Terttu Myllylahti
Pyhäjoki
Retki Pyhäjoen puolella sijaitsevalle Umpilammelle eli Umpisiin elokuun 23.–24. päivänä aloitti Kalajoen, Mehtäkylän, Raution, Alavieskan ja Merijärven Rauhanyhdistysten syyskauden yhteiset nuortenillat. Retkeläisiä oli noin 80.
Nuorten mielestä retki on hyvä aloitus vuoden nuortenilloille. Toisiin nuoriin tutustuminen on rennompaa luonnon helmassa, ja retkillä yhteishenki lisääntyy.
Puolet porukasta patikoi lammelle suunnilleen yhdeksän kilometrin matkan Mehtäkylästä. Oli syksyinen, sopivan lämmin vaellussää. Matkaan oli varattu reilusti aikaa, jotta voitiin pitää rauhallista tahtia ja rupatella samalla. Nuorten mielestä matka ei tuntunut raskaalta, kun mentiin yhdessä, pidettiin taukoja ja maisema ja maasto vaihtelivat sopivasti.
Hartaus kuin juhlahetki
Perillä oli tarjolla kahvia, pullaa ja makkaraa. Illan aikana paistettiin myös muurinpohjalättyjä.
Nuotion tuli ja lammen tasainen pinta loivat tunnelmaa hämärtyvään iltaan. Oli helppoa jutella ja tutustella toisten kanssa. Puhelinkin taisi unohtua taskun pohjalle.
Iltahartaus luonnon keskellä oli kuin juhlahetki. Eräs nuori kertoi, miten mukavaa on, kun lauletaan isosti.
Noin puolet osallistujista jäi yöksi: retkeläiset yöpyivät lammen rannalla puolijoukkueteltoissa ja riippumatoissa. Teltassa nukkuminen oli monen mielestä leirin parasta antia. Ehkäpä jotakuta vähän palelikin, mutta kamiinoissa ei uskallettu pitää tulta läpi yön.
Jumala johtaa risteyskohdissa
Jouni Myllylä piti retkellä iltahartauden, jossa hän muisteli Israelin kansan korpivaellusta ja vertasi porukan tekemää patikkaretkeä siihen:
– Israelin kansallakin oli päämäärä niin kuin patikoijillakin. Se on hyvä pitää muistissa. Risteyskohdissa voimme luottaa Jumalan johdatukseen, että osaamme tehdä uskon kannalta oikean valinnan.
Uskon päämäärää kuvaa hyvin Heprealaiskirjeen luvun 11 jae 1: ”Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.”
Myllylä rohkaisi luottamaan kaikessa Jumalaan Psalmin 62 mukaan: ”Hän yksin on minun kallioni, minun apuni ja turvani: en minä horju. Jumalassa on minun apuni ja kunniani. Minun väkevyyteni kallio, minun turvani on Jumala.” (Ps. 62:7–8.)
Monia parhaita puolia
Retkeä oli vetämässä Heikki Saukko Mehtäkylästä muutaman muun aikuisen kanssa. Saukko iloitsi siitä, miten järjestys säilyi ja paikat pysyivät siistinä näinkin isolla porukalla.
Iltanuotio, makkaranpaisto, iltahartaus, yhdessäolo ja rauhallinen ilmapiiri nousivat retken parhaimmiksi puoliksi nuorten kommenteissa. Sunnuntaiaamun sadekaan ei lannistanut eikä pilannut tunnelmaa.
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Ajankohtaiskirja 2025 ottaa Jumalan sanan pohjalta kantaa moniin aikamme keskusteluissa esille tuleviin kysymyksiin.
Kertomuksia taitekohdista, joissa tehdään elämän suurimpia ratkaisuja: Mihin joukkoon haluan kuulua?