Vuokko Kangas
Vuokko Kangas
Muistan perheeni ensimmäisistä pikkulapsivuosista ennen kaikkea lasten riemun, leikit ja laulun. Lapseni olivat kultaisia, ja heillä oli aina jotain uutta esiteltävää vanhemmilleen; touhua ja elämää riitti. Muistan kuitenkin myös ainaisen kaaoksen ja sen, että kahvi jäi usein juomatta – tai join sen seisaaltani ja vasta kylmänä. Olin pitänyt itseäni nopeana ihmisenä, mutta lapseni osoittautuivat monin verroin vikkelämmiksi. Eri-ikäisten lasten kanssa oli yllättävän vaikeaa löytää aikaa jokaisen tarpeisiin, ja kyllähän siinä väsyi.
Arjen keskellä olin usein epävarma. Halusin oppia perheenäidin työhön, sillä koin sen arvokkaimpana ja tärkeimpänä tehtävänäni. Silloin yleinen ilmapiiri oli erilainen kuin nykyään, jolloin naisen tärkeimmäksi tehtäväksi usein mainostetaan itsestä ja urasta huolehtimista.
Tässä lienee kuitenkin sama kaava kuin lentokoneen turvaohjeissa: auta ensin itseäsi, jotta voit auttaa muita. On tärkeää pitää itsestään huolta, vaikka siinäkin voi mennä liiallisuuksiin. Minun pelastukseni oli oivallus siitä, ettei kukaan tule sanomaan minulle, että on kahvitauko, kuten töissä tai opiskellessa kuuluisi. Itse oli järjestettävä omatkin lepohetket.
Varsinkin puolison ollessa poissa kaikki tuntui välillä kaatuvan päälle. Yhdessä selviydyimme huomattavasti paremmin. Kun Tuomo auttoi kotiaskareissa tai keräsi lapset ympärilleen pianon ääreen, maailma kirkastui kummasti. Muistan, kuinka luimme yhdessä kirjoja, teimme retkiä ja ihmettelimme maailmaa lapsen silmin, mutta ei se aina poistanut omaa epäonnistumisen tunnetta. Sitä ei myöskään helpottanut se, että muiden äitien elämä suurenkin lapsijoukon keskellä näytti ulospäin pelkältä idylliltä. Onneksi ystävät kuitenkin rohkaisivat ja kannustivat.
Lopulta eräästä kirjasta löytyi pelastava ajatus: ”virkaehtosopimuksen mukainen kahvitauko”. Päätimme puolison kanssa, että tästä lähtien kahvin saa juoda kuumana, vaikka maailma ympärillä kaatuisi.
Saimme lapset innostumaan järjestelystä, sillä heille oli luvassa virkeämpi äiti kaveriksi leikkeihin. He oppivatkin nopeasti, että kahvitauon aikana äiti vastaa vain todellisiin hätätilanteisiin. Uunin päälle lentänyt paperilennokki ei sellaiseksi kelvannut. Mitähän mahtoi ovikellon soittaja tuumia, kun lapsi avasi oven ja ilmoitti asiallisesti: ”Äiti ei voi tulla, kun sillä on nyt virkaehtosopimuksen mukainen kahvitauko.” Myös vierailuilla otimme käyttöön ”aikuisten vuoro ensin” -periaatteen. Aikaisempi tapa antaa lapsille vuoro ensin johti usein siihen, että lapset olivat mukana molemmilla kierroksilla, eikä aikuisten rauhallisesta hetkestä tullut mitään. Kun odottaville lapsille pystyi tarjoamaan jotain pientä ekstraa, järjestely alkoi meillä toimia.
Opimme myös järjestämään yhteistä aikaa kahdestaan saunaan. Saunan lempeissä löylyissä ehdimme kerrata kuulumiset ja sopia tärkeistä asioista.
Nykyään, kun halutessaan voisi pitää vaikka koko päivän kahvitaukoa, olemme halunneet niihin hetkiin yhä panostaa, varsinkin Tuomo. Usein ne hetket kuluvat noita pikkulapsiaikoja kaiholla muistellen, ja ne muistot ovat valoisia: lasten ensihymyt, hauskat sattumukset ja sanomiset, yhteiset matkat, leikit, retkeilyt ja laulut. Erityisiä olivat juhlahetket, kun uusi perheenjäsen tuotiin ensimmäistä kertaa kotiin ja se, kun isommat sisarukset aidosti iloitsivat.
Oivallus, että koko ihana perhe ja kaikki ne muistorikkaat hetket – kuten silloiset lastenhoitotaidot ja jaksaminenkin – on saatu Taivaan Isältä, auttoi merkittävällä tavalla äitinä selviämisessä. Itse asiassa meille jo vihkipuheessa kirkossa muistutettiin muun muassa oikean levon merkityksestä virren 582 sanoin: "Ja vaikka varhain nousemme ja uurastamme yöhön, ei pelkkä ahkeruutemme tuo menestystä työhön. Vaan työ jos tehdään uskossa rukoillen voimaa Herralta, ei puutu siunausta.” Ajatus on psalmista 127, ja muuallakin Raamatussa mainitaan levosta luomiskertomuksesta lähtien.
Toivon, että jokainen perhe löytäisi oman tapansa levätä – jotta jaksaisi iloiten hoivata niitä lahjoja, joita Taivaan Isä kullekin antaa.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys