Minä teen hänelle kumppanin

Raa­ma­tun al­ku­leh­dil­lä tu­tus­tum­me luo­mis­ker­to­muk­seen. Se vie mei­dät kat­so­maan Ju­ma­lan suu­ruut­ta ja sitä, kuin­ka koko luo­ma­kun­ta syn­tyi. Luo­mis­ker­to­muk­sen yh­tey­des­sä nou­see esil­le, kuin­ka Ju­ma­la loi myös ih­mi­sen, omak­si ku­vak­sen­sa.

Savi valajansa käsissä

Sa­ven­va­la­jat oli­vat Raa­ma­tun ajan ih­mi­sil­le tut­tu­ja kä­si­työ­läi­siä. Sa­ven­va­la­ja teki sa­ves­ta pyö­ri­vää pöy­tää työ­vä­li­nee­nään käyt­tä­en tai­ta­vas­ti eri­lai­sia esi­nei­tä. Tuo­hon ai­kaan esi­mer­kik­si jo­kai­ses­sa ko­dis­sa käy­tet­tä­vät as­ti­at val­mis­tet­tiin pää­a­si­as­sa sa­ves­ta.

Pyhän Hengen lahjat

Rip­pi­kou­luo­pe­tuk­seen liit­tyy py­hän, kol­miyh­tei­sen Ju­ma­lan tut­ki­mi­nen. Täs­sä yh­tey­des­sä usein muis­te­taan kris­ti­no­pin pai­no­tus sii­tä, kuin­ka Ju­ma­la il­moit­taa it­sen­sä meil­le Isä­nä, Poi­ka­na ja Py­hä­nä Hen­ke­nä. Ju­ma­luu­den kol­mas per­soo­na on Pyhä Hen­ki, joka on Isän Ju­ma­lan Hen­ki ja Jee­suk­sen Kris­tuk­sen Hen­ki. Vii­mei­sen ker­ran ope­tus­las­ten­sa kans­sa kool­la ol­les­saan Jee­sus lu­pa­si lä­het­tää omil­leen Py­hän Hen­gen voi­mak­si ja loh­dut­ta­jak­si (Joh. 14:26).

Puhukaa sitä, mikä on hyvää ja hyödyllistä

Efe­so­lais­kir­jeen kes­ki­ös­sä on kris­tit­ty­jen yh­tey­den ja yk­sey­den vaa­li­mi­nen, jo­hon teks­ti­kat­kel­mam­me an­taa jou­kon käy­tän­nön neu­vo­ja. Suu­rin osa Paa­va­lin ke­ho­tuk­sis­ta on sel­kei­tä ja eh­kä it­ses­tään sel­viä: pu­hu­kaa tot­ta, äl­kää rii­del­kö, äl­kää pu­hu­ko so­pi­mat­to­mia, hy­lät­kää kat­ke­ruus, kiuk­ku, viha, rii­te­ly, her­jaa­mi­nen ja kaik­ki­nai­nen pa­huus. Jos nämä oli­si­vat to­del­la it­ses­tään sel­viä ja help­po elää to­dek­si, tus­kin näis­tä oli­si tar­vin­nut erik­seen mai­ni­ta.

Kaikki tulee Jumalan kädestä

Saar­naa­ja esit­te­lee it­sen­sä Daa­vi­din po­jak­si ja Is­ra­e­lin ku­nin­kaak­si (Saarn. 1:1,12). Saar­naa­ja, mah­dol­li­ses­ti ku­nin­gas Sa­lo­mo, et­sii elä­män tar­koi­tus­ta (Saarn. 1:12–2:23). Hän on löy­tä­nyt vas­tauk­sen: ”Vai­van­nä­kön­sä kes­kel­lä ih­mi­sel­lä ei ole muu­ta on­nea kuin syö­dä ja juo­da ja naut­tia elä­män ilois­ta. Minä huo­ma­sin, et­tä myös tämä tu­lee Ju­ma­lan kä­des­tä.” (Saarn. 2:24.)

