JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Seurapenkkimuistoja vuosikymmenten varsilta

3.11.2021 6.15

Juttua muokattu:

2.1. 14:51
2025010214510420211103061500

Vesa Kum­pu­la

Is­tun seu­ra­pen­kis­sä vie­rel­lä­ni isä ja vel­ji­ä­ni. Seu­rat ovat juu­ri päät­ty­neet, ja jot­kut van­hem­mat me­ne­vät jut­te­le­maan pu­hu­jien kans­sa. Osal­la on lap­si­a­kin mu­ka­na. Pu­hu­jat siu­naa­vat, ja joku isis­tä tuo myös poi­kan­sa pu­hu­jien siu­nat­ta­vak­si. Ajat­te­len, et­tä oli­sin­pa minä tuo poi­ka.

Vuo­si­kym­men­ten var­rel­la olen is­tu­nut seu­ra­pen­kis­sä lu­ke­mat­to­mia ker­to­ja. Eh­kä tuo edel­lä ker­to­ma­ni oli en­sim­mäi­nen seu­ra­ko­ke­muk­se­ni. Ko­to­nam­me pi­det­tiin seu­ro­ja. Yleen­sä pu­hu­ji­na oli­vat lä­he­tys­pu­hu­jat. Seu­ro­ja odo­tet­tiin ja paik­ko­ja siis­tit­tiin pit­kin viik­koa, il­mas­sa oli juh­lan tun­tua. Pirt­tiin kan­net­tiin penk­ki­lan­kut ja pu­hu­jan­pöy­tä lai­tet­tiin ik­ku­nan koh­dal­le. Pirt­ti täyt­tyi seu­ra­vä­es­tä ja mo­nes­ti is­tuin lei­vi­nuu­nin vie­reen ase­te­tul­la pen­kil­lä. Pir­tis­sä oli kuu­ma.

Pää­sin rip­pi­kou­lus­ta erää­nä ke­säi­se­nä lau­an­tai­na. Sun­nun­tai­na me­nim­me seu­roi­hin ja ajat­te­lin, et­tä me­nen­kin sin­ne val­koi­ses­sa rip­pi­pai­das­sa ja mus­tis­sa hou­suis­sa. Kyl­lä­hän pai­kal­la ol­leet seu­ra­vie­raat ta­ju­si­vat, et­tä olin juu­ri rip­pi­kou­lun käy­nyt. Jos­tain syys­tä en sil­loin ujos­tel­lut, vaik­ka yleen­sä olin­kin ar­ka­jal­ka.

Rip­pi­kou­lun jäl­keen pää­tin lu­kea Raa­ma­tun kan­nes­ta kan­teen. Ei eh­kä oli­si kan­nat­ta­nut aloit­taa alus­ta, sil­lä en mon­taa­kaan lu­kua pääs­syt eteen­päin, ja sii­hen se sit­ten jäi.

Nuo­re­na oli ai­ko­ja, jol­loin seu­rois­sa jäin mie­luum­min seu­ra­sa­lin ta­ka­o­saan ja etei­seen. Maa­il­ma veti puo­leen­sa mo­nin eri ta­voin, ja seu­rois­sa käyn­ti oli enem­män­kin tapa kuin et­tä Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen oli­si ol­lut tär­kein­tä. Muis­tan erään ta­pah­tu­man, kun eräs nuo­reh­ko veli ky­syi: "Mis­sä olet ol­lut, kun ei ole nä­ky­nyt?" Ky­sy­mys py­säyt­ti; vie­lä­kin joku huo­leh­ti mi­nus­ta. Mi­nua ei ol­tu unoh­det­tu! Olin ol­lut ke­sän pois opis­ke­lu­paik­ka­kun­nal­ta, ja sik­si mi­nua ei ol­lut nä­ky­nyt.

Ei Tai­vaan Isä­kään ol­lut unoh­ta­nut mi­nua, ja ajat­te­lin, et­tä oli­si hyvä is­tua ihan oi­ke­as­ti seu­ra­penk­kiin. Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen tär­keys avau­tui ja evan­ke­liu­mi loh­dut­ti.

Lap­si­per­hee­nä seu­ra­pen­kis­sä is­tu­mi­nen tuot­ti mo­nes­ti vai­keuk­sia: mi­ten saan lap­se­ni py­säh­ty­mään seu­ra­sa­no­man ää­rel­le ja is­tu­maan niin, et­tei­vät he häi­rit­si­si seu­ra­me­noa? Mo­nes­ti koin kär­si­mät­tö­myyt­tä ja ym­mär­tä­mät­tö­myyt­tä yrit­tä­es­sä­ni saa­da lap­set is­tu­maan siis­tis­ti ri­vis­sä, hil­jaa ja liik­ku­mat­ta. Pik­ku­hil­jaa ym­mär­rys li­sään­tyi, kun ta­ju­sin, et­tä lap­set tar­vit­se­vat enem­män va­paut­ta.

