Sieltä he saapuvat kohti saaren rantaa. Vieraita tulee lautalla, intiaanikanootilla ja kajakilla. Osa vieraista saa moottorivenekuljetuksen mantereen puolelta. Naapurimökkiläisiä tulee kävellen. Vuosien varrella silloin tällöin ääneen lausumamme toive on toteutumassa. Mökillämme on kesäseurat.
Kauan sitten saari on ollut asumaton. Rantakalliot ja -kivet ovat satojen ja tuhansien vuosien ajan ottaneet vastaan aaltoja ja vuodenaikojen vaihteluita. Täällä luonto näyttää voimansa ja lempeytensä veden kautta. Peilityynelle järvenselälle voi hetkessä nousta aaltoja, jotka yltyvät vaahtopäiksi. Saareen mahtuu myös monenlaista maaperää peltomaasta erityyppisiin metsiin, soihin ja kallioihin.
Tänne appivanhempani muuttivat aikanaan asumaan. Lähes tiettömän taipaleen taakse he rakensivat kotinsa. Laivat pysähtyivät saaren laiturille. Metsää raivattiin pelloksi. Järvestä pyydettiin kalaa. Perhe kasvoi. Jumala siunasi jokapäiväisen leivän. Saarella oli useampi maatila ja oma yhteisönsä.
Vuodet kuluivat. Saaren asukkaista yksi toisensa jälkeen muutti pois. Pellot istutettiin uudelleen metsäksi. Yhden sukupolven työn jäljet umpeutuivat. Asumisen ajat ja rajat.
Vuodet kuluivat. Saari heräsi uuteen eloon kesämökkiläisten kautta. Perheemme kasvaessa rakensimme kesäkotiamme sen mukaan, miten "Luoja soi ja säät sallivat". Vuosien varrella olen samoillut saarta ristiin rastiin välillä yksin, välillä lasten ja koko perheen kanssa. "Ihmettelen Luojan töitä: kesäkukkain hehkua, poutapilven valkeutta, tähtitaivaan suuruutta" – Siionin laulun sanat ovat tulleet toistuvasti todeksi. Kaikessa kauneudessaan ja karuudessaan saari on kuin luontoparatiisi.
Mutta tänään eri puolelta Suomea tulevat mökkinaapurimme ja ystävämme ovat tulleet lukuisana joukkona viettämään kaunista kesäsunnuntaita yhdessä ja hiljentymään Jumalan sanan äärelle. Tänne on muodostunut yhteisö, jonka jäsenet ovat sydämestä tuttuja toisilleen. Kiitollisuuden ja ilon aihe.
Istumme mökkipihalle rakennetuilla penkeillä. Ulos kannettu harmoni antaa säveliä laulaessamme: ”On kaunis synnyinmaamme, maat, metsät, järvet sen. Me Luojan töitä saamme katsella kiittäen ” Laivareitillä kulkee silloin tällöin veneitä, joita voi samalla seurata.
Hiljennymme kuuntelemaan kylväjävertausta, jossa kylvetty siemen putoaa niin monenlaiseen maaperään. Samalla kuin konkreettisena esimerkkinä tuulenvire tekee koivunsiemenistä sateen seuravieraiden päälle. Yhdymme virteen Soi kunniaksi Luojan: "Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa ja hyisen hallan häätää ja viljan vartuttaa. Hän onneen meidät ohjaa, myös aikaan vaikeaan. Sen rakkauden pohjaa ken pystyy koskaan tutkimaan?"
Jäämme laiturille vilkuttamaan vieraiden lähtiessä. Kuin muuttolinnut he etääntyvät näköpiiristä.
Jokaisella on oma vartiopaikkansa. Jokaisella on myös voimanlähteensä ja ikiaikojen Jumala suojana.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys