Sisko Korteniemi
Puolanka
Menneiden muisteleminen ja yhdessä laulaminen tuovat voimaa arkeen. Puolankalaiset kokoontuivat lauluseuroihin.
On perjantai-ilta. Lämpimän kesän jälkeen ovat syksyn merkit ilmassa. Tuuli pyörittää keltaisia koivunlehtiä asfaltilla, tuntuu viileältä. Rauhanyhdistyksen sisällä on kuitenkin lämmintä. Puheensorina täyttää kahvion, kahvikupin ääressä vaihdetaan kuulumisia. Odotettuun tapahtumaan, lauluseuroihin, on kokoontunut pieni joukko puolankalaisia. On ilo laulaa yhdessä, tavata ystäviä ja huokaista arjen kiireen keskellä.
Laulajaisten perintö
Lauluseurojen järjestämisvuorossa ovat Tuulikki ja Mikko Moilanen. Entiseen aikaan varsinaisia seuroja oli harvoin. Matkat olivat pitkiä ja puhujiakin vähemmän. Siksi pyhäin aikaan kokoonnuttiin lauluseuroihin taloihin. Seuroja pidettiin muun muassa Kovistossa, Niskassa, Puistolassa, Hallissa ja Taikkolassa.
– Auholla asunut Elsa-täti kertoi laulajaisten olleen kotiseuroja. Kahvia tarjottiin, yhdessä laulettiin ja samalla kyläiltiin. Ne olivat lämminhenkisiä tapahtumia, Tuulikki Moilanen muistelee.
Kirkonkylällä lauluseuroissa toimi seurakanttorina koulun opettaja.
– Muistan lauluseurat yli 90-vuotiaan Jaakko Koskelon ja hänen tyttärensä kodista, jatkaa Moilanen.
Puhuttelevia tapahtumia
Hilma Kanniaisella on myös muistoja lapsuuden lauluseuroista Auhon kylältä.
– Alakouluikäisenä, alle 10-vuotiaana, menimme äidin ja isän kanssa hevosreellä lauluseuroihin. Seuratalon pihalla saattoi olla useita hevosia. Kesällä tultiin myös polkupyörällä. Joskus menimme seuroihin luistelemalla Auhojärven yli Helinä-kaverin kanssa. Pirtti täyttyi lauluseuravieraista, tunnelma oli kotoisa, kahvit tarjottiin, saattoi olla arvottavaakin.
Siionin lauluja laulettiin ulkomuistista, vaikka kirjojakin jo tuolloin oli. Esilaulajina toimivat Hilma Kanniaisen äiti Hilda Lapinlampi ja Niskan Lyyti-emäntä. Porstuassa ja verannalla oli usein kylän epäuskoisia nuoria miehiä. Hekin tulivat seuroihin, ehkä lauloivatkin mukana ja kävivät kahvilla.
– Lauluseurat ovat puhutelleet monia uskovaisten kotien nuoria, toteaa Kanniainen.
Laulu kuin pieni saarna
Kahvin jälkeen kokoonnutaan kanttori Sauli Vaitiniemen johdolla laulamaan.
Yhteislaulu on voimallista. ”Puolangalla kyllä osataan laulaa”, ovat todenneet monet seuroissa vierailleet. Vaitiniemi on myös samaa mieltä.
– Täällä on hyvä akustiikka ja innokkaita laulajia.
Nyt kanttori on valinnut valmiiksi osan lauluista lapsille ja osan vanhemmalle väelle. Seuraväen toivomat Siionin laulut ja virret valikoituvat kirkkovuoden ja oman elämäntilanteen mukaan.
Yhdessä lauletaan: ”Hän saapuu kohta, Jeesus, niin miksi saisikaan mieltämme huolet painaa ja maahan masentaa? Ja miksi arjen murheet täyttäisi mielemme, kun kotimme on taivas ja Kristus aarteemme?” (SL 53:2.) Samaa Siionin laulua ovat myös aiemmat sukupolvet laulaneet. Se on lohduttanut heitä, antanut iloa ja voimaa. Se on kuin pieni saarna.
Ennen kotiinlähtöä väki yhtyy vielä iltavirteen: ”Oi Herra, luoksein jää, jo ilta on, ja kadonnut on valo auringon. Ken muu mua murheissani lohduttais, kelt’ turvan hädässänsä sielu sais.” (VK 555:1.)
Blogit
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys