Piispainkirjeet on kirjoitettu niin suurelle yleisölle kuin kirkon työntekijöille ja seurakuntalaisille. Niiden tarkoituksena on rohkaista vuoropuheluun kristillisen uskon ja yhteisen maailmamme tärkeistä kysymyksistä.
Kuvituskuva: Lasse Kokko
Piispainkirjeet on kirjoitettu niin suurelle yleisölle kuin kirkon työntekijöille ja seurakuntalaisille. Niiden tarkoituksena on rohkaista vuoropuheluun kristillisen uskon ja yhteisen maailmamme tärkeistä kysymyksistä.
Kuvituskuva: Lasse Kokko
Päivämies
Tänään on julkaistu uusi piispainkirje "Kutsu rauhaan". Kirje on kolmas piispainkirjeiden sarjassa, jossa Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat tuovat esiin näkemyksiään ajankohtaisista aiheista.
Kirjeessä piispat tarkastelevat rauhan merkitystä, sen haasteita ja mahdollisuuksia: ”Rauha ei synny itsestään vaan edellyttää ymmärrystä, tahtoa ja jatkuvaa työtä.”
Piispat jakavat kirjeessä myös omia kokemuksiaan rauhasta ja sen rakentamisesta.
Kirjeessä rohkaistaan jokaista toimimaan rauhan hyväksi omassa arjessaan: ”Kristuksen antama rauha lähtee yksittäisestä ihmisestä. Sisäinen rauha laajenee lähiyhteisöihin, muttei jää vain niihin. Rauhan tarve koskee koko ihmiskuntaa. Rauhanrakentaminen on kaikkien kristittyjen tehtävä tässä maailmassa.”
Kirjeessä pureudutaan rauhan käsitteeseen: ”Kristillisestä näkökulmasta rauha on Jumalan tahto, hänen tekonsa ja lahjansa. Rauhan puolesta toimiminen on Jumalan tahdon noudattamista.”
Kirjeen lopusta löytyy rauhanrukous, jonka piispat toivovat toimivan voimavarana jokapäiväisessä rauhantyössä.
Voit tutustua kirjeisiin evankelisluterilaisen kirkon kotisivuilla.
Blogit
Luetuimmat
Toimitus suosittelee
Viikon kysymys
Ilmoitukset
Joulun sanomaa Vanhan testamentin lupauksesta Jeesuksen syntymään. Yksinlauluja ja duettoja kitaran, jousikvartetin ja basso continuon säestyksellä sekä lauluyhtye- ja soitinmusiikkia.
Tämänvuotisen joululehden teemana on lupaus. Lehdessä käydään läpi sekä Jumalan lupauksia ihmisille että ihmisten lupauksia Jumalalle ja toisilleen.