JavaScript is disabled in your web browser or browser is too old to support JavaScript. Today almost all web pages contain JavaScript, a scripting programming language that runs on visitor's web browser. It makes web pages functional for specific purposes and if disabled for some reason, the content or the functionality of the web page can be limited or unavailable.
Aiemmat blogit

Kuolema koskettaa

3.3.2022 7.00

Juttua muokattu:

2.1. 15:09
2025010215090820220303070000

Vesa Kum­pu­la

Rei­lut kak­si vuot­ta sit­ten kä­ve­lin ys­tä­vä­ni kans­sa koh­ti bus­si­py­säk­kiä. Pien­tä nou­sua men­nes­säm­me huo­maan ys­tä­vä­ni hen­gäs­ty­vän ja hil­jen­sim­me vauh­tia. Ky­syin, ot­taa­ko sy­dä­mes­tä ja sain vas­tauk­sen, et­tä kyl­lä se täs­tä!

Myö­hem­min ys­tä­vä­ni kävi tut­ki­muk­sis­sa, jos­sa to­det­tiin, et­tä sy­dä­mes­sä on jo­tain vi­kaa. Muu­ta­mien tut­ki­mus­ten jäl­keen tuli il­moi­tus, et­tä oli teh­tä­vä ohi­tus­leik­kaus. Vii­mein tuli leik­kaus­päi­vä, ja odo­tin tie­toa, mil­loin hän ko­tiu­tuu. Ky­sy­myk­ses­sä­hän oli ny­ky­mit­ta­puun mu­kaan mel­kein ru­tii­ni­leik­kaus.

Vain muu­ta­man päi­vän ku­lut­tua tu­lee tie­to, et­tä ys­tä­väm­me on läh­te­nyt. Hän ei pa­lan­nut­kaan ajal­li­seen ko­tiin­sa, hän sai­kin kut­sun tai­vaan ko­tiin. Lä­heis­ten ja ys­tä­vien elä­mä py­säh­tyi. Häm­men­nys ja kai­paus val­ta­si­vat mie­len.

Hän läh­ti – ys­tä­vä oli pois. Mik­si näin kävi? Ei enää hä­nen ys­tä­väl­lis­tä kat­set­taan, va­loi­saa elä­mä­na­sen­net­taan, loh­dut­ta­via sa­no­ja, myö­tä­e­lä­mis­tä. Ei enää hä­nen ky­sy­mys­tään: Mitä si­nul­le kuu­luu?


MIL­LAI­NEN OLIT, YS­TÄ­VÄ­NI?


Mil­lai­nen olit, ys­tä­vä­ni?

Si­nun seu­ras­sa oli mu­ka­va ol­la,

ei tar­vin­nut jän­nit­tää

ei tar­vin­nut pe­lä­tä,

et­tä tu­len no­la­tuk­si.


Olit re­hel­li­nen ja

ker­roit, mitä to­del­la ajat­te­lit.


Olit rin­nal­la kul­ki­ja,

ar­mol­li­nen ja an­teek­si­an­ta­va.


Si­nul­le us­kal­si

pal­jas­taa tun­teet

ja us­koa

sa­lai­suu­det.


Kun ajat­te­len ys­tä­vyyt­täm­me

sy­dä­na­las­sa

jo­ten­kin vä­räh­te­lee.

Olit ys­tä­vä­ni!


(Vesa Kum­pu­la)


Nyt tal­ven olem­me ol­leet Ka­na­ri­al­la. Joi­ta­kin ai­ko­ja sit­ten sain pu­he­li­mee­ni vies­tin, jos­sa il­moi­tet­tiin, et­tä eräs tääl­lä tal­veh­ti­va ys­tä­vä on kuol­lut. Hä­nen mat­kan­sa päät­tyi Las Pal­ma­sin sai­raa­las­sa.

Muu­ta­ma päi­vä en­nen vies­tiä kä­ve­lin hä­nen kans­saan asun­nol­lem­me. Ky­syin mat­kal­la, on­ko hä­nen lonk­kan­sa ki­peä. Hän vas­ta­si, et­tä joka as­ke­leel­la sii­hen sat­tuu. Kes­kus­te­lus­sa asun­nol­lam­me eräs veli to­te­si Ka­na­ri­al­la olos­ta, et­tä tä­mä­hän on kuin oli­si pa­ra­tii­sis­sa. Ys­tä­vä to­te­si omaan vank­ku­mat­to­maan tyy­liin­sä, et­tä kyl­lä asia hä­nen­kin mie­les­tään on niin. Ei eh­ti­nyt ku­lua tuos­ta kes­kus­te­lus­ta kau­aa, kun hän sai siir­tyä tääl­tä ajas­ta to­del­li­seen pa­ra­tii­siin – tai­vaan ko­tiin.

