­lel­la ei ole to­tuut­ta, ei Kris­tus­ta ei­kä pe­las­tus­ta.’” (Lut­her: Kirk­ko­pos­til­la, Jou­lu­päi­vän saar­na.)

Ju­ma­lan seu­ra­kun­ta ei ole mikä ta­han­sa yh­tei­sö. ”Se on pää­a­si­al­li­ses­ti sy­dä­mis­sä ole­va us­kon ja Py­hän Hen­gen syn­nyt­tä­mä yh­tei­sö.” Sil­lä on ul­ko­nai­se­na merk­ki­nä ”puh­das evan­ke­liu­min op­pi ja Kris­tuk­sen evan­ke­liu­min mu­kai­nen sak­ra­ment­tien hoi­to”. Täl­lais­ta seu­ra­kun­taa sa­no­taan Kris­tuk­sen ruu­miik­si, ja sitä Kris­tus Hen­gel­län­sä uu­dis­taa, py­hit­tää ja hal­lit­see. (Augs­bur­gin tun­nus­tuk­sen puo­lus­tus 7, 8:5.)

Kirk­kom­me pää­tun­nus­tus­kir­jas­sa, Augs­bur­gin tun­nus­tuk­ses­sa, sa­no­taan: ”Myös ope­te­taan, et­tä ai­na eh­dot­to­mas­ti on ja py­syy yk­si, pyhä, kris­til­li­nen seu­ra­kun­ta. Se on kaik­kien us­ko­vien yh­tei­sö, joi­den kes­kuu­des­sa evan­ke­liu­mi puh­taas­ti saar­na­taan ja py­hät sak­ra­men­tit evan­ke­liu­min mu­kai­ses­ti ja­e­taan.”

Py­hien yh­teyt­tä ele­tään jo ajas­sa

Se­lit­tä­es­sään apos­to­lis­ta us­kon­tun­nus­ta Lut­her sa­noo muun mu­as­sa näin: ”Sii­hen Pyhä Hen­ki on mi­nut saat­ta­nut ja sii­hen liit­tä­nyt si­ten, et­tä olen kuul­lut ja yhä edel­leen kuu­len Ju­ma­lan sa­naa.” Näil­lä sa­noil­la hän täh­den­tää seu­ra­kun­ta­yh­tey­den mer­ki­tys­tä.

Lut­he­rin mu­kaan yh­teys Ju­ma­lan kan­saan on tär­ke­ää. Py­hien yh­teys on Hen­gen ja rak­kau­den yh­teyt­tä, mut­ta en­nen muu­ta yh­teyt­tä Kris­tuk­seen. Tämä ele­tään to­dek­si jo tääl­lä ajas­sa.

Osa Ju­ma­lan kan­sas­ta on pääs­syt jo pe­ril­le, mut­ta osa on vie­lä mat­kal­la. Kun­ni­aan pääs­seet kil­voit­te­li­jat tu­ke­vat sitä esi­mer­kil­lään, et­tei ku­kaan vä­syi­si. ”Sen­täh­den, kun meil­lä on näin suu­ri pil­vi to­dis­ta­jia ym­pä­ril­läm­me, pan­kaam­me me­kin pois kaik­ki, mikä mei­tä pai­naa, ja syn­ti, joka niin hel­pos­ti mei­dät kie­too, ja juos­kaam­me kes­tä­vi­nä (kär­si­väl­li­syy­den kaut­ta) edes­säm­me ole­vas­sa kil­voi­tuk­ses­sa.” (Hepr. 12:1.)

Ar­tik­ke­lin poh­jal­ta kir­joi­te­tut pu­hu­jien kom­men­tit voi lu­kea Päi­vä­mie­hen print­ti­leh­des­tä 15/2024.

23.5.2024

Armolahjoja on monenlaisia, mutta Henki on sama. Myös palvelutehtäviä on monenlaisia, mutta Herra on sama. 1. Kor. 12:4–5

Viikon kysymys