Su­vi­seu­ra­telt­ta ja siel­lä ole­vat seu­ra­pen­kit ovat oma lu­kun­sa. Tu­tut, lan­kuis­ta teh­dyt seu­ra­pen­kit ja puu­ha­ke toi­vat juh­la­mie­len ai­van it­ses­tään. Is­tu­mi­nen suu­ren vä­ki­jou­kon kes­kel­lä ja tut­tu seu­ra­oh­jel­ma an­toi­vat vä­ke­vän juh­lan­tun­nun. Su­vi­seu­rat ovat ol­leet ja ovat edel­leen vuo­den ko­ho­koh­ta. Jos­kus olen saa­nut ol­la mu­ka­na seu­ra­tel­tan pys­ty­tyk­ses­sä ja myös kan­ta­mas­sa penk­ki­lank­ku­ja telt­taan. Eri­tyi­sen hai­ke­al­ta on tun­tu­nut, kun on seu­ro­jen pää­tyt­tyä näh­nyt telt­ta­kan­kaan hil­jaa las­keu­tu­van alas.

Sain taas is­tua seu­ra­pen­kis­sä, kun ko­ro­na-ai­ka hiu­kan hel­lit­ti. Kat­sel­les­sa­ni ym­pä­ril­le­ni näin kai­ke­ni­käi­siä seu­ra­vie­rai­ta. Lap­sia, nuo­ria, ai­kui­sia ja van­huk­sia. Seu­ra­pu­heen teks­ti Jo­han­nek­sen epis­to­las­ta kä­sit­te­li koh­taa, jos­sa Jo­han­nes koh­dis­taa sa­nan­sa lap­sil­le, nuo­ril­le ja isil­le:

”Minä kir­joi­tan teil­le, lap­se­ni: syn­nit on an­net­tu teil­le an­teek­si hä­nen ni­men­sä täh­den. Minä kir­joi­tan teil­le, isät: te olet­te op­pi­neet tun­te­maan hä­net, joka on ol­lut alus­ta as­ti. Minä kir­joi­tan teil­le, nuo­ret: te olet­te voit­ta­neet Pa­han.” (1. Joh. 2:12–13.)

Ny­ky­ään en näe seu­ra­vie­rai­den te­ke­vän sa­moin, mitä tuol­loin lap­se­na näin. Har­vem­min ku­kaan me­nee seu­ro­jen jäl­keen pu­hu­jien luok­se hei­dän siu­nat­ta­vak­seen. Tuo siu­naus on sil­ti edel­leen ole­mas­sa, sitä saan ihas­tel­la ja ih­me­tel­lä. Evan­ke­liu­min siu­naa­va sa­no­ma kai­kuu jo­kai­ses­sa seu­ra­pu­hees­sa mi­nun­kin us­kot­ta­vak­se­ni.

Seu­ra­penk­ki

Voi­ko lank­ku­penk­ki

ol­la ra­kas ja hou­kut­te­le­va.

Muis­tois­sa vie­ri­vät

eri seu­ra­ti­lan­teet

ko­ti­seu­rois­ta

su­vi­seu­roi­hin.

Is­tun ja ih­met­te­len

täs­sä olen

seu­ra­pen­kis­sä

kat­see­ni kier­tää

seu­ra­kan­sas­sa

näen tut­tu­ja, rak­kai­ta

ys­tä­viä.

Py­säh­dyn

sa­nan ää­reen

kuu­len

rak­kau­den sa­no­ja

loh­du­tus­ta

sy­dän läm­pe­nee.

Seu­ra­penk­ki

tär­keä mi­nul­le

ru­kous nou­see

sy­dä­mes­tä

säi­ly­tä ra­kas Ju­ma­la

evan­ke­liu­min näl­kä.

(Vesa Kum­pu­la)

VesaKumpula
Olen seitsemästä veljeksestä keskimmäinen. Vaimoni ja lapseni pitävät minua milloin minäkin. Joskus hauskana, välillä vakavana, yleensä mietiskelevänä ja pohdiskelevana. Tykkään pienistä asioista ja suurista kokonaisuuksista. Harrastan arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä. Nyt olen eläkkeellä ja harrastan yritystoimintaa. Minut voi yllättää laittamalla kommenttia sähköpostiini vesa.kumpula@avartum.fi