Muis­tan, kuin­ka pie­nem­pä­nä odo­tin ke­säs­sä eni­ten Su­vi­seu­ro­ja. Vie­lä ny­ky­ään­kin mi­nul­le ja sis­koil­le­ni ke­sän ko­ho­koh­ta on Su­vi­seu­rat, joi­ta ale­taan odot­ta­maan heti jou­lun men­tyä, mut­ta nii­den oma­koh­tai­nen mer­ki­tys on vuo­sien saa­tos­sa muut­tu­nut hie­man. Pie­nem­pä­nä osa­si joka kesä häm­mäs­tel­lä ih­mis­pal­jout­ta. Su­vi­seu­ra­her­kut tu­li­vat ai­kai­sin tu­tuk­si, ja Su­vi­seu­roi­hin men­tä­es­sä osa­si odot­taa jää­te­lö­tuut­te­ja tai il­ta-au­rin­gos­sa syö­tä­vää pit­saa. Mat­kal­la Su­vi­seu­roi­hin kil­pail­tiin sii­tä, kuka nä­kee en­sim­mäi­se­nä ison tel­tan.

Ny­ky­ään­kin odo­tan Su­vi­seu­ro­ja pal­jon, mut­ta vä­hän eri ta­val­la kuin en­nen. Jää­te­löt ja pit­sat mais­tu­vat edel­leen, mut­ta myös ka­ve­rei­den koh­taa­mi­nen sekä seu­ra­tel­tas­sa is­tu­mi­nen ovat saa­neet yhä suu­rem­man osan mi­nun su­vi­seu­ra­e­lä­mäs­sä­ni. Olen saa­nut huo­ma­ta, et­tä Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen on tul­lut mi­nul­le yhä tär­ke­äm­mäk­si, mitä van­hem­mak­si olen kas­va­nut. Seu­ra­tel­tas­sa is­tu­mi­nen tun­tui jos­kus ai­koi­naan pit­kä­ve­tei­sel­tä ajan­viet­teel­tä. Ny­ky­ään jos au­rin­ko he­lot­taa ar­mot­to­mas­ti, ja­lat ei­vät jak­sai­si kä­vel­lä sent­ti­ä­kään ja kurk­ku tun­tuu au­ti­o­maal­ta, on mu­ka­va men­nä seu­ra­telt­taan is­tu­maan ja kuun­te­le­maan. Myös ve­si­sa­tees­sa on kiva kuun­nel­la telt­ta­kan­kaa­seen tip­pu­via ve­si­pi­sa­roi­ta sa­mal­la, kun pu­hu­ja lu­kee raa­ma­tun­teks­tiä tai ih­mi­set lau­la­vat täy­sin rin­noin. On jän­nit­tä­vää seu­ra­ta eh­tool­li­sen­viet­toa lau­an­tai­na seu­ra­tel­tas­sa, vaik­ka en it­se sil­le vie­lä pää­se osal­lis­tu­maan. Jo­not­ta­jien mää­rä jak­saa ai­na yl­lät­tää.

Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­sen li­säk­si myös ka­ve­rei­den ta­paa­mi­nen on tär­keä osa nel­jä­päi­väis­tä juh­laa. Kau­ka­na asu­via serk­ku­ja ja ka­ve­rei­ta on kiva näh­dä pit­kän tau­on jäl­keen. Men­neis­tä asi­ois­ta on mu­ka­va ju­tus­tel­la sa­mal­la, kun kai­ut­ti­mis­ta kuu­luu lau­lu­ja tai me­neil­lään on seu­ra­pu­he. Ken­täl­lä liik­ku­es­sa­ni luen yhä uu­del­leen ja uu­del­leen juh­la­por­tis­sa ole­van Su­vi­seu­ro­jen tun­nus­lau­seen.

Ny­ky­ään saan ol­la Su­vi­seu­rois­sa myös työ­vuo­rois­sa. Vie­lä en ole teh­nyt mui­ta työ­vuo­ro­ja kuin ol­lut jää­te­lön­myy­jä­nä tai ros­kien ke­rää­jä­nä, mut­ta tänä vuon­na ai­on ol­la. En tie­dä, mil­lais­ta on teh­dä pi­tem­pi työ­vuo­ro, mut­ta ih­mi­set ovat ker­to­neet töis­tään po­si­tii­vi­ses­ti, jo­ten odo­tan omi­a­ni­kin in­nok­kaas­ti.

Tä­män vuo­den Su­vi­seu­rat ovat mi­nul­le mer­ki­tyk­sel­tään vie­lä ar­vok­kaam­mat kuin yleen­sä, sil­lä Su­vi­seu­rat pi­de­tään pai­kas­sa, jos­sa olen it­se­kin mon­ta ker­taa käy­nyt. Pori on tut­tu paik­ka muu­ten­kin, sil­lä isä­ni on ko­toi­sin siel­tä ja käym­me siel­lä ai­ka usein.

Su­vi­seu­rat on tur­val­li­nen paik­ka, jos­sa ar­kie­lä­män huo­let ja mur­heet unoh­tu­vat het­kek­si ja saa naut­tia tois­ten us­ko­vais­ten kans­sa siel­lä kuul­ta­vas­ta Ju­ma­lan sa­nas­ta. Ei tar­vit­se miet­tiä, on­ko nyt so­ve­li­as­ta lau­laa Sii­o­nin lau­lu­ja tai vir­siä, vaan saa vei­sa­ta nii­tä mui­den kans­sa yh­des­sä. Us­kon, et­tä mo­nel­le muul­le­kin nuo­rel­le Su­vi­seu­rat mer­kit­se­vät sa­maa kuin it­sel­le­ni, eli Ju­ma­lan sa­nan kuu­loa, ka­ve­rei­ta ja yh­tei­söl­li­syyt­tä tois­ten us­ko­vais­ten kans­sa.

Ai­no V., 14 vuot­ta, Haa­pa­jär­vi