”Kyl­lä ne asi­at jär­jes­tyy ta­val­la tai toi­sel­la”. Tuo ys­tä­vän sa­non­ta ku­vaa par­hai­ten hä­nen elä­mä­na­sen­net­taan. Hän osa­si kään­tää asi­ois­ta esil­le par­haan puo­len. Hä­nen my­häi­le­vä hy­myn­sä on jää­nyt läh­te­mät­tö­mäs­ti mie­leen.

Vuo­ris­to ja meri kieh­toi­vat hän­tä. Ka­na­ri­al­la on vuo­sien var­rel­la jär­jes­tet­ty pal­jon vuo­ris­to­ret­kiä. Mil­loin Ing­le­sin lä­hi­maas­toon, mil­loin saa­ren kes­ki­o­siin. Ys­tä­vä oli poik­keuk­set­ta mat­koil­la mu­ka­na. Kii­vet­tä­es­sä vuo­ris­to­pol­ku­ja hän kul­ki yleen­sä vii­mei­se­nä. Vä­lil­lä hän py­säh­tyi, ihai­li mai­se­mia ja to­te­si: ”Voi tok­kiin­sa, et­tä on kau­nis­ta.” Meri ja me­ren aal­lot kieh­toi­vat myös hän­tä. Vain muu­ta­ma viik­ko en­nen hä­nen pois me­no­aan hän sai ys­tä­vien­sä kans­sa käy­dä ka­las­tus­ve­neel­lä me­rel­lä. Hän naut­ti joka het­kes­tä.


VUOR­TEN KES­KEL­LÄ


Kat­son ka­rua, jyl­hää mai­se­maa

ym­pä­ril­lä ko­ho­a­vat vuo­ret

al­haal­la laak­sos­sa vi­her­tä­vät nii­tyt

Luo­jan kä­den jäl­ki.


Edes­sä ih­mis­ten te­ke­mä tie.

Sii­hen ih­mi­nen ky­ke­nee

siir­tä­mään ki­viä ja kal­li­oi­ta

te­ke­mään sil­to­ja ja pa­to­ja,

mut­ta tyh­jäs­tä ih­mi­nen

ei voi luo­da mi­tään.


Kai­ken tä­män kes­kel­lä

pie­ni ih­mi­nen

voi vain ih­me­tel­lä

ihas­tel­la, naut­tia

Luo­jan ih­meis­tä.


Täs­sä het­kes­sä

on muu­ta­kin,

toi­nen toi­sem­me

ys­tä­vät,

jot­ka kul­ke­vat yh­te­nä jouk­ko­na

elä­män tiel­lä.


Tä­män jou­kon kes­kel­lä

ys­tä­vä­kin va­el­si ja

naut­ti luon­non il­mi­öis­tä

avoi­min sil­min.


(Vesa Kum­pu­la)


Ys­tä­vien äkil­li­set pois­me­not muis­tut­ta­vat mi­nua sii­tä, mikä elä­mäs­sä on tär­kein­tä. Pi­tää ol­la val­mii­na läh­te­mään joka het­ki. On tär­ke­ää, et­tä syn­nit ovat an­teek­si.
Minä olen vie­lä mat­kal­la. Toi­vo­ni on Ju­ma­lan ar­mos­sa ja hä­nen voi­mas­saan. Kun kuo­le­ma tu­lee lä­hel­le, se kos­ket­taa. Mik­si-ky­sy­myk­set val­taa­vat mie­len, mut­ta on tur­val­lis­ta aja­tel­la, et­tä jo­kai­nen päi­vä on Kaik­ki­val­ti­aan tie­dos­sa. Psal­mis­sa 139 on tu­tut sa­nat: ”Si­nun sil­mä­si nä­ki­vät mi­nut jo idul­la­ni, si­nun kir­jaa­si on kaik­ki kir­joi­tet­tu. En­nen kuin olin elä­nyt päi­vää­kään, oli­vat kaik­ki päi­vä­ni jo luo­dut”.

VesaKumpula
Olen seitsemästä veljeksestä keskimmäinen. Vaimoni ja lapseni pitävät minua milloin minäkin. Joskus hauskana, välillä vakavana, yleensä mietiskelevänä ja pohdiskelevana. Tykkään pienistä asioista ja suurista kokonaisuuksista. Harrastan arvoituksellisuutta ja yllätyksellisyyttä. Lähes koko työurani olen toiminut yrittäjänä. Nyt olen eläkkeellä ja harrastan yritystoimintaa. Minut voi yllättää laittamalla kommenttia sähköpostiini vesa.kumpula@avartum.fi