Jumala kutsuu Abrahamin

Ab­ra­ham on van­hin Raa­ma­tun tun­ne­tuis­ta pat­ri­ar­kois­ta. Kak­si muu­ta oli­vat hä­nen poi­kan­sa Isak ja tä­män poi­ka Ja­kob. Tun­te­mat­to­mam­pi se si­jaan oli Ab­ra­ha­min isä Te­rah ja hä­nen kak­si vel­je­ään Naa­hor ja Ha­ran. He asui­vat Kal­de­an Uris­sa, ny­kyi­sen Ira­kin seu­dul­la. Sa­mal­la suun­nal­la si­jait­si mui­nai­nen Ba­by­lo­nia. Siel­lä ih­mi­set al­koi­vat ra­ken­taa tor­nia, joka ulot­tui­si tai­vaa­seen saak­ka. Täs­tä aja­tuk­ses­ta Ju­ma­la ei pi­tä­nyt ja niin­pä hän päät­ti vai­keut­taa ih­mis­ten vä­lis­tä yh­teis­toi­min­taa se­koit­ta­mal­la kan­so­jen kie­let (1. Moos. 11).

Saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille

Tut­kit­ta­va teks­ti on Mar­kuk­sen evan­ke­liu­min alus­sa. Kir­jan pu­nai­sek­si lan­gak­si on luon­neh­dit­tu Ju­ma­lan suun­ni­tel­man to­teu­tu­mis­ta Jee­suk­sen elä­mäs­sä ja kär­si­mi­ses­sä. Mar­kus lie­nee kir­joit­ta­nut evan­ke­liu­min­sa Roo­mas­sa 60-lu­vun lo­pul­la. Kir­ja on evan­ke­liu­meis­ta ly­hin, mut­ta sii­hen on tal­le­tet­tu olen­nai­sin, mitä Jee­suk­sen toi­min­nas­ta tie­det­tiin.

Saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille

Tut­kit­ta­va teks­ti on Mar­kuk­sen evan­ke­liu­min alus­sa. Kir­jan pu­nai­sek­si lan­gak­si on luon­neh­dit­tu Ju­ma­lan suun­ni­tel­man to­teu­tu­mis­ta Jee­suk­sen elä­mäs­sä ja kär­si­mi­ses­sä. Mar­kus lie­nee kir­joit­ta­nut evan­ke­liu­min­sa Roo­mas­sa 60-lu­vun lo­pul­la. Kir­ja on evan­ke­liu­meis­ta ly­hin, mut­ta sii­hen on tal­le­tet­tu olen­nai­sin, mitä Jee­suk­sen toi­min­nas­ta tie­det­tiin.

Jumala kutsuu Abrahamin

Ab­ra­ham on van­hin Raa­ma­tun tun­ne­tuis­ta pat­ri­ar­kois­ta. Kak­si muu­ta oli­vat hä­nen poi­kan­sa Isak ja tä­män poi­ka Ja­kob. Tun­te­mat­to­mam­pi se si­jaan oli Ab­ra­ha­min isä Te­rah ja hä­nen kak­si vel­je­ään Naa­hor ja Ha­ran. He asui­vat Kal­de­an Uris­sa, ny­kyi­sen Ira­kin seu­dul­la. Sa­mal­la suun­nal­la si­jait­si mui­nai­nen Ba­by­lo­nia. Siel­lä ih­mi­set al­koi­vat ra­ken­taa tor­nia, joka ulot­tui­si tai­vaa­seen saak­ka. Täs­tä aja­tuk­ses­ta Ju­ma­la ei pi­tä­nyt ja niin­pä hän päät­ti vai­keut­taa ih­mis­ten vä­lis­tä yh­teis­toi­min­taa se­koit­ta­mal­la kan­so­jen kie­let (1. Moos. 11).

Siionin hoidossa

Aa­va meri au­ke­aa edes­sä. Pie­ni poi­ka pai­nau­tuu äi­tin­sä sy­liin ve­neen pe­räs­sä pe­lä­ten edes­sä ole­vaa ran­na­ton­ta, aal­toi­le­vaa mer­ta. Sy­lis­sä on tur­val­lis­ta. Tämä on var­hai­sin lap­suu­te­ni muis­to.