Korkeampi kuin kaikki vuoret

Je­sa­jan kir­jan al­kuo­sa si­säl­tää eri ai­koi­na kir­joi­tet­tu­ja teks­te­jä, jois­ta en­sim­mäi­set 39 lu­kua si­säl­tä­vät va­roi­tuk­sia ku­nin­kaal­le ja kan­sal­le se­län kään­tä­mi­ses­tä Ju­ma­lal­le. Je­sa­jan kir­jan ai­koi­hin ete­lä­val­tio, Juu­da, kään­tyy, ja as­sy­ri­a­lai­set ar­mah­ta­vat sen. Sen si­jaan poh­jois­val­tio, Is­ra­el, val­loi­te­taan, ja väki siir­re­tään pois.

Jumala armahtaa syntejään katuvan ihmisen

Ver­taus fa­ri­seuk­ses­ta ja pub­li­kaa­nis­ta osoit­taa, et­tä Ju­ma­la ra­kas­taa syn­tin­sä tun­te­vaa ja tun­nus­ta­vaa ih­mis­tä.

Jumalan rauha on ymmärryksemme yläpuolella

Raa­ma­tus­sa rau­ha mer­kit­see ti­laa, jos­ta ei puu­tu mi­tään – ei ter­vey­den, ai­neel­li­sen hy­vin­voin­nin, ul­koi­sen ei­kä si­säi­sen rau­han suh­teen. Rau­ha läh­tee Ju­ma­las­ta ja on ko­ko­naan Ju­ma­lan lah­jaa: jos Ju­ma­la ei tah­do rau­haa, sitä ei voi ol­la ke­nel­lä­kään.

Jumala pitää meistä huolen

Luo­des­saan ih­mi­sen Ju­ma­la an­toi hä­nel­le luo­man­sa maan elet­tä­väk­si (1. Moos. 1:28–29). Syn­tiin­lan­kee­muk­sen seu­rauk­se­na ih­mi­nen sai ki­vun ja vai­van elä­mään­sä maa­il­mas­sa, mut­ta Ju­ma­la lu­pa­si pi­tää hä­nes­tä huo­len (1. Moos. 3:14–19).

Jumala – Luoja

Apos­to­li­ses­sa us­kon­tun­nus­tuk­ses­sa sa­no­taan: ”Minä us­kon Ju­ma­laan, Kaik­ki­val­ti­aa­seen, tai­vaan ja maan Luo­jaan.” Kuka tämä Ju­ma­la on? Eräs ys­tä­vä­ni toi Ira­kis­ta van­han ko­ti­ju­ma­lan, joka on ol­lut sen alu­een kan­so­jen käy­tös­sä. Se on kän­ny­kän ko­koi­nen, kä­teen so­pi­va ja so­pi­vas­ti mu­ka­na kul­ke­va ju­ma­lan kuva.

Elämä ja kuolema Jumalan kädessä

Ei ole vai­ke­aa huo­ma­ta, et­tä ny­kyih­mi­nen ha­lu­aa hal­li­ta elä­mään­sä ja jopa kuo­le­maan­sa. Jos­tain nä­kö­kul­mas­ta kat­so­en oman elä­män hal­lit­se­mi­nen on tie­ten­kin oi­kein. On tar­peel­lis­ta, et­tä huo­leh­dim­me it­sel­lem­me ja per­heel­lem­me vaat­teet, ko­din ja ruo­kaa, mak­sam­me las­kut, pi­däm­me lu­pauk­sem­me ja eläm­me kun­non kan­sa­lai­sen elä­mää. Elä­mäm­me on täl­löin hal­lin­nas­sa.

Jumalan sana on elävä ja voimallinen

Kat­se­len usein nuo­ria seu­rois­sa. Heis­tä huo­kuu va­paus, tur­val­li­suus ja on­nel­li­suus. Näin sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä jo­kai­sel­la heis­tä on elä­mäs­sään huo­lia ja mur­hei­ta, on va­ka­vi­a­kin asi­oi­ta. Elä­män pe­rus­ta­na heil­lä on kui­ten­kin us­kon luot­ta­mus Ju­ma­laan ja hä­nen lu­pauk­siin­sa. He kuun­te­le­vat seu­ra­pu­het­ta tark­kaa­vai­si­na.

Rakkauden kaksoiskäsky

Kun fa­ri­seuk­set kuu­li­vat, et­tä Jee­sus oli tuk­ki­nut sad­du­keuk­sil­ta suun, he ko­koon­tui­vat neu­von­pi­toon. Sit­ten yk­si heis­tä, joka oli lai­no­pet­ta­ja, ky­syi Jee­suk­sel­ta pan­nak­seen hä­net ko­e­tuk­sel­le: ”Opet­ta­ja, mikä on lain suu­rin käs­ky?” Jee­sus vas­ta­si: ”Ra­kas­ta Her­raa, Ju­ma­laa­si, koko sy­dä­mes­tä­si, koko sie­lus­ta­si ja mie­les­tä­si. Tämä on käs­kyis­tä suu­rin ja tär­kein. Toi­nen yh­tä tär­keä on tämä: Ra­kas­ta lä­him­mäis­tä­si niin kuin it­se­ä­si. Näi­den kah­den käs­kyn va­ras­sa ovat laki ja pro­fee­tat.”

Jumalan puhetta ihmisille

Ju­ma­lan ja ih­mi­sen vä­lil­lä on kui­lu, jon­ka vain Ju­ma­la voi ylit­tää. Em­me voi tie­tää Ju­ma­las­ta, el­lei hän it­se ker­ro it­ses­tään, il­moi­ta it­se­ään.

Vanhurskautta, rauhaa ja iloa

Roo­ma­lais­kir­jeen kir­joit­ta­ja, apos­to­li Paa­va­li – ent. Sau­lus – syn­tyi Ki­li­ki­an Tar­sok­ses­sa, ny­kyi­sen Tur­kin ete­lä­o­sas­sa sa­moi­hin ai­koi­hin kuin Jee­sus. Hän oli juu­ta­lai­nen, mut­ta myös Roo­man kan­sa­lai­nen. Paa­va­li opis­ke­li ja val­mis­tui rab­bik­si, juu­ta­lai­suu­den opet­ta­jak­si. Hän oli fa­ri­seus ja myös juu­ta­lais­ten suu­ren neu­vos­ton jä­sen.