Hyvin nukutun yön jälkeen alan vähitellen heräillä. Tajuan päivän olevan nousussa. Tulee mieleen laulu: "Sinua kiitän, Jumala, taas nousee aamun koi" (Sl 310:1). Uni kaikkoaa silmistä. Tuntuu niin oudon hiljaiselta ja rauhalliselta; illalla myrsky raivotessaan oli repinyt ja katkonut puita ja pensaita ja heitellyt tavarat pitkin pihoja.
Avaan verhoja. Nyt ei liiku koivun lehtikään. Kaikki on rauhoittunut. Aurinko on noussut ja alkaa lämmittää yhä valostuvaa maisemaa. Ihailen vielä kesäistä näkymää edessäni nauttien luonnon kauneudesta. Tämän kauniin maan Jumala on antanut meidän asuttavaksi, viljeltäväksi ja varjeltavaksi.
"Hän säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa" (VK 462:2). Vaihtelevaisia ovat kesän säät olleet. Näin se on elämämmekin. Kaikki päivät eivät ole samanlaisia. On tyyntä ja rauhaisaa, mutta on päiviä, jolloin polku tuntuu olevan hukassa. Silloin on hyvä muistaa, että Jumala on luvannut pitää omistaan huolta. Meidän koko elämämme on Jumalan kädessä. Hän meille polun osoittaa. Hän myös kuljettaa yli myrskyisten päivien ja läpi lempeitten lehtojenkin.
Siinä aamun rauhassa, ikkunasta katsellessa tulvivat ajatuksiin menneet päivät. Mieleen nousevat syntymiset, lähtemiset, luopumiset, koko eletty elämä. Ajatukset pyörivät lasten perheissä. Miten heillä on aamu alkanut? Ovatko terveenä? Miten jaksavat? Siunaavat ajatukset lähetän heille.
Tajunnan kirkastuessa päivän tehtävät alkavat muistua mieleen. Käyn hoitamaan tehtäviä, joita monista harrastuksista on vastuulleni kertynyt. On mukava aloittaa päivä, kun tietää, että jokin tehtävä odottaa tai onko kerho, jossa saa virkistyä ystävien seurassa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys