Suvi Myl­ly­mä­ki

Raa­he

Per­he­seu­rois­sa pie­nim­mät­kin jak­sa­vat is­tua kak­si pu­het­ta.

Ke­säi­set sun­nun­tai­päi­vän seu­rat jär­jes­tet­tiin Raa­hen rau­ha­nyh­dis­tyk­sel­lä 16. ke­sä­kuu­ta. Seu­rat oli jär­jes­tet­ty niin, et­tä seu­rois­sa pi­det­tiin kak­si pu­het­ta pe­räk­käin, ja kah­vi­tar­joi­lu oli vas­ta lo­puk­si. Täl­lai­sel­la per­he­seu­ra­mal­lil­la on Raa­hes­sa jär­jes­tet­ty seu­ro­ja ker­ran kuu­kau­des­sa jo muu­ta­man vuo­den ajan.

– On ko­et­tu tär­ke­äk­si, et­tä seu­ra­vie­raat, eri­tyi­ses­ti lap­si­per­heet, sai­si­vat ko­ke­muk­sen sii­tä, et­tä ovat seu­rois­sa alus­ta lop­puun, ker­too Ris­to Ha­via, Raa­hen rau­ha­nyh­dis­tyk­sen joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja.

– Mo­nes­ti pien­ten las­ten kans­sa vä­li­a­jan jäl­keen toi­sel­le pu­heel­le jää­mi­nen saat­taa ol­la haas­ta­vaa. Pu­hei­den ol­les­sa pe­räk­käin on las­ten kans­sa hel­pom­pi ol­la sa­nan kuu­los­sa mo­lem­mat pu­heet. Per­he­seu­rois­sa pu­heet ovat myös ta­va­no­mais­ta pu­het­ta ly­hy­em­piä.

Ju­ma­lan sana neu­voo

Han­nu Kal­lun­ki luki pu­heen­sa joh­dan­nok­si Paa­va­lin kir­jees­tä Ko­los­sa­lai­sil­le koh­dan, jos­sa oli pal­jon oh­jei­ta us­ko­vai­sil­le ih­mi­sil­le

(Kol. 3:12–17). Teks­ti ker­too ih­mis­ten kes­ki­näi­sis­tä suh­teis­ta ja ko­ros­taa so­vun säi­lyt­tä­mi­sen tär­keyt­tä. Paa­va­li neu­voo us­ko­vai­sia ole­maan ys­tä­väl­li­siä ja ar­mah­ta­vai­sia ja an­ta­maan an­teek­si, vaik­ka oli­si moit­ti­mi­sen ai­het­ta­kin. Kai­ken kruu­naa rak­kaus Ju­ma­laa ja toi­sia us­ko­vai­sia koh­taan.

– Tämä rak­kaus syn­tyy ja säi­lyy an­teek­si­an­ta­mi­sen ja -an­teek­si­saa­mi­sen voi­mal­la, Kal­lun­ki se­lit­ti teks­tiä.

– Kos­ka olem­me it­se saa­neet an­teek­si kym­me­nen tu­han­nen lei­vis­kän ve­lan, mei­dän­kin on tär­ke­ää an­taa an­teek­si toi­sil­le hei­dän te­ke­män­sä vir­heet.

Pu­hu­ja muis­tut­ti, et­tei us­ko­vais­ten tar­vit­se yrit­tää löy­tää an­teek­si­an­ta­mi­sen voi­maa it­ses­tään, vaan Ju­ma­lan rak­kaus syn­nyt­tää ha­lun an­taa ja pyy­tää an­teek­si. Kun on kaik­ki syn­nit an­teek­si, on kii­tol­li­nen mie­li. Ju­ma­lan sana roh­kai­see, kun on vai­keuk­sia tai ko­et­te­le­muk­sia.

– Ju­ma­lan sana myös oh­jaa mei­tä elä­mäs­säm­me niin, et­tei mi­kään tu­li­si tär­ke­äm­mäk­si kuin sy­dä­men us­ko, Kal­lun­ki to­te­si.

Kut­su kuu­luu us­ko­maan

Mart­ti Huh­ta­la pu­hui pro­feet­ta Je­re­mi­aan saa­mas­ta teh­tä­väs­tä saar­na­ta evan­ke­liu­mia Is­ra­e­lis­sa (Jer. 3:12–15). Is­ra­e­li­lai­set ei­vät kuun­nel­leet Her­raa, vaan heil­le oli tul­lut epä­ju­ma­lat tär­ke­äm­mik­si. Je­re­mi­aan kaut­ta Ju­ma­la kut­sui ka­don­nei­ta ta­kai­sin.

– Ju­ma­la kut­suu mei­tä­kin kai­kis­sa elä­män­ti­lan­teis­sa, nuo­ruu­des­sa, ai­kui­suu­des­sa ja van­huu­des­sa­kin, Huh­ta­la to­te­si.

– Ju­ma­lan ar­mo on mit­taa­ma­ton. Us­ko on suu­ri lah­ja, jon­ka olem­me saa­neet il­mai­sek­si. Vä­häl­lä us­kol­la pe­rim­me pal­jon, ian­kaik­ki­sen elä­män.

– Us­ko­vais­ten ih­mis­ten ei tar­vit­se ah­dis­tua maa­il­man me­nos­ta. Luot­ta­mus Ju­ma­laan tuo ian­kaik­ki­sen tur­van elä­määm­me, Huh­ta­la sa­noi.

Las­ten kans­sa seu­rois­sa

Ma­ti­as Mu­ho­la oli tul­lut seu­roi­hin las­ten­sa kans­sa.

– Lap­set jak­sa­vat is­tua tie­tyn ajan pen­kis­sä, jos­kus huo­nom­min, mut­ta suu­rim­mak­si osak­si kui­ten­kin ihan hy­vin. Ajat­te­len, et­tä seu­roi­hin tu­le­mi­nen on tär­ke­ää, ja tä­nään­kin ha­lu­sim­me tul­la.

Is­tu­mi­sen jäl­keen jää­te­löt jo kut­sui­vat pie­nim­piä seu­ra­vie­rai­ta.