Säde Mertala ja Tuuli Hintsala
Ranua
Usko luo yhteyttä, mutta uskovaistenkin keskellä voi olla yksinäisyyttä ja syrjintää.
Ranuan opiston talvipäivillä alustuksen pitänyt Ilpo Sippola totesi, että uskovaisten yhteys on aina ollut olennainen osa kristityn elämää. Vaikka emme ole pandemiavuosien aikana päässeet totuttuun tapaan yhdelle koolle, olemme saaneet kokea hengen yhteyttä.
– Kun kokoontumisen aika taas tulee, emme saa lyödä laimin seurakuntamme kokouksia. Jumalan sanan kuuleminen on tärkeää, sillä sielunvihollisen tavoite olisi, ettemme jaksaisi uskoa, muistutti Sippola.
Myös paneelikeskustelu alkoi yhteisen kokoontumisen pohdinnalla. Aino Ristolainen kertoi, miten hänellä oli lähiseurojen puuttuessa ikävä toisten keskelle laulamaan ja kuuntelemaan.
– Jossakin vaiheessa tuli olo, että olisi ihana päästä pitkästä aikaa myös ehtoolliselle, Ristolainen jatkoi.
Sydämestä tuttuja
Sippola totesi uskovaisten joukossa olevan erilaisia perheitä. Esimerkiksi kaikilla rippikouluun tai opistoon tulevilla nuorilla ei ole ehjää tai kokonaan uskovaista kotia.
– Kaikki ovat kuitenkin samanarvoisia ja tervetulleita, hän muistutti.
Alustuksensa Sippola pohjasi raamatulliseen avioliitto- ja perhekäsitykseen, jossa perheen muodostavat isä, äiti ja lapset.
– Isä on sanassaan osoittanut meille ohjeet iankaikkiseen elämään. Jumalan valtakunta äitinä ohjaa meitä oikeaan. Sisarina ja veljinä olemme toistemme tukena uskonelämässä.
Paneelissa Ristolainen kuvasi, miten puhe sisarista ja veljistä hiukan ärsytti häntä silloin, kun oma usko oli heikoilla ja uskovaisten joukkoa katsoi kuin ulkopuolisen silmin.
– Keskustelun ja uskon selkiytymisen myötä ymmärsin taas, että olemme sisaria ja veljiä uskon kautta. Haluamme kuulua tähän joukkoon ja olemme sydämestä tuttuja.
Yhdenvertaisina Jumalan perheessä
Alustuksen mukaan uskovaisilla voi olla ajallisissa asioissa eri mielipiteitä, mutta usko ja oppi on sama. Jumalan perheessä kaikki ovat yhdenvertaisia ja kaikilla on lahjansa ja tehtävänsä. Tämän olivat myös panelistit kokeneet.
– Uskovaisten kesken on helppo olla se, mitä oikeasti on, Miika Mankinen kuvasi.
Vilja Kaltakari nosti esille, miten esimerkiksi erityisnuoret ovat samalla tavalla uskomassa, vaikka eivät välttämättä ymmärräkään asioita kuten muut.
Ristolaisen mukaan minkäänlaista uskovaisten ydinporukkaa ei voida rajata, koska emme voi sanoa jonkun olevan toista enemmän tai vähemmän uskovainen.
Nuoret keskustelivat siitä, etteivät maailmalliset tavatkaan välttämättä kerro suoraan, ettei joku ole enää uskomassa.
– Se voi olla myös avunhuuto, että auttakaa, Kaltakari totesi.
– Jos on huolissaan toisen uskosta, häntä ei kannata lähestyä ylempää vaan enemmänkin alapuolelta ja varovasti, Kasperi Sarajärvi pohti.
Tervehdi ja kutsu mukaan
Alustajan mukaan myös kipeitä asioita on tärkeä käsitellä Jumalan perheessä. Sippola kertoi esimerkkejä yksinäisyydestä ja suoranaisesta kiusaamisesta uskovaisten nuorten joukossa.
– Pienestä kiusasta voi kehittyä valtava porukkakiusaaminen, jossa yksi joutuu uhriksi. Meillä vanhemmilla on suuri vastuu, miten käsittelemme tällaista. Emme voi ohittaa asiaa keveällä kuittauksella. Toteamme kiusaamisen olevan syntiä, joka tulee korjata. Kun asia sovitaan evankeliumilla ja annetaan anteeksi, kiusattu voi alkaa eheytyä.
– Onneksi nämä tapaukset kaikessa kipeydessään ovat harvinaisempia kuin hetket, jolloin te nuoret saatte iloita yhdessä, totesi alustaja.
Eräs panelisti pahoitteli, että kun itsellä on hauskaa, silloin ei aina ymmärrä, että joku voi olla arka. Panelistit miettivätkin, miten arkoja nuoria tuettaisiin.
– On tärkeä saada kokea, että on toivottu ihminen joukkoon. Jo tervehtiminen osoittaa, että huomaa toisen. Toinen on elämässäsi hetken, ja se voi merkitä hänelle paljon, Sonja Ikonen pohti.
– Jos aiemmin on kokenut, ettei kuulu joukkoon, on tärkeä saada myönteisiä ja vahvistavia kokemuksia, Sarajärvi täydensi